
Naton harjoitustoimintaa yhteensovitettiin Helsingissä
NEPAC on puolen vuoden välein järjestettävä kokous, jossa Naton ja liittolaisten harjoitusohjelmat yhteensovitetaan siten, että niiden muodostama kokonaisuus tukee Naton harjoitustoiminalle asettamien tavoitteiden saavuttamista. Isäntämaana ja uusimpana jäsenenä huomio kiinnittyy erityisesti Puolustusvoimien ja Naton harjoitustoiminnan yhteensovittamiseen.
27.4.2023 | 16.39

Puolustusvoimien kokeilutoiminnan historia on värikästä ja laaja-alaista
Kaksi vuotta kestänyt tutkimustyö tuli päätökseen, kun Puolustusvoimien kokeilutoiminnan historiaa käsittelevän tutkimusprojektin toinen osa julkaistiin Maanpuolustuskorkeakoulun isännöimässä tilaisuudessa.
26.4.2023 | 12.07

Aurora 23 -harjoitus kerää Puolustusvoimien joukkoja Ruotsiin
Harjoituksen painopisteenä on Ruotsin puolustaminen vihollisen hyökkäykseltä. Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyö jatkuu Nato-jäsenyyden aikanakin tiiviinä.
20.4.2023 | 15.15
.jpg/a47c2dfa-9d91-7ba4-dbd0-1b54be633e94?version=1.0&t=1681910073297)
Maanpuolustuksen kannatussäätiö palkitsi Purasen, Vasankarin ja Karjalaisen
Pienestä aloittanut Maanpuolustuksen kannatussäätiö on kasvanut vuosien varrella ja tarjoaa entistä enemmän apurahaa maanpuolustukseen liittyville hankkeille.
19.4.2023 | 15.48

Opastusta uusissa käsissä
Puolustusvoimat saa uuden kenttäpiispan kesäkuun alussa. Filosofian ja teologian tohtori, reservin majuri Pekka Asikainen lähtee uuteen työhönsä erittäin motivoituneena ja täynnä intoa.
18.4.2023 | 14.13
.jpg/09fc4ace-cc15-bc7b-3acc-201e54c7c0f4?version=1.0&t=1681742708582)
Lauri Markkasen varusmiespalvelus alkoi yhdessä 74 muun urheilijan kanssa
Yhteensä 75 ammattilaisurheilijaa aloitti Kaartin jääkärirykmentissä varusmiespalveluksen. Alokas Markkasen mukaan tunnelma on odottavainen, mutta samalla hieman haikea.
17.4.2023 | 17.47

Niinistö: Nato-prosessin aikaista yhteisymmärrystä lisää jatkossakin
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö korosti puheessaan yhteistyön merkitystä. Myös turvallisuus ja ilmastonmuutos olivat esillä olevia teemoja.
13.4.2023 | 17.29

Puolustusvoimissa ja puolustusministeriössä alkoi uusi Nato-arki
Nato-jäsenyyden myötä Puolustusvoimissa ja puolustusministeriössä alkoi uudenlainen Nato-arki. Jäsenyys tuo mukanaan esimerkiksi operatiivista suunnittelua, taloudellista taakanjakoa sekä tarpeen lisätä henkilöstön määrää.
13.4.2023 | 16.14

