Varusmiessoittokunta 30 vuotta

Tänä vuonna Puolustusvoimien varusmiessoittokunta täyttää 30 vuotta. Varusmiessoittokunnassa vuosikymmenten varrella palvelleet henkilöt muistelevat parhaita muistoja ja oppeja, joita palvelusvuosi soittokunnan harmaissa jätti eväiksi kohti tulevaisuuden haasteita.

Arttu Takalo
Saapumiserä: 2/91
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Kymen ilmatorjuntarykmentti
Soitin: Lyömäsoittaja
Nykyinen ammatti: Säveltäjä, muusikko

Mieleenpainuvia hetkiä on paljon. Kun olimme 19-20-vuotiaina "poikain kesken", kaikenlaista tietenkin tapahtui. Päällimmäisenä jäi mieleen varusmiespalvelukseen liittyvät asiat, kuten ensimmäiset aseenkäsittelykerrat, loppusota ja metsäreissut. Nuorena ne tuntuivat hauskoilta kokemuksilta, kun pisti vain menemään eikä turhaan miettinyt ylimääräistä. 

Palveluksesta jäi käteen paljon hyviä soittokokemuksia. Laskin joskus, että meillä taisi olla enemmän keikkoja kuin tavallisia palveluspäiviä. Hauskana muistona painui mieleen se, kun Suomessa järjestetään erityisesti kesällä paljon erilaisia maanpuolustustapahtumia ja me tietenkin osallistuimme niihin kaikkiin. Siellä tarjottiin usein vieraille ruokaa ja me tietenkin söimme samaa ruokaa kuin muutkin, joka oli aina hernekeittoa. Olen itse kyllä syönyt hernekeittoa palveluksen jälkeenkin, mutta tiedän kollegan, joka traumatisoitui tästä niin, ettei hernekeitto ole sittemmin enää maistunut.

Mieleenpainuvin yksittäinen tapahtuma oli kun kävimme Oslossa tutustumassa kuninkaalliseen soittokuntaan. Heidän meno oli täysin omaa luokkaansa ja muistan, kuinka noloa oli mennä esittämään omaa kuviomarssia tietäen, miltä se näytti silloin paikalliseen marssiin verrattuna.

Toinen mieleen painunut hetki oli surullisempi, sillä silloin kun olin palveluksessa, Puolustusvoimien miehistönkuljetusvaunu upposi Saimaaseen ja vaunun miehistö menehtyi. Muistan, kun jotkut meistä lähtivät soittamaan hautajaisiin ympäri Suomen. Meitä oli pieni ryhmä soittamassa ja esiintymiset olivat rankkoja kokemuksia, sillä hautajaisissa haudattiin samanikäisiä poikia läheisten läsnäollessa. Se oli pysäyttävä kokemus.

Varusmiessoittokunta antoi hyvät eväät myöhempään elämään. Niin naurettavalta kuin se tuntuukin, niin aamuheräämiset, muiden ihmisten sietäminen ja järjestyksen ylläpitäminen oli kasvattava kokemus. 

Palvelus on muuttunut jonkin verran siitä, mitä se oli kun olin itse armeijassa. Silloin soittokunta oli vielä aluillaan ja kukaan, edes henkilökunnasta ei tiennyt mihin soittokunnan toiminta lopulta johtaa. Yhdellä saapumiseräni henkilölläni oli mukana VHS-kamera, jota raahasimme salaa harjoituksiin ja kuvasimme metsässä ryömimistämme. Nykyään sitä taidetaan tehdä ihan luvan kanssa.

Sami Pitkämö
Saapumiserä: 1/93
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Kymen ilmatorjuntarykmentti
Soitin: Pasuuna
Nykyinen ammatti: Muusikko, laulaja ja lauluntekijä, kapellimestari, tuottaja

Mieleenpainuvimpia hetkiä oli paljon. Ensinnäkin kaikki keikkareissut olivat mahtavia, koska ne olivat meille monille ensimmäinen kerta päästä kiertämään Suomea ja tekemään musiikkia. Näin tosi paljon paikkakuntia, soitimme eri kokoonpanoilla ja hyvällä ryhmällä.

