Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Tuomas Härmä

Kuvassa presidentti Niinistö.

Medialle Niinistö kertoi, että Natoon liittymisen aikataulusta on turha tehdä arvauskilpailua.

Presidentti Niinistö pitää ydinasekeskustelun arkipäiväistymistä vaarallisena

Otto Rantanen

Neljästi vuodessa järjestettävän valtakunnallisen maanpuolustuskurssin avajaistilaisuudessa puhui maailmanpoliittisesti turbulenttia aikaa painottava tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Yhteiskunnan päättäjiä ja muita vaikutusvaltaisia yhteen kokoava valtakunnallinen maanpuolustuskurssi alkoi maanantaina 7.11. Puolustusvoimien järjestämän kurssin tarkoituksena on antaa kattava käsitys maanpuolustuksesta ja kokonaisturvallisuudesta heille, jotka kriisiaikanakin ovat maastamme vastuussa.

Avajaistilaisuudessa puhui tasavallan presidentti Sauli Niinistö, mikä teki tapahtumasta tavanomaisesta poikkeavan. Niinistö oli viimeksi puhunut avajaisissa syksyllä 2018. Maailmantilanne on muuttunut neljässä vuodessa merkittävästi.

– Venäjän hyökkäys Ukrainaan toi sodan Eurooppaan, Korean niemimaan tilanne on jälleen herkkä, jännitteet Yhdysvaltain ja Kiinan välillä ovat kasvussa ja energia- ja taloushuolien keskellä koko Euroopalla on edessään hankala talvi, Niinistö listasi puheessaan.

Maanpuolustuskursseille valitut osallistujat tulevat oppimaan maanpuolustuksesta ja kriisiajoista seuraavien viikkojen ajan. Nyt alkavalla kurssilla numero 242 simuloituja tilanteita ja ratkottavia ongelmia ei ole ainakaan vaikea keksiä, Niinistö huomautti.

Ukrainan sodassa hän näki ehdottomana tavoitteena "tappamisen lopettamisen". Toisaalta Niinistö arvioi myös julkista keskustelua ja sen tuomiopäivältä kalskahtavia sävyjä. Hän toivoi, että vaarojen rinnalla puhuttaisiin myös turvaa tuovista asioista.

– Epävarmuuden lietsominen ei turvallisuuttamme lisää, hän pohti.

Julkisessa keskustelussa Niinistöä pohditutti myös Nato-spekulaatiot.

– Osa haluaisi määrittää jo etukäteen Suomen tulevan Nato-profiilin. Osa taas esittää ajatuksia kaikesta siitä, mitä Suomeen pitäisi jatkossa sijoittaa. Pidän itse tärkeänä, että keskitymme nyt käynnissä olevaan liittymisprosessiin.

Naton vaikutusvalta perustuu osin ydinasepelotteeseen. Niinistö painotti puheessaan, ettei ydinasepuheen normalisoiminen ja arkipäiväistyminen ole hyvä asia. 

– Suomella ei ole minkäänlaisia aikeita tuoda ydinaseita maaperälleen, Niinistö linjasi.


Kenraali Kivinen tervehti kurssilaisia

Puolustusvoimain komentajan, kenraali Timo Kivisen tervehdyspuhe kurssilaisille sisälsi pääasiassa Puolustusvoimien kuulumisia. Esiin nousi esimerkiksi se, että Ukrainassa käytävän sodan kaikkia seurauksia ei vielä nähdä, Puolustusvoimissakaan.

Lisäksi Kivinen kertoi Puolustusvoimien henkilöstötilanteesta, jokaa elää käynnissä olevan turvallisuustilanteen mukaan. Yleisenä trendinä on kuitenkin henkilöstön lisääminen. 

Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Rami Saari puhui samoista teemoista Ruotuväen laajassa haastattelussa.

Kivinen painotti, että henkilöstöasioita on tarkkailtava jatkuvasti. Viime aikoina pinnalla olleet seikat eivät saa kuitenkaan vähentää Suomen puolustuksen uskottavuutta.  

– Tarvittaessa priorisoidaan niin, että ydintehtävämme tulee täytetyksi, Kivinen linjasi.