Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Tomi Edwards

USS Kearsargen kannella lentokoneita

Alus on vieraillut Itämerellä ollessaan ensimmäistä kertaa myös Tallinnassa sekä Tukholmassa.

USS Kearsarge toteutti historiallisen vierailun Suomeen

Karl Koli

Yhdysvaltain laivaston maihinnousutukialus USS Kearsargen henkilökunta esitteli aluksen operointikykyjä suomalaisille ja kehui kilpaa Suomen merivoimien suorituskykyä. Alus osallistuu Suomessa tällä viikolla alkavaan Merivoimien sotaharjoitukseen.

Yhdysvaltain laivaston lentotukialus USS Kearsarge toteutti harvinaislaatuisen vierailun Helsinkiin viikonloppuna. Alus jatkaa matkaansa tällä viikolla alkavaan Merivoimien harjoitukseen Hankoon. 

Yhdysvaltain laivaston ja valtion edustajat eivät säästelleet sanojaa kehuessaan Suomen merivoimia. Yhdysvaltain Suomen suurlähettiläs Douglas Hickey mainitsi Suomen ymmärtävän merivoimien suorituskyvyn tärkeyden Itämerellä ja kiitti niiden hyvästä toiminnasta. Tuleva Nato-jäsenyys lisää hänen mukaansa sotilaallisten suhteiden syventämistä.

Aluksella vieraillut Merivoimien komentaja, kontra-amiraali Jori Harju kertoo olevansa vaikuttunut aluksen vierailusta ja mainitsi vierailun osoittavan selvän tuen Suomelle. Harju oli erityisen otettu Merivoimien saamista kehuista. 

– Kehut tuntuvat tietenkin todella hyvältä. Se että meitä arvostetaan ja kehutaan on hieno ja tärkeä kuulla. Olemme osoittaneet muulle maailmalle, että osaamme asiamme eli Suomen puolustamisen kaikissa olosuhteissa.  

USS Kearsargea pystyi ihailemaan viikonlopun aikana Hernesaaren laiturissa. Kuva: Tomi Edwards.

Harjoituksen järjestäminen iso ponnistus Merivoimilta

Puolustusvoimien tiivis harjoituskesä jatkuu syksyllä. Kesän aikana suomalaiset ovat harjoitelleet aktiivisesti etenkin yhdysvaltalaisten kanssa. Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan syy on selvä. 

– Haluan että Puolustusvoimat harjoittelee maailman parhaimpien kanssa. Aluksen vierailu on iso ja tärkeä tuen osoitus meille, Kaikkonen toteaa. 

Tulevien viikkojen aikana Merivoimat harjoittelee yhdysvaltalaisten kanssa kaikkia taitoja, joita rannikkojoukot tarvitsevat pärjätäkseen taistelussa, kuten esimerkiksi puolustusta hyökkäystä sekä navigointia saaristossa. Harjoitus on luonteeltaan kansainvälinen, joten Suomi ja Yhdysvallat harjoittelevat koko harjoituksen ajan yhdessä. 

Alkava harjoitus on todella poikkeuksellinen. Yleensä vastaavanlaisen harjoituksen järjestelyihin kuluu yli kuusi kuukautta, mutta nyt asiat on hoidettu kuntoon kuukaudessa. Harju kertoo olevansa tästä erittäin kiitollinen Merivoimien henkilöstölle.

– Tämä osoittaa sen että henkilöstömme pystyy taipumaan haastaviin tilanteisiin ja suoriutuu niistä erittäin hyvin, Harju kiittelee. 

Aktiivinen harjoittelu Merivoimissa jatkuu syksyllä ja luvassa on useita eri harjoituskokonaisuuksia. Pääsotaharjoitus on näillä näkymin luvassa marraskuun loppuun. 

– Pääharjoitus on vuorossa vuoden lopulla ja se tulee todennäköisesti olemaan kansainvälinen harjoitus. Se on tarkoituksella sijoitettu vuoden loppuun, jotta pääsemme osoittamaan, että toimimme hyvin myös haastavissa pohjoisen olosuhteissa. 

Aluksen tiedottaja, kersantti Jacob Richardsonin mukaan harjoituksen tavoitteena on etenkin jakaa tietoja suomalaisten kanssa sekä rakentaa syvempiä suhteita merivoimien välille. 

– Suomalaisilta voimme oppia erityisesti pohjoisessa ympäristössä operointia. Toki myös meillä on paljon jaettavaa teille, Richardson kertoo. 

Nato-jäsenyys ei Harjun mukaan tuo suuria muutoksia Merivoimiin, sillä se on jo Nato yhteensopiva. Kuva: Tomi Edwards.

USS Kearsarge on suunniteltu monenlaisiin olosuhteisiin

USS Kearsargen kotisatama sijaitsee Norfolkissa Yhdysvalloissa ja se operoi pääsääntöisesti Atlantilla sekä sen lähialueilla. Aluksella palvelevan luutnantti Berryn mukaan ennen Itämerelle saapumistaan alus vietti aikaa Välimerellä sekä Norjan vieraana pohjoisella jäämerellä. 

Kokoluokaltaan alus on valtava. Sen kyytiin mahtuu kymmeniä helikoptereja, hävittäjiä, panssariajoneuvoja sekä tuhansia Yhdysvaltain merivoimien ja merijalkaväen sotilaita. Luutnantti Berryn mukaan alus on suunniteltu hoitamaan useita eri tehtäviä. 

– Olosuhteista riippuen voimme hoitaa lukuisia eri tehtäviä aina sotatoimista kriisiavun toimittamiseen, luutnantti Berry kertoo. 

Haastavat sääolosuhteet eivät ole alukselle ongelma. Aluksen runko on suunniteltu siten että hävittäjät ja muut ilma-alukset voivat laskeutua sen kannelle kovasta merenkäynnistä huolimatta. 

Venäjän läheinen läsnäolo ei tunnu haittaavan yhdysvaltalaisia sotilaita. 

– Venäjä ei vaikuta toimintaamme millään tavalla. USS Kearsargen on Itämerellä Suomea varten, luutnantti Berry kommentoi.

Luutnantti Berryn mukaan alus saapui Suomeen hyvään aikaan, sillä Yhdysvaltain senaatti ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden samalla viikolla. Kuva: Tomi Edwards.