Kuvassa on Japanin ulkoministeri Yoko Kamikawa ja ulkoministeri Elina Valtonen

Japanin ulkoministeri Yoko Kamikawa ehdotti puolustusyhteistyön vahvistamista vierailullaan Suomessa

Ulkoministeri Yoko Kamikawa vieraili Suomessa 9. tammikuuta osana laajempaa vierailujen sarjaa Pohjoismaissa. Hän esitti Helsingissä aloitteen Japanin ja Pohjoismaiden välisen yhteistyön kasvattamisesta.
Kuvassa tyttöystävä Vieno Riikonen ja alokas Arttu Sinkkonen parkkipaikalla.

Tyttöystävälle heipat parkkipaikalla – Palveluksen aloitti tammikuun alussa yli 12 000 alokasta

Maanantaina 8. tammikuuta noin 12 500 uutta alokasta aloitti palveluksensa Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen joukko-osastoissa. Yhteismajoituksesta tuli asepalvelusta suorittaville vakinainen käytäntö.
Kuvassa on kaikki presidenttiehdokkaat.

Puolustusvoimien ylipäällikkyyden luovuttaminen jakaa presidenttiehdokkaita

Presidenttiehdokkaista merkittävä osa pysyisi Puolustusvoimien ylipäällikkönä myös kriisitilanteissa. Osa ehdokkaista olisi valmis luovuttamaan ylipäällikkyyden puolustusvoimain komentajalle.
Kuvassa Suomen lippu ja kolme lipputankoa.

Puolustusvoimat suruliputtaa pintapelastajan muistolle

Rannikkolaivaston harjoituksessa joulukuun lopulla sattuneen onnettomuuden myötä sairaalaan joutunut ammattisotilas on menehtynyt saamiinsa vammoihin.
Kuvassa musiikkikomentaja Timo Kotilainen tahtipuikko kädessään.

Juhlasta juhlavaan konserttiin – Uusi kirkkokonsertti korvaa kirkkojuhlan

Kirkollisen sisällön ja musiikin yhdistävä tapahtuma sisältää jatkossa aiempaa enemmän musiikkia.
Kuvassa kaksivarusmiestä maastoutuvat lumiseen metsämaisemaan

Pohjoisessa pärjäämisen huippuasiantuntija kertoo, miten palveluksessa pitää varautua pakkasiin

Oikeanlaisilla varusteilla sotilas selviää kovistakin pakkasista.
Kuvassa varusmies lentokentällä.

Intin aikana voi lähteä lomalle ulkomaille

Varusmies ei tarvitse erillistä lupaa matkustaakseen ulkomaille lomansa aikana, mutta valmistaudu jättämään maastapoistumisilmoitus yksikön vääpelille.
Kuvassa Oona Viljanen on heittämässä lumipalloa kuten heittäisi kuulaa kuulantyöntäjänä.

"Rukkiin tähdätään" - Oona Viljasella on kovat tavoitteet intissä ja kuulantyönnössä

Viljanen aloitti palveluksensa ennakkoluuloitta Urheilukoulussa, minne päästäkseen hänen on pitänyt pärjätä lajissaan.
Kuvassa kjktn varusmiehet verkkokaupan myymälän sisäänkäynnillä.

Kaartin Jääkäritoimikunta osti joululahjat koko varuskunnalle

Varusmiestoimikuntien tehtäviin kuuluu vastata palvelustaan suorittavien vapaa-ajan puitteista. Santahaminassa toimiva Kaartin Jääkäritoimikunta pääsi shoppailureissulle valitsemaan, miten varusmiehiä ilahdutetaan tänä jouluna.
Kuvassa laivaston soittokunta joulurauhan julistuksessa.

Vuoden tärkein keikka jouluaattona – Laivaston soittokunnalla on salainen ase pakkasta vastaan

Laivaston soittokunta on säestänyt joulurauhan julistuksen Turussa sotavuosista lähtien.
Kuva kutsuntasalista.

