Kuvassa rajajääkäri tähtää aseellaan.

“En halunnut päästä helpolla” - tällaista on varusmiespalvelus Suomen pohjoisimmassa varuskunnassa

Ivalon rajajääkärikomppania on Suomen pohjoisin varusmiesyksikkö. Koulutus pohjoisessa on haastavaa sekä vaatimustasoltaan että sääolosuhteiltaan.
Kuvassa kuljettajakoulutuksessa käytettäviä raskaita sotilasajoneuvoja.

Kuljettajakoulutus rantautui Upinniemeen

Sotilaskuljettajakoulutus alkoi ensimmäistä kertaa Rannikkoprikaatissa. Jatkossa Merivoimat kouluttaa itse kaikki kuljettajansa.
Kuvassa sotilaita harjoittelemassa

Paikallispuolustusharjoitukset ovat tärkeä osa isompaa kokonaisuutta

Tuttu ja turvallinen -sanonta sopii hyvin myös maanpuolustukseen. Paikallispuolustusharjoitukset perustuvat juuri siihen, että opimme vaikuttamaan kriisitilanteessa parhaalla mahdollisella tavalla – tutulla alueella turvallisin tavoin.
Kuvassa alikersantti Vaappo.

Alikersantti johtaa reilusti ja perustellen

Alikersantti Tuomas Vaappo palvelee sotilaspoliisikomppaniassa ryhmänjohtajana Kaartin jääkärirykmentissä. Vaappo painottaa johtajan ominaisuuksissa inhimillisyyttä ja reiluutta.
Kuvassa uusi tupa.

Tällaisia ovat uudet tuvat – Karjalan lennosto sai uuden kasarmirakennuksen

Karjalan lennoston uusissa tiloissa on keskitytty erityisesti siihen, että sisäilma pysyy hyvänä. Täysin uusien kasarmirakennusten rakentaminen on suhteellisen harvinaista.
Tilannekuva toimittajasta

Kenraali Kivinen tarkasti Ruotuväen

Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen tarkasti torstaina 16. helmikuuta viime vuonna 60-vuotisuutta juhlineen Ruotuväen toiminnan lehden toimistolla Helsingissä. Komentaja suorittaa perinteisesti aika ajoin tarkastuksia palveluspaikkoihin ja muun muassa Puolustusvoimien harjoituksiin.
Kuvassa Vantaa-Keravan ja Keski-Uudenmaan pelastustoimen lautakunnan puheenjohtaja Mika Kasonen, Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen apulaispelastusjohtaja Jussi Rahikainen, sisäministeri Krista Mikkonen ja Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrova

Suomi lahjoittaa pelastusalan kalustoa Ukrainaan

Keski-Uudenmaan ja Pirkanmaan pelastuslaitokset lahjoittavat Ukrainaan pelastustoimen kalustoa. Ukrainan suurlähettiläs Olga Dibrovan mukaan apu tulee tarpeeseen, sillä Venäjä jatkaa iskujaan siviili-infrastruktuuria vastaan.
Kuvassa sotilasmestari Teppo Hilden.

Ilmavoimissa vain taivas on rajana

Sotilasmestari Teppo Hildén on valvonut Suomen ilmatilaa jo 30 vuotta, omasta varusmiespalveluksestaan lähtien. Aliupseeriston vaativimmissa tehtävissä toimiva Hildén johtaa niin hävittäjien taistelulentoja kuin valvontajaoksensa henkilöstöä.
Kuvassa sotilaita järjestäytyneenä sotilasvalaan.

Sotilasvalapäivä sujui perinteiseen tapaan Pirkkalassa

Moni muistaa sotilasvalansa pitkään. Tänään luotiin jälleen uusia muistoja, kun valatapahtumat alkavat palata entiselleen koronan jälkeen.
Kuvassa kenraalimajuri Janne Jaakkola.