Hyvä sisäilma on päivän sana
Parolannummen peruskorjattu kasarmirakennus 125 avattiin juhlallisesti valmistujaistilaisuudella. Yli kaksi vuotta kestänyt perusparannustyö on nyt valmis.
12.4.2023 | 15.15
.jpg/6b7dc809-3730-e049-20ae-a586dc64b398?version=1.0&t=1681206186388)
Nato-jäsenyys haastaa Ahvenanmaan nykyaseman
Ahvenanmaan demilitarisointi herättää keskustelua Suomen Nato-jäsenyyden myötä.
11.4.2023 | 12.47
.jpg/9faba159-6825-5f37-5a37-ac8ebedb7823?version=1.0&t=1680783611964)
Kadonneen matruusin kohtalo
Matruusi Vilho Ronkaisen luultiin kadonneen jatkosodan taisteluissa mahdollisesti Neuvostoliittoon sotavangiksi. Tieto ei ollut kuitenkaan varmaa, ja nyt liki 80 vuotta myöhemmin hän sai sotilaalliset hautajaiset Helsingissä, kun hänen kaatumisensa jatkosodassa varmistui.
6.4.2023 | 15.21
.jpg/8151ec5b-4e12-fe73-3a67-0eb183956314?version=1.0&t=1680760380364)
Suomi vahvistaa ilmapuolustustaan – 300 miljoonan järjestelmä Puolustusvoimille
Puolustusvoimien hankkima israelilaistaustainen järjestelmä kykenee torjumaan jopa ballistisia ohjuksia.
6.4.2023 | 8.59
.png/ca10083e-05c3-88b0-c1c4-ac8e9624c5f8?version=1.0&t=1680677843461)
Sotilaallista edustusta eduskuntaan
Eduskuntavaalien tulospäivä oli viime sunnuntaina. Huomattavaa lopputuloksessa oli se, että entisiä Puolustusvoimien upseereita pääsi huomattavan paljon läpi, aina entisestä puolustusvoimain komentajasta lähtien.
5.4.2023 | 10.00

Pitkältä tuntunut tie on ohi – Suomi liittyi Natoon
Historiallisen nopea prosessi on vihdoin saatu päätökseen ja Suomesta on tullut sotilasliitto Naton jäsen.
4.4.2023 | 17.39

Sotilaiden hiihdon maailmanmestaruus Suomeen
Sotilaiden hiihdon MM-kilpailut toivat lukuisia mitaleja Suomeen. Joukkueen kokemus näkyi hyvänä tuloksena kisoissa.
3.4.2023 | 13.03
.jpg/4c427259-692f-5357-1395-4da33e633460?version=1.0&t=1680261940680)
Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden - Jäsenyyden virallistuminen vain päivistä kiinni
Vielä kolme viikkoa sitten Suomen Nato-jäsenyys näytti kaukaiselta, mutta kaikki muuttui viime yönä, kun Turkki ratifioi Suomen Nato-jäsenyyden.
31.3.2023 | 14.32
.jpg/0b2d0b5c-a442-a02a-db00-f1f5cab1acbd?version=1.0&t=1680184187005)
Tällaisia ovat Puolustusvoimien uudet käsiaseet
Suomen ja Ruotsin puolustusvoimat ovat sopineet asevalmistaja Sakon kanssa uudesta yhteisestä käsiaseperheestä.
30.3.2023 | 16.56

Yhteistyötä johtamisjärjestelmien rajapinnoilla
Johtamisjärjestelmäkeskuksen johtamassa rajapintaharjoituksessa testataan järjestelmiä, jotka mahdollistavat viranomaisten saumattoman yhteistyön niin kotimaassa kuin kansainvälisesti.
29.3.2023 | 8.28

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys sai varusmiehet rientämään vaaliuurnille
Kaartin jääkärirykmentin varusmiehet pitävät laitosäänestystä erittäin hyvänä uudistuksena. Varusmiesten alhainen äänestysprosentti on nähty ongelmana, johon tämä uudistus voi toimia lääkkeenä.
28.3.2023 | 13.49

Hiihtolajien sotilas-MM-kilpailut alkavat!
Suomi saa jännittää jälleen! Tänään alkavat viikon pituiset hiihtolajien sotilas-MM-kilpailut Ruotsin Bodenissa. Pitkän tauon jälkeen järjestettäviltä kilpailuilta voidaan odottaa asentoa horjuttavaa jännitystä, sillä kilpailijoiden taso on todellakin maailmanluokkaa.
27.3.2023 | 13.05