Miljoonia tienannut e-urheilija Joona Sotala hankki varuskunnan vierestä toimiston, jonne voi vetäytyä pelaamaan vapaa-ajalla
Kaksinkertainen StarCraftin maailmanmestari ei usko, että palvelus urheilukoulussa hankaloittaa uraa.
Miljoonatulot e-urheilulla tienannut Joona "Serral" Sotala ei ole huolissaan palveluksen vaikutuksesta uraansa. StarCraftin kovimmat haastajat tulevat Etelä-Koreasta, jossa varusmiespalvelus kestää kaksi vuotta.
Suomalainen e-urheilun supertähti Joona Sotala aloitti palveluksensa Kaartin jääkärirykmentin urheilukoulussa huhtikuun saapumiserässä.
Urheilukouluun on hyväksytty e-urheilijoita jo vuodesta 2017. Sotala on silti ensimmäinen ammattipelaaja, joka aloitti palveluksen koulussa.
– Palvelus tulee varmasti olemaan rankkaa ajoittain, mutta myös hauskaa, miettii Sotala.
Sotalan pelaama StarCraft II on reaaliaikainen strategiapeli, jossa yksittäiset pelaajat kilpailevat toisiaan vastaan. Maailmalla tunnettu Serral on lajissaan kaksinkertainen maailmanmestari ja ensimmäinen ei-korealainen maailmanmestari.
26-vuotias Sotala vuokraa Santahaminan naapurista Laajasalosta itselleen toimistoa, jossa voi harjoitella armeijan aikana. Viikonloppuisin hän suunnittelee menevänsä Pornaisiin.
– Puolustusvoimat oli kyllä valmis antamaan minulle tilan täältäkin, mutta päädyin siihen tulokseen, että hommaan oman paikan, jossa pystyn treenaamaan rauhassa, avaa Sotala.
Serral pelaa Yhdysvalloissa sijaitsevassa kansainvälisessä BASILISK-organisaatiossa. Joukkue antoi tähtipelaajansa päättää itse varusmiespalveluksestaan.
– Organisaatio suhtautui päätökseeni tosi hyvin. Eihän tämä varmaan optimitilanne heidän kannalta ole, mutta he ovat tukeneet minua tässä asiassa, Sotala paljastaa.
Kansainväliset fanit ovat olleet ihmeissään siitä, että e-urheilutähti Sotala lähti armeijaan. Moni fani ei edes tiennyt, että Suomessa on asevelvollisuus. Asepalvelus on StarCraft piireissä tosin tuttu aihe, sillä monet ammattilaiset palvelevat Koreassa pitkiäkin aikoja.
Turnauksia ympäri maailmaa
Tänä vuonna Serral on pelannut kolmessa turnauksessa ja ansainnut sijoituksillaan jo paikan StarCraftin MM-kisoista. Tämän vuoden turnauksista Sotala on voittanut kaksi ja päässyt yhdessä pronssille.
Maailmassa on tällä hetkellä vain viisi pelaajaa, jotka ovat jo ansainneet paikkansa Saudi-Arabiassa pelattavassa lajin MM-turnauksessa. Serral on ansainnut ylivoimaisesti eniten karsintapisteitä ja voi huoletta keskittyä kesän jättiturnaukseen.
Sotala tavoittelee kahta pääturnausta palveluksensa aikana. Ne ovat ESL-Masters Dallasissa sekä Saudi Arabian MM-kisat. Texasissa järjestettävä osakilpailu on hieman ennen MM-kisoja ja toimii oivana tapana kokeilla viimeiset taktiikat ennen kauden huipentumaa.
Sotala on tyytyväinen Puolustusvoimien järjestelyihin ja uskoo pääsevänsä kilpailemaan ulkomaille ilman ongelmia.
Tupakaverit yllättivät positiivisesti
Ensimmäiset päivät armeijassa ovat sujuneet Sotalan mukaan mallikkaasti. Kuri ja kulttuuri ovat sellaisia kuin hän oli odottanut. Tupakaverit olivat positiivinen yllätys.
– Osa tupakavereista oli hieman yllättyneitä, kun tulin urheilukouluun. Yleisesti olen tullut hyvin toimeen tupalaisten kanssa. Hauskaa on ollut tähän asti, Sotala iloitsee.
Menestyksestään huolimatta Sotala kokee olevansa samassa veneessä kaikkien muiden juuri aloittaneiden varusmiesten kanssa.
Armeijassa aseenkäsittely ja ampuminen kiinnostavat myös juuri aloittanutta ammattipelaajaa.
– On se ampuminen ihan hauskaa. Kiva ainakin päästä kokeilemaan, Sotala pohtii.