Hauskimpia olivat tietenkin kaikki kommellukset, esimerkiksi itse nukahdin kesken puolustusministeri Elisabeth Rehnin puheen. Sain aikamoiset nuhtelut meidän vääpeliltä, mutta onneksi en sentään alkanut kuorsata. Sitten on sellainen muisto, kun olimme bussilla jossain ja tauon jälkeen ajettu noin tunnin verran, kunnes huomasimme, että eräs rumpaleista oli jäänyt huoltoasemalle. Silloin ei ollut kännyköitä laajalti käytössä, joten rumpalin löytäminen meni hieman hankalaksi.

Palvelusvuoteni aikana ei järjestetty Hamina Tattoota, mutta pääsimme esittämään kuviomarssin Tukholmassa. Lieksan vaskiviikoilla pääsimme jammailemaan yhdysvaltalaisten tähtien kanssa, ja saimme kokeilla jopa kansainvälistä soittamista. Siellä järjestettiin kansainvälisesti tunnetun pasunisti John Marcelluksen Master class-workshop ja siellä tajusin, että kaikki soittajat ovat samanlaisia, olivat he sitten tunnettuja tai tuntemattomia. Musiikin kieli ja tässä tapauksessa sama soitin helpotti juttelua ja juttu alkoi lentää. Oli hienoa päästä keskustelemaan henkilön kanssa, jota oli kuunnellut aiemmin levyltä ja tajuta, kuinka tavallisia kuolevaisia hekin ovat. 

Varusmiessoittokunnassa sain ensimmäistä kertaa johtaa oikeasti erilaisia kokoonpanoja ja tuntemattomia ihmisiä. Vuorovaikutus täysin uusien ihmisten kanssa vahvisti sitä tunnetta, että haluan jatkaa bändien johtamista sekä haluan tulevaisuudessakin tehdä johtamistyötä.

Olen käynyt kouluttamassa Varusmiessoittokunnassa palveluksen jälkeenkin ja päässyt sitä kautta tutustumaan toimintaan. Palvelus kannattaa mainita CV:ssä ehdottomasti, sillä siellä saa oikeasti koulutusta. Kun olimme palveluksessa, soitimme lähinnä klassista musiikkia ja marssimusiikkia. Pitää muistaa, että 90-luvulla olimme vielä lamassa, mutta nyt kun osaamista ja resursseja on paremmin, näen että se on oikeasti hyvä ja kouluttava paikka nuorille muusikoille, ei vain paikka jossa käydä armeija.

Jari Eskola 
Saapumiserä: 1/94
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Kymen ilmatorjuntarykmentti
Soitin: Alttosaksofoni
Nykyinen ammatti: Kustannuspäällikkö musiikkikustantamossa (Fennica Gehrman)

Palveluksen aikana osallistuimme mm. puhallinorkesterien suomenmestaruuskilpailuun. Vaikka sijoitus kisassa ei ollut kummoinen, kokemus hitsasi porukkamme yhteen. Hyviä muistoja löytyy myös sotilaskoulutuksesta. Kävimme kerran Rankin saarella opettelemassa ilmatorjuntakonekiväärillä ampumista. Jokainen sai käyttöönsä kolme patruunaa, jotka eivät pitkälle riittäneet. Reissusta tuli ennemminkin viikonlopun mittainen piknik.

Kävimme palveluksen aikana Tallinnassa ja olimme ensimmäinen sotilaspukuinen yksikkö Virossa sotien jälkeisenä aikana. Näytimme kuviomarssiesityksen raatihuoneen torilla. Esiintymistä ei kai mainostettu kummemmin etukäteen, lähinnä ohikulkijat ja turistit katsoivat, että mitähän porukkaa tämä nyt on. Kävimme kahdesti myös Venäjän puolella. Toinen oli matka Pietariin, toinen eläköityneen kenraalikunnan kanssa tehty historiallinen tutustumismatka Kannaksen taistelupaikkoihin.

