Kaksi vuotta kestänyt tutkimustyö tuli päätökseen, kun Puolustusvoimien kokeilutoiminnan historiaa käsittelevän tutkimusprojektin toinen osa julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun isännöimässä tilaisuudessa.
Harjoituksen painopisteenä on Ruotsin puolustaminen vihollisen hyökkäykseltä. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö jatkuu Nato-jäsenyyden aikanakin tiiviinä.
Pienestä aloittanut Maanpuolustuksen kannatussäätiö on kasvanut vuosien varrella ja tarjoaa entistä enemmän apurahaa maanpuolustukseen liittyville hankkeille.
Puolustusvoimat saa uuden kenttäpiispan kesäkuun alussa. Filosofian ja teologian tohtori, reservin majuri Pekka Asikainen lähtee uuteen työhönsä erittäin motivoituneena ja täynnä intoa.
Yhteensä 75 ammattilaisurheilijaa aloitti Kaartin jääkärirykmentissä varusmiespalveluksen. Alokas Markkasen mukaan tunnelma on odottavainen, mutta samalla hieman haikea.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti puheessaan yhteistyön merkitystä. Myös turvallisuus ja ilmastonmuutos olivat esillä olevia teemoja.
Nato-jäsenyyden myötä Puolustusvoimissa ja puolustusministeriössä alkoi uudenlainen Nato-arki. Jäsenyys tuo mukanaan esimerkiksi operatiivista suunnittelua, taloudellista taakanjakoa sekä tarpeen lisätä henkilöstön määrää.
Parolannummen peruskorjattu kasarmirakennus 125 avattiin juhlallisesti valmistujaistilaisuudella. Yli kaksi vuotta kestänyt perusparannustyö on nyt valmis.
Ahvenanmaan demilitarisointi herättää keskustelua Suomen Nato-jäsenyyden myötä.
Matruusi Vilho Ronkaisen luultiin kadonneen jatkosodan taisteluissa mahdollisesti Neuvostoliittoon sotavangiksi. Tieto ei ollut kuitenkaan varmaa, ja nyt liki 80 vuotta myöhemmin hän sai sotilaalliset hautajaiset Helsingissä, kun hänen kaatumisensa jatkosodassa varmistui.
Puolustusvoimien hankkima israelilaistaustainen järjestelmä kykenee torjumaan jopa ballistisia ohjuksia.
Eduskuntavaalien tulospäivä oli viime sunnuntaina. Huomattavaa lopputuloksessa oli se, että entisiä Puolustusvoimien upseereita pääsi huomattavan paljon läpi, aina entisestä puolustusvoimain komentajasta lähtien.
Historiallisen nopea prosessi on vihdoin saatu päätökseen ja Suomesta on tullut sotilasliitto Naton jäsen.
Sotilaiden hiihdon MM-kilpailut toivat lukuisia mitaleja Suomeen. Joukkueen kokemus näkyi hyvänä tuloksena kisoissa.
Vielä kolme viikkoa sitten Suomen Nato-jäsenyys näytti kaukaiselta, mutta kaikki muuttui viime yönä, kun Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden.
Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat ovat sopineet asevalmistaja Sakon kanssa uudesta yhteisestä käsiaseperheestä.
Johtamisjärjestelmäkeskuksen johtamassa rajapintaharjoituksessa testataan järjestelmiä, jotka mahdollistavat viranomaisten saumattoman yhteistyön niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
Kaartin jääkärirykmentin varusmiehet pitävät laitosäänestystä erittäin hyvänä uudistuksena. Varusmiesten alhainen äänestysprosentti on nähty ongelmana, johon tämä uudistus voi toimia lääkkeenä.
Suomi saa jännittää jälleen! Tänään alkavat viikon pituiset hiihtolajien sotilas-MM-kilpailut Ruotsin Bodenissa. Pitkän tauon jälkeen järjestettäviltä kilpailuilta voidaan odottaa asentoa horjuttavaa jännitystä, sillä kilpailijoiden taso on todellakin maailmanluokkaa.
Puolustusvoimien etevimmät hiihtäjät niin henkilökunnasta kuin varusmiehistä ottivat mittaa toisistaan Rovaniemen hiihtoladuilla. Katseet kiinnittyvät myös ensi viikolla järjestettäviin MM-kisoihin.