Sota Euroopassa nostaa maanpuolustustahtoa ja se näkyi kutsunnoissa

Vuonna 2023 järjestettiin toiset kutsunnat Ukrainan sodan alkamisen jälkeen, ja tälläkin kertaa palvelukseen halusi entistä suurempi osa ikäluokasta. Myös erikoisjoukot kiinnostivat aiempaa enemmän.
Traficomin johtaja Pekka Jokinen pitämässä puhetta

Venäjä pyrkii vaikuttamaan länsimaiden päätöksentekoon: "Tarkoituksena murtaa länsimaiden yhteinen rintama"

Ulkovaltojen vaikuttaminen Suomea vastaan on aktiivisempaa kuin aiemmin. Uhkataso on kohonnut kybervaikuttamisen lisäksi fyysisessä ympäristössä.
Kuvassa pääministeri Petteri Orpo pitämässä puhetta eduskunnan pikkuparlamentissa.

Pääministeri Petteri Orpo: "Euroopan unionin laajentuminen on geopoliittinen välttämättömyys"

Ukrainan tukeminen jatkuu Unkarin vastustuksesta huolimatta, sanoo Euroopan unionin huippukokouksen antia kommentoinut pääministeri Petteri Orpo.
Kuvassa tasavallan presidentti Sauli Niinistö pitämässä puhetta Kaunialan sairaalan joulujuhlassa.

"Nuoruus kului sodan vuosina. Se oli aikamoinen lahja isänmaalle"

Tasavallan presidentti Sauli Niinistö kiitti sotaveteraaneja ja lottia Kaunialan sairaalan joulujuhlassa.
Kuvassa yhdysvaltalaisia sotilaita tutustumassa Puolustusvoimilla käytössä olevaan konekivääriin.

Yhdysvaltalaisten joukkojen oikeudet Suomessa taataan niin harjoituksissa kuin sodassakin

Suomen ja Yhdysvaltojen välisessä puolustusyhteistyösopimuksessa sovittiin esimerkiksi yhdysvaltalaisten pääsystä yhteensä 15:sta Puolustusvoimien alueelle Suomessa.
Kuvassa vasemmalta oikealle kaartinjääkäri Jeremy Seppänen, upseerikokelas Vilhelm Vähäsilta sekä kaartinjääkäri Saman Masoud näyttämässä sormillaan numeroa nolla jäljellä olevia aamuja kuvastaakseen.

"Parhaiten jäi mieleen ihmisten kanssa tekeminen" – Yli 7 500 varusmiestä siirtyy torstaina reserviin

Reserviin marssivat taistelijat kertovat saaneensa intistä unohtumattomia kokemuksia ja onnistumisia, joista on hyötyä työelämässä ja opinnoissa.
Kuvassa Kaartin jääkärirykmentin sotilaskodin linjastolla olevat oppilaskorpraali Max Zilliacus ja kaartinjääkäri Eemil Karuveha.

"On mukavaa, että meihin panostetaan" – Varusmiesten päivärahat nousevat vuoden alussa noin yhdeksällä prosentilla

Päivärahojen korotuksilla on merkitystä, kertovat oppilaskorpraali Max Zilliacus ja kaartinjääkäri Eemil Karuveha.
Kuvassa matkabussi

Kotiutuvat voivat viettää ylimääräisen yön kasarmilla, jos joukkoliikennelakko jättää mottiin

Puolustusvoimat yrittää saada torstaina 14. joulukuuta kotiutuvat varusmiehet matkaan erikoisjärjestelyillä, kun julkisen liikenteen junat ja bussit eivät kulje.
Kuvassa Hamina-luokan aluksia.

Hamina-luokan ohjusveneet saivat torpedot ja uutta tutkatekniikkaa

Täydellinen peruskorjaus pitää Merivoimien neljä ohjusvenettä Itämerellä 2030-luvun puoliväliin asti.
Kuvassa kouluttajakokelas Joona Rauhala.

”Everstiluutnantti teki selväksi, että täällä johdetaan esimerkillä”

RUK:n kouluttajakokelaat perehdyttävät uudet upseerioppilaat talon tapoihin ja varmistavat, että uusi kurssi pääsee sujuvasti vauhtiin.