Palvelusvuosi oli ensimmäinen, kun sain soittaa oikein kunnolla. Olin ollut aktiivinen soittaja ennen palvelusta, mutta en samalla tavalla kuin palveluksen aikana, jolloin oli noin 300 keikkaa vuodessa. Soittamisesta hävisi jännitys ja kursailu, jota sittemmin ei ole ollutkaan. Sain maistaa ammattimuusikkoutta, ja vaikkei minusta tullutkaan ammattimuusikkoa, olen tehnyt töitä musiikin parissa palvelusajoista lähtien.

Nykyistä työnkuvaani ajatellen se oli ehkä tähtiin kirjoitettu jo silloin, kun toimin soittokunnassa teostovastaavana. Minusta tuntuu, että vastuu kaatui minun harteilleni silloin siksi, että olin ainoa, jolla oli Macintosh-järjestelmä käytössä myös siviilissä. Silloin opin Filemarkerin käyttöä, josta on ollut todella paljon apua myöhemmin. Kaikki linkittyy kaikkeen, palvelus oli hieno vuosi.

Miikka Maunula
Saapumiserä: 1/94
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Kymen ilmatorjuntarykmentti
Soitin: Oboe
Nykyinen ammatti: Yleisradion musiikkiohjelmien vastaava tuottaja

Palvelus varusmiessoittokunnassa oli mahtavaa aikaa, mutta ainakin henkilökohtaisesti voin
sanoa, että soittokunnan suurin vaikutus oli minulle aika palvelusajan jälkeen. Perustimme
palveluksen jälkeen Helsinkiin Akateemisen puhallinorkesterin, joka oli pitkälti
soittokuntaporukan synnyttämä. Nykyisin olemme monet tästä joukosta toistemme lasten
kummeja, joka osaltaan kertoo niistä pitkäkestoisista ja tiiviistä ystävyyssuhteista, jotka
palvelusaikana syntyivät.

Palvelusaikana kävimme matkalla Pietarissa ja kiertueella juuri uudelleen itsenäistyneessä
Virossa. Tuolloin näkyi vielä varsin selvästi niin vanha järjestelmä kuin vähitellen molempiin
maihin tuleva uusi aika. Erityisesti matka juuri vapautuneeseen Viroon on jäänyt elävästi
mieleen.

Olin soittokunnan ainoa oboisti, joten olin mukana suurimmalla osalla keikoista, joita oli
satoja. Soitimme jopa sankarihautajaisissa, kun Karjalan Kannakselta oli löytynyt kaatuneita,
jotka haudattiin Suomen maaperälle. Keikkojen toisessa ääripäässä oli paraatit, valat,
kuviomarssit ja muut.

Ne esiintymiset opettivat konkreettisesti, miten monenlaisten ihmisten kanssa ja miten
monenlaisissa tilanteissa armeijan musiikkityötä tehdään. Vaikka sen ikäisenä olisi ollut minkälainen muusikko tahansa tai ties missä liemissä keitetty, kenelläkään ei varmasti ollut sellaista määrää keikkoja. 

Minulle Varusmiessoittokunta on todella hieno juttu. Vaikka se oli palvelusaikanani aika alkuvaiheessa, on hienoa ja hauska nähdä, miten toiminta on kehittynyt vuosien varrella. On upeaa, että johtajakoulutus on mahdollista suorittaa myös soittokunnassa. Vaikka mahdollisuus siihen oli jo omana palvelusvuotena, se oli haasteellisempaa ja ei niin olennaisena osana koulutusta.

Olen ollut muutamia kertoja kertausharjoituksissa ja oli hienoa päästä kokeilemaan, millaista elämä sotilassoittokunnassa on.

Petri Komulainen
Saapumiserä: 1/94
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Kymen ilmatorjuntarykmentti
Soitin: Käyrätorvi
Nykyinen ammatti: Puhallinorkesterinjohdon lehtori Taideyliopiston Sibelius-akatemiassa ja käyrätorven varaäänenjohtaja Sinfonia Lahdessa.

Hamina Tattoo oli tietenkin mieleenpainuvin asia Varusmiessoittokunta-ajoilta. Se oli suuri tapahtuma ja iso elämys. Iso festivaali, jossa oli mukana kuviomarssia, konsertteja ja kaikkea muuta.

