Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Leevi Karasti

Kuvassa Utö-luokan huoltovene

Utö-luokan huoltovene on nopea liikkeissään.

Merivoimien uusi huoltoveneluokka nimettiin majakan mukaan

Ilmari Parviala

Merivoimille luovutettiin uudenlainen huoltovene, joka kehittää Merivoimien logistiikkaa ketterämmäksi ja modernia sodankuvaa paremmin vastaavaksi.

Tänään, tiistaina 16 elokuuta Merivoimissa on juhlapäivä, sillä Upinniemessä järjestettiin Merivoimien uuden huoltoveneen kastajais- ja luovutustilaisuus. Uuden veneluokan nimeksi valikoitui Utö. Kewatec Aluboatin valmistama 19,2 metrinen vene vastaa Merivoimien komentajan, kontra-amiraali Jori Harjun mukaan Merivoimien nykyisiin tarpeisiin.

Harjun mukaan Merivoimat vastaavat muuttuneeseen sodankuvaan yhtäältä lisäämällä toimintaa hajaryhmissä, mutta toisaalta tekemällä iskuja keskitetysti. Tällöin on keskeistä, että logistiikka on ketterää ja että veneiden kantokyky riittävää. 

Utö-luokka on huoltoveneenä monipuolinen ja kantokykyinen. Se kykenee kuljettamaan jopa 15 tonnin kuormaa, mutta pienellä syväyksellä. Koska veneessä on kannella nosturi, voidaan kuormaa lastata ja purkaa myös sellaisista paikoista, joissa varsinaista laituria ei ole, kuten saarista tai luodoilta. 

 

Huoltoveneillä voidaan kuljettaa muun muassa juomakelpoista vettä. Kuva: Leevi Karasti

 

Utö-luokan huoltoveneet ovat ikään kuin merten kuorma-autoja. Ne voivat kuljettaa tarvittaessa monenlaista kuormaa ja hyvissä olosuhteissä myös henkilöstöä. Veneen kyytiin saa vaikka toisen, pienemmän veneen, mönkijän tai jopa henkilöauton. Medialle esiteltiin kuinka veneen kyytiin lastataan muun muassa tuhannen litran vesisäiliö ja mönkijä. 

Utö-luokan veneissä kuorma lastataan kannelle. Kannen alla on konetilat, polttoainetankit ja muita järjestelmiä. 

Veneluokka sai nimensä Utön majakkasaaren mukaan. Juhlapuheessaan Harju avasi nimen taustaa ja täsmensi, että uusi huoltovene tuo suomalaisille turvaa majakan tavoin. Utön majakan historia on pitkä ja majakkasaarelle on mahtunut myös sotilastoimintaa. 

Tänään luovutettu vene on ensimmäinen niistä yhdeksästä veneestä, jotka tullaan luovuttamaan vuosina 2022-2024. Kewatec Aluboatin toimitusjohtaja Kent Björklundin mukaan yhdeksän veneen valmistamisella on merkittävä työllistävä vaikutus niin suoraan, kuin välillisestikin. Venettä on suunniteltu asiakaslähtöisesti ja molemmat osapuolet ovat lopputulokseen tyytyväisiä.