Varusmiesliiton paneelikeskustelussa nousi esille, että naisten asevelvollisuus voisi nostaa yleistä maanpuolustustahtoa.
Modernin informaatiovaikuttamisen tärkein työkalu on sosiaalinen media. Valheellista tietoa voi olla vaikea erottaa sosiaalisesta mediasta.
Yhteensä 16 Hawk-suihkuharjoituskonetta palaa käyttöön reilu kuukausi sitten tapahtuneen onnettomuuden jälkeen. Koneet osallistuvat jo ensi viikolla suureen harjoitukseen.
Vapaussodasta on kulunut tänä vuonna 105 vuotta, minkä kunniaksi sen tapahtumia voi tutkia Haminassa uudessa näyttelyssä.
Suomalaisten filosofien kärkijoukkoon kuuluva Frank Martela haluaa auttaa ihmisiä löytämään heidän oman hyvän elämän reseptinsä. Sisäistä motivaatiota, merkityksellisyyttä ja hyvän tekemisen tärkeyttä tutkinut tietokirjailija on löytänyt työstään sen, mitä hän haluaa tarjota muille.
Eilen tiistaina Petteri Orpo (kok.) nimitettiin pääministeriksi eduskunnan täysistunnossa. Iltapäivällä niin työnsä päättävä, kuin myös työnsä aloittava hallitus tervehti tasavallan presidenttiä Presidentinlinnassa.
Puolustusvoimien protopajan uusin innovaatio on droneparven hallintaan käytettävä järjestelmä.
Sotilasammattihenkilö Arttu Jauhiainen on entinen Kaartin soittokunnan varusmies. Vaikka varusmiespalvelus päättyi viime maaliskuussa, soitto jatkuu Kaartin soittokunnassa sotilasammattihenkilön roolissa. Nyt edessä on yksi tähänastisen musiikkiuran huippukohdista.
Turku Airshow:ssa nähtiin lentäviä kapistuksia pienistä lennokeista suuriin B-1B pommikoneisiin asti.
Aloittava hallitus ottaa myös naiset mukaan kutsuntoihin ja haluaa myös hyödyntää reserviläisten osaamista 65 ikävuoteen asti.
Puolustusvoimien uusi kenttäpiispa Pekka Asikainen on nyt siunattu tehtäväänsä. Asikainen on kunniakkaan ja arvostetun viran kahdeksas edustaja.
Liikunta-aliupseerien työssä yhdistyy urheileminen, ja varusmiesten kouluttaminen sekä ohjaaminen.
Viimeisetkin 2/22 saapumiserän varusmiehet pääsevät siirtymään reserviin. Heidän mukaansa reservin polulle lähtevät myös uusimman saapumiserän miehistötehtävissä toimineet.
Ennen palveluksen alkamista moni varmasti miettii, mitä armeijaan kannattaa ottaa mukaan. Vain muutama asia on pakollinen, mutta palvelusmukavuutta voi muutamalla tavaralla lisätä merkittävästi.
Uni on ihmiselle yhtä tärkeää kuin ravinto. Intin stressaavassa, meluisassa ja tiiviissä tunnelmassa uneen vaipuminen saattaa tuntua vaikealta.
Suomen virallisen sotilaallisen liittymisprosessin päättyessä työ Puolustusvoimissa jatkuu syvempää integraatiota kohti.
Sotiemme veteraanit kokoontuivat kesäjuhlan viettoon Helsingin Oulunkylässä. Puheensa piti muun muassa 99-vuotias Rukajärven veteraani Hannes Tuovinen.
Puolustusvoimien kesäkiertueella musiikista nauttivat niin muusikot kuin yleisö. Ilmavoimien Big Band solistinaan Sami Saari ja Varusmiessoittokunnan showband tarjoilivat monipuolisen kattauksen musiikkia Tampereella.
Euroopan meriturvallisuusviraston johtama merioperaatio aloitettiin Suomen, Latvian ja Viron rannikkovartiostojen kanssa. Monialaisen operaation tarkoituksena on suojata Itämeri usealta eri uhalta.
Lippujuhlan päivä oli Suomelle historian ensimmäinen Naton jäsenmaana. Kansainvälinen puolustusyhteistyö näkyi vahvasti ilmassa.