"Kylmän sodan jälkeinen aika on päättymässä" – Suomen varhaiset askeleet kohti Natoa
Ulkopoliittisen instituutin (UPI) vieraileva vanhempi tutkija Pete Piirainen analysoi Maanpuolustustiedotuksen suunnittelukunnan (MTS) Nato-seminaarissa puolustusyhteistyön merkitystä Suomelle ja Suomen taipaletta kohti länsi-integraatiota ja Natoa.
Toukokuun turvallisuuspoliittinen keskustelu huipentui Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenhakemusten jättämiseen. Vanhempi ikäpolvi muistaa vielä kylmän sodan aikaisen ajan, jolloin Suomi oli turvallisuuspoliittisesti Neuvostoliiton "tossun alla".
– Suomen asema kylmän sodan aikana ei ollut sellainen, minkä itse valitsimme, näillä sanoilla Ulkopoliittisen instituutin vieraileva vanhempi tutkija Pete Piirainen aloitti puheensa MTS:n Nato-teemaisessa seminaarissa 31. toukokuuta.
– Suomen asema saneltiin meille, mutta sinä aikana pyrimme selviytymään ja menestymään sekä maksimoimaan oman liikkumatilan ja osallistumisen läntiseen integraatioon, siinä määrin kuin se oli mahdollista.
Kylmän sodan loppumisen ja Neuvostoliiton hajoamisen myötä rajoitteet Suomen puolustuspolitiikan osalta poistuivat. Suomi integroitui varhaisessa vaiheessa poliittisesti ja taloudellisesti liittyessään Euroopan unioniin, mutta puolustuksellista integraatiota ei haluttu vielä toteuttaa.
– Suomi käytti tämän murrosvaiheen äärimmäisen hyvin, totesi Piirainen.
Syitä haluttomuuteen oli Piiraisen mukaan muutamia. Taloudellisen ja poliittisen integraation loppuunsaattamista pidettiin tärkeänä, eikä Nato-jäsenyydelle silloin nähty tarvetta, sillä Suomen puolustuskykyä pidettiin vahvana eikä Moskovaa haluttu provosoida, koska joka tapauksessa näytti siltä, että Venäjästä oli tulossa demokratia. Suomi ei myöskään halunnut samaistua samaan porukkaan silloin Natoon hakevien Itä-Euroopan maiden kanssa.
– Vaikka Suomi ei kylmän sodan päättyessä hakenut Naton jäsenyyttä, niin puolustusyhteistyön osalta silloin käynnistyi uusi aikakausi. Tämä on ensimmäinen hetki, kun ryhdyimme harjoittamaan puolustusyhteistyötä, siten kuin se tänä päivänä ymmärretään.
Piirainen kertoo, että tähän vaikutti silloiset Hornet-hävittäjähankinnat ja osallistuminen Naton harjoitustoimintaan ja kriisinhallintaoperaatioihin. Myös kylmän sodan aikana Suomi teki itsenäisesti puolustushankintoja ja osallistui rauhanturvaoperaatioihin, mutta silloin sitä perusteltiin Suomen riippumattomuudella. Uuden ajan myötä yhteistyö Naton kanssa alleviivasi Suomen länsi-integraatiota. Samalla myös teknisiä esteitä poistettiin ja kalustoa yhteensovitettiin Naton kanssa, mahdollista jäsenyyttä ajatellen. Samalla syntyi niin kutsuttu Nato-optio.
– Tämä aikakausi tuli päätökseen vuonna 2014 Venäjän hyökätessä Ukrainaan. Tavallaan se oli lopun alkua kylmän sodan jälkeiselle aikakaudelle. Ehkä nämä merkit olisi voinut nähdä jo vuonna 2008, mutta näin ei oikeastaan vielä käynyt, arvioi Piirainen.
Venäjän hyökkäyksen myötä vuonna 2014 eurooppalaisten valtioiden prioriteetti vaihtui oman maan puolustamiseen rauhanturvaoperaatioiden sijaan. Päänäyttämöksi vaihtui Itämeren alue ja Pohjois-Atlantin merialue. Valtiot tajusivat puolustusyhteistyön merkityksen, sekä rauhan aikana että kriisin aikana.
– Yhteiset intressit ja keskinäisriippuvuus kannusti harjoittamaan puolustusyhteistyötä. Vuoden 2014 jälkeen nähtiin Suomessakin aikakausi, jolloin ennen kaikkea laadimme näitä kahdenvälisiä puolustussopimuksia ja tiivistimme yhteistyötä Naton kanssa alueellisesti.
– Helmikuussa 2022 Venäjä rikkoi Euroopan turvallisuusarkkitehtuurin. Tämä viimeistään oli mielestäni loppu kylmän sodan jälkeiselle ajalle, vanhaan ei ole enää paluuta, kiteytti Piirainen.