Ukrainassa soditaan korotetusti maalla – ja meemeissä

Ukrainan sotaa kuvataan melko perinteiseksi maalla käytäväksi sodaksi. Samalla se rikkoo perinteitä ensimmäisenä Tiktok-sotana.
Kuvassa toimittaja Antti Kuronen.

Suomalaisten silmät ja korvat

Toimittaja Antti Kuronen vietti noin puolet viime vuodesta Ukrainassa. Sodasta raportoidessaan hän haastatteli paikallisia ja väisteli Venäjän pommituksia.
Kuvassa palkintotilaisuuden osallistujia ja palkittuja.

Ehrnrooth-palkinnon saajat korostivat työyhteisön merkitystä

Jalkaväenkenraali Adolf Ehrnroothin (1905-2004) muistopalkinnot jaettiin neljälle ansioituneelle sotilasjohtajalle Säätytalolla Helsingissä 6. helmikuuta.
Kuvassa Ari Puheloisen kirja Sotilas ja työmies.

Köyhän perheen lapsesta Puolustusvoimain komentajaksi

Vuosina 2009–2014 Puolustusvoimain komentajana toimineen kenraali evp. Ari Puheloisen muistelmateos Sotilas ja työmies julkaistiin 3. helmikuuta. Kirjassaan Puheloinen korostaa työnteon merkitystä samalla kiittäen suomalaisen yhteiskunnan tarjoamaa mahdollisuutta edetä tärkeisiin työtehtäviin vaatimattomista lähtökohdista.
Kuvassa kaksi naisalokasta harjoituksessa.

Naissotilaita halutaan lisää - hakijoita aiempaa vähemmän

Puolustusvoimien tavoitteena on kouluttaa vuosittain 2000 naista, mutta tavoitteeseen on vielä matkaa. Tänä vuonna hakemuksia naisten vapaaehtoiseen asepalvelukseen tuli aiempaa vähemmän, vaikka hakijamäärät ovat kasvaneet viime vuosina.
Keskustelua seminaarissa.

UPI:n Iro Särkkä: “Myös Natosta on kyettävä käymään kriittistä keskustelua”

MTS:n seminaarissa puhunut Särkkä ennakoi, että suurvaltakamppailu kiihtynee myös jatkossa.
Suomalainen UNIFL-joukko harjoittelee Libanonissa joulukuussa 2022.

Suomi lähettää pioneerijoukkueen Kosovoon – Osalla taistelijoista alle kaksi kuukautta kotiutumisesta

Kansainvälisissä valmiusjoukoissa varusmieskoulutuksensa saaneet taistelijat lähtevät matkaan helmikuussa. Naton pyytämä joukko tuo suuren lisäyksen Suomen vahvuuteen operaatiossa.
Kuvassa ulkoministeri Pekka Haavisto.

Haavisto: Suomen linja yhteisestä Nato-hakemuksesta Ruotsin kanssa yhä muuttumaton

Ulkoministeri Pekka Haavisto kertoi tiedotustilaisuudessaan, ettei Suomen kanta Nato-jäsenyyden hakemisesta yhdessä Ruotsin kanssa ole muuttunut Turkin lausunnoista huolimatta.
Kuvassa Lauri Tähtinen

Meksiko tasapainoilee lännen ja idän välillä

Meksikon presidentin mielestä Nato toimii Ukrainan suhteen moraalittomasti. Asiantuntijan mukaan Meksikon johdon puheet ovat kuitenkin ristiriitaisia maan taloussuhteisiin nähden.
Lotta Svärd Säätiö vaalii alkuperäisen Lotta Svärdin perintöä.

Ruokaympyrän juurilla

Lotta Svärdin jäsenten teot muokkasivat suomalaista ruokakulttuuria tavoilla, jotka näkyvät yhä tänä päivänä. Lotta Svärd Säätiö muistaa niitä Lottaruokaviikoilla.
Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen

Kenraali Kivinen: Mobilisaation laajentumisen mahdollisuus Ukrainassa ei ole poissuljettua

Valtakunnallinen maanpuolustuskurssi avattiin jälleen Säätytalolla.