Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Veikka Tammisuo

Kuvassa Puolustusvoimain uusi komentaja, kenraali Janne Jaakkola.

Puolustusvoimain uusi komentaja, kenraali Janne Jaakkola piti komentajakautensa ensimmäisen tiedotustilaisuuden torstaina 4. huhtikuuta Helsingissä.

"Minua huolestuttaa, miten Venäjän kansaa käännetään sotamoodiin"

Rafael Vanhamäki

Puolustusvoimain uusi komentaja, kenraali Janne Jaakkola on huolissaan koko yhteiskunnan läpäisevästä aivopesusta.

Tällä viikolla virkaan astunut Puolustusvoimain komentaja, kenraali Janne Jaakkola on huolissaan, kuinka Venäjällä yhteiskunnan perustekijät, kuten koulut ja kirkot on siirretty sotilaallisen vaikuttamisen ja ohjauksen piiriin.

– Olen huolissani siitä, kuinka Venäjän kansaa käännetään tällä hetkellä sotamoodiin, Jaakkola sanoo.

Hänen mukaansa kehitys saattaa pitkällä aikavälillä vaikuttaa siihen, miten venäläiset näkevät Euroopan ja länsimaat.

– On vielä mahdotonta sanoa, miten muutos vaikuttaisi Venäjän sotilaallisten toimenpiteiden käyttöön.

– Asiaa on kuitenkin syytä seurata huolellisesti ja tarkkaan.

Jaakkola kertoo, kuinka Venäjä on julkisesti ilmoittanut ja ehkä jo käynnistänytkin toimenpiteitä vahvistaakseen Suomen itärajan takaista aluetta sotilaallisesti.

Hänen mukaansa Venäjän toimiin kuuluu uusia sotilaspiirijakoja sekä joukkojen perustamisia ja vahventamisia.

– Yksinkertaistetusti tämä on paluu kylmän sodan ja Neuvostoliiton ajoille, Jaakkola toteaa.

Naton viidennen artiklan testaaminen epätodennäköistä

Jaakkola pitää Venäjän hyökkäystä Nato-maahan ja sitä myötä Nato-sopimuksen viidennen artiklan – kollektiivisen velvoitteen auttaa ja tukea hyökkäyksen kohteeksi joutunutta liittolaismaata – kokeilemista hyvin epätodennäköisenä.

Jaakkolan mukaan Venäjä tulee kuitenkin todennäköisesti jatkamaan laaja-alaista vaikuttamista ja toimimista artikla 5:n alapuolella.

– Konkreettinen esimerkki tästä on välineellistetty maahanmuutto itärajan takana, Jaakkola sanoo.

Jaakkola painottaa, että Suomen tulee olla koko ajan valmis ja varautunut kaikkiin uhkiin, vaikka sotilaallista uhkaa Suomeen ei tällä hetkellä kohdistukaan.

– Meidän täytyy varautua siihen, että heikko turvallisuustilanne saattaa jatkua vielä pitkään.

Sotilaallinen osaaminen keskiössä

Jaakkola pitää juuri alkaneen komentajakautensa tärkeänä painopisteenä Suomen kansallisen puolustusjärjestelmän optimointia osaksi yhteistä Nato-puolustusta.

Hän korostaa myös kansallisen kyvyn ylläpitoa ja kehittämistä. Hänen mukaansa Suomen kokoisessa valtiossa ja taloudessa korkean teknologian sotajärjestelmiä merkittävämpään asemaan nousee sotilaallinen osaamisemme.

– Ukrainan sodasta tärkeä havainto on, että sen sijaan, että keskusteltaisiin ainoastaan lentokoneiden ja panssarivaunujen määrästä on osaavan reservin määrä noussut elintärkeään asemaan.

Jaakkolan mukaan Suomen varusmies- ja etenkin reserviläiskoulutus on tällä hetkellä ylivertaisella tasolla Euroopassa.

– Vuosittaisia lukuja kelpaa liittolaisille ja kollegoille esitellä, koska aika harvalla on näyttää mitään vastaavaa.