Vuoden 2020 suosituimmat jutut
Kokosimme yhteen vuoden luetuimpia verkkojuttujamme. Koronauutisointi on hallinnut myös Ruotuväen sivuja, mutta myös perinteiset aiheet aina veteraaneista mielenkiintoisiin palvelustehtäviin ovat kiinnostaneet lukijoita. Hyvää uutta vuotta kaikille lukijoillemme!
Uuden kiväärijärjestelmän kehitystyö alkaa
Puolustusvoimien logistiikkalaitos solmi yhdessä Sako Oy:n kanssa aiesopimuksen
kotimaisten kiväärien tuotekehityksestä. Yhteistyön tavoitteena on kehittää Puolustusvoimille
uusi kiväärituoteperhe parantamaan nykyistä suorituskykyä. Tavoitteena on, että
kiväärituoteperhe olisi toimitusvalmis vuonna 2022.
Puolustusvoimat otti kasvomaskit käyttöön
Puolustusvoimat mukautui nopealla aikataululla elokuussa THL:n suosituksiin kasvomaskien
käytöstä. Poikkeuksellinen tilanne vaati poikkeuksellisia toimia – aikaa maskien
hankintatoimeksiannosta tilaukseen kului kaksi vuorokautta.
Veteraani vauhdissa ampumaradalla
Jatkosodan veteraani Hannes Tuovinen pääsi kokeilemaan ampumataitojaan 76 vuoden
tauon jälkeen Maxim-konekiväärin kanssa Santahaminan ampumaradalla.
Karjalan lennosto vakuutti puolustusministerin
Puolustusministeri Antti Kaikkonen vieraili kesäkuussa Rissalassa, Karjalan lennoston
päätukikohdassa. Vierailut antavat aina vähän eri säväyksen kuin teoriatunnit Helsingissä,
kertoi puolustusministeri Ruotuväelle.
Ehrnrooth-tunnustuspalkinnot jaettiin jo kahdennettatoista kertaa
Säätytalolla palkittiin helmikuussa kuusi ansioitunutta sotilasta Adolf Ehrnroothin nimeä
kantavilla tunnustuspalkinnoilla.
Varuskunnat varautuvat koronavirukseen
Varusmiesten uusista koulutus- ja lomajärjestelyistä uutisoitiin laajasti maaliskuussa myös
Ruotuväessä.
Valmiuslaki tulee – mitä se tarkoittaa Puolustusvoimille?
Puolustusvoimat ei ollut valmiuslain keskiössä, eikä se muuttanut Puolustusvoimien
toimintaa. Virka-apupyyntöjen arveltiin voivan lisääntyvän – mikä osoittautuikin Uudenmaan
sulun myötä todeksi myöhemmin keväällä.
Puolustusvoimain komentajat saattoivat edeltäjänsä haudan lepoon
Puolustusvoimain entisen komentajan, amiraali Jan Klenbergin siunaustilaisuus järjestettiin
syyskuussa. Kaikki elossa olevat Puolustusvoimain komentajat olivat paikalla
kunnioittamassa Klenbergin muistoa.
Laskuvarjojääkäri ei kaihda kurjuutta
Marraskuussa silloinen aliupseerioppilas Akilles Rechardt avasi Ruotuväelle
laskuvarjojääkärien mielenkiintoisia palvelustehtäviä.