Vuoden 2023 kutsunnat alkoivat tänään. Kutsuntojen kehittämiseksi ensi vuonna toteutetaan pilotti, jossa naisten valintatilaisuus järjestetään kutsuntojen ohella.
Saapumiserän 2/23 varusmiesten alokaskauden tullessa päätökseen vannovat varusmiehet sotilasvalansa tai antavat -vakuutuksensa. Ruotuväki seurasi Porin prikaatin valapäivän kulkua Kauhavalla.
Puolustusvoimien lääkintäkoulutusta voidaan jatkossa toteuttaa virtuaalitodellisuuden avulla. Koulutuksen voisi siirtymän avulla toteuttaa huomattavasti tehokkaammin.
Nyt jo noin kolme kuukautta varusmiespalveluksessa viettänyt Lauri Markkanen valmistautuu tuleviin koripallon MM-kisoihin. Paluu armeijan vihreisiin tapahtuu näillä näkymin syyskuussa kisojen jälkeen.
Sotilaskodit uudistuvat säännöllisin väliajoin Puolustusvoimien muiden rakennusten tapaan. Viimeisimpänä uuden ilmeen sai Rannikkoprikaatin Upinniemen sotilaskoti.
Suez-veteraanit 50 vuoden takaa kokoontuivat Haminaan – peräti 135 rauhanturvaajaa osoitti aseveljeyttä ja vertaistukea.
Vuosittain Suomessa suorittaa varusmiespalveluksen yli 1500 ruotsinkielistä nuorta. Myös he käyttävät puheessaan inttislangia, jossa sekoittuvat sekä suomen että ruotsin kieli.
Sulho Sipilä oli merivoimien komentajakapteeni, talvi- ja jatkosodan veteraani sekä Suomen taidehistorian merkkihenkilö. Ateneumiin päätyneet Sipilän maalaukset rikkoivat aikansa rajoja ja toivat Euroopan tuoreimpia trendejä itseään etsivään Suomeen.
Kuljettajakoulutuksen ja erikoiskurssien esittelyn lisäksi Ilmavoimat näkyi rallilähdön yhteydessä Ilmavoimien Big Bandin ja Midnight Hawks -taitolento-osaston voimin.
Näyttelijä Peter Franzenin kiireinen arki kuluu usein eri tv- ja elokuvatuotantojen parissa. Parrasvalojen takaa hänestä kuoriutuu kuitenkin herkkä ja pohdiskeleva mies, jolle omat juuret, perhe ja elämä ovat tärkeimpiä asioita.
Lapin jääkäripataljoonan Tukikomppania toteutti selviytymisen kurssiin liittyvän maastoharjoituksen, eli niin sanotun ensiyön aurinkoisessa Sodankylässä. Uudesta tilanteesta selvittiin kunnialla ja odotuksia jopa osittain ylitettiin.
Reserviupseerikoulun 262-kurssin oppilaskunnan puheenjohtaja, upseerioppilas Vilhelm Vähäsillan palveluksessa yhdistyy tiedustelu ja hallinnolliset tehtävät.
Christopher Nolanin ohjaama Oppenheimer rantautui Suomeen 21. heinäkuuta.
Kriisialueilta paenneiden mielenterveyttä tukeva Turvallinen mieli-kampanja on käynnistynyt onnistuneesti Suomen Punaisen Ristin mukaan. Paenneiden mielenterveyden tukeminen on tärkeää integroitumisen kannalta.
Noin 50 henkilön osasto osallistuu Suomesta EUBG24 monikansalliseen taisteluosastoon. Valmiusvuoro alkaa koulutuksen jälkeen vuoden 2024 tammikuussa.
Ydinsulkusopimuksen tarkastelu tuo jälleen maailman yhteen. Elokuun valmistelukokouksessa keskeisenä puheenaiheena tulee olemaan Ukrainan sodan myötä kasvanut ydinuhka. Suomi on kokouksen puheenjohtajamaa.
Kesäbaana 23 -lentotoimintaharjoitus kerää Ilmavoimien kalustoa Tikkakoskelle. Viisipäiväiseen harjoitukseen osallistuvat kaikki lennostot.
Pitkät perinteet omaavat Mil-Espa -konsertit ovat olleet käynnissä kesän ajan Helsingin keskustassa. Kaartin soittokunnan varusmiesbändi on tuttu näky konserteissa.
Merellistä tunnelmaa sotilashistorian siivittämänä Saariston Rengastiellä. Rengastie tarjoaa kotimaisen vaihtoehdon ulkomaanmatkalle.
Ulkomerellä partioiva vartiolaiva Turva on suurikokoinen ja viihtyisä alus. Monitoimilaivaa hyödynnetään useissa käyttötarkoituksissa ja keulasta löytyy jopa helikopterikansi.