Itsenäisyyspäivän paraati keräsi tuhannet Haminaan
Maasotakoulu järjesti 105-vuotisen Suomen kunniaksi valtakunnallisen itsenäisyyspäivän paraatin Haminassa. Ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen järjestetty paraati viihdytti suurilukuista yleisöä.
Tämän vuotisen itsenäisyyspäivän paraatin teemana oli "turvallisuus tehdään yhdessä", ja tapahtuma korostikin vahvasti yhteistoimintaa. Mukana olivat perinteiseen tapaan kaikki puolustushaarat, Maanpuolustuskorkeakoulu, Rajavartiolaitos sekä veteraani- ja maanpuolustusjärjestöt.
Tapahtumaan osallistuivat myös muun muassa Etelä-Kymenlaakson maakuntakomppania, sekä aiempaa vahvemmin eri viranomaistahot, kuten Poliisi, Tulli ja Pelastuslaitos. Paraatikatselmuksessa puhunut Puolustusvoimien sotatalouspäällikkö, kenraaliluutnantti Timo Kakkola piti teemaa tärkeänä.
– Yksi merkittävä osa-alue Puolustusvoimien ja reserviläisten toiminnassa on koko maan kattava paikallispuolustus. Paikallispuolustus toteutetaan Maavoimien johdolla, yhdessä viranomaisten, järjestöjen ja lukuisten muiden kumppanien kanssa, Kakkola kiteyttää.
Itsenäisyyspäivän paraati on ensimmäinen laatuaan sitten vuoden 2019, jonka jälkeen tapahtuma on jouduttu perumaan kahdesti koronaviruspandemian takia. Turvallisuustilanne on muuttunut oleellisesti vuodesta 2019, mutta Kakkola pitää Suomen valmiutta hyvänä.
– Suomella on kokoonsa suhteutettuna hyvin varteenotettavat Puolustusvoimat sekä kansainvälisesti mitattuna erittäin korkea maanpuolustustahto. Olemme tehneet oikeita valintoja oman puolustuskyvyn ylläpitämisessä ja kehittämisestä, Kakkola kuvaa.
– Tulevaisuudessakin me suomalaiset olemme ensi sijassa vastuussa maamme puolustamisesta, hän jatkaa.
Kenraaliluutnantti Timo Kakkola huudatti paraatikatselmukseen järjestäytyneitä joukkoja. Kuva: Puolustusvoimat
Vaiherikas juhlapäivä
Tapahtuma huipentui ohimarssiin, jota saapui paikan päälle seuraamaan pakkasesta ja lumisateesta huolimatta rutkasti yleisöä. Ohimarssin vastaanotti Kakkola, vierellään Haminan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Titta Erkkilä.
Marssiin osallistui kaiken kaikkiaan noin 1200 henkilöä, joista noin 900 marssi jalan. Sen lisäksi tapahtui myös ilmassa, kun F/A-18 Hornet -hävittäjät sekä NH90-kuljetushelikopterit osallistuivat juhlallisuuksiin.
Iltapäivän kruunasi moottoroidun osaston ohimarssi, jossa oli esillä yhteensä 50 eri ajoneuvoa. Tankkien ja rekkojen jälkeen moottoroidun osaston ohimarssissa nähtiin ensi kertaa Poliisin ja Tullin kalustoa, korostaen päivän teemaa.
Paraatikatselmus ja ohimarssi eivät olleet päivän ainoat ohjelmanumerot. Aamukahdeksalta reserviupseerikoulun päärakennuksen katolle nostettiin alkavan juhlapäivän kunniaksi Suomen lippu. Myös Suomen suurimman lipputangon salkoon nostettiin kielekkeinen valtiolippu. Kyseisen haminalaisen maamerkin alla oli koko päivän käynnissä kalustoesittely.
Aamulla pidettiin myös seppeleenlaskutilaisuus Johanneksen kirkon puistossa sekä juhlajumalanpalvelus Marian kirkossa.
Rajavartiolaitos esitteli toimintaansa Suomen lipun aukiolla. Kuva: Julius Numminen