Meillähän oli sellainen erä, jonka jälkeen meidän porukka perusti Akateemisen puhallinorkesterin Helsinkiin. Se verkostoituminen mitä siellä tapahtui, on kantanut myös palveluksen jälkeen. Meillä oli paljon sellaisia tyyppejä, joista tuli lopulta ammattimuusikkoja ja jotka vaikuttavat edelleen musiikin kentällä. Kvintoli-niminen saapumiserämme oli siis poikkeuksellisen aktiivinen porukka. Se verkostoituminen ja kaverit mitä sieltä sai, oli ehdottomasti kyllä se palveluksen paras osio. 

Toinen asia jonka varusmiessoittokunta-ajoiltani sain, oli ylipäätään innostus puhallinmusiikkia ja puhallinorkesterissa soittamista kohtaan. Kokeilin myös ensimmäisen kerran johtamista siellä. Se oli Jorma Panulan kapellimestarikurssi, joka järjestettiin armeijan kantahenkilökuntaan kuuluville Haminan Maneesissa jossa varusmiessoittokunta toimi bändinä. Siellä sain ensimmäisen kokemukseni puhallinorkesterin johtamisesta ja siitä kipinä siihen myös luultavasti tuli.

Olen vielä palvelukseni jälkeenkin ollut paljon tekemisissä puolustusvoimien kanssa. Olen toiminut Sibelius-akatemiassa opettajan ja nyt minut vakinaistettiin siihen tehtävää. Siinä tehtävässä olen tehnyt paljon yhteistyötä sotilasmusiikkikoulun ja sotilassoittokuntien kanssa. Vierailen myös opiskelijoiden kanssa yhden viikon vuodessa jokaisessa sotilassoittokunnassa. Se kenttä on siis edelleen todella tuttua minulle ja on ollut mukavaa seurata, miten älyttömästi se on kehittynyt. Tullut paljon uusia saleja ja kapellimestarit kouluttautuva Sibelius-akatemiassa ja kehittävät sitä hommaa eteenpäin jatkuvasti ja näin myös taso nousee näissä sotilassoittokunnissa. Valtavan inspiroivaa on ollut olla osa sitä ja katsella sitä kehittymistä.

Jesse Kamras
Saapumiserä: 1/97
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Hämeen rykmentti
Soitin: Rumpali
Nykyinen ammatti: Toimittaja

Vuoden aikana teimme 117 keikkaa ja olimme yhdeksän yötä metsässä. Meidän vuonna Suomi täytti 80 vuotta, joten jäähallikiertue oli hieman normaalia erikoisempi. Hauskana yksityiskohtana oli, että Lauri Karhuvaara juonsi kiertueen ja meistä tuli myöhemmin työkavereita MTV3:n Huomenta Suomi-ohjelmassa. Tiemme kohtasivat jo silloin. 

Teimme yhden ulkomaan keikan Pietarin Tattoohon, jossa asuimme paikallisella kasarmilla. Muistan, että Hennala oli ainakin varustetasoltaan hieman parempi, mutta toisaalta heidän sotilaskodistaan sai vodkaa, jota Hennalasta ei saanut. Taidettiin silloin saada lupa ottaa jokunen snapsi sotkun Stolichnayaa.

Mieleen jäi myös Hennalassa naapureina asuneet urheilujoukot. He kutsuivat meitä pillipiipareiksi ja me heitä sporttimorteiksi. Muistan, että siellä oli Olli Jokinen ja Janne Ahonen naapurituvissa. Jokinen sai silloin ensimmäisen NHL-sopimuksensa, eikä täten ehtinyt olla kauaa Hennalassa.

Meitä oli saapumiserässä vähän reilu kuusikymmentä ihmistä ympäri Suomea idästä länteen, pohjoisesta etelään. Oma elämäni oli siihen asti rajoittunut tietylle paikkakunnalle ja ruotsinkielisenä olisin varmastikin päätynyt Dragsvikiin, mutta soittokokeiden kautta pääsin Varusmiessoittokuntaan. Kokoonpanoina toimi puhallinorkesteri, viihdebändi, kuviomarssijoukko sekä "drill team", joka oli aloitettu muutamia vuosia aiemmin. 

Lieksan vaskiviikoilla soitimme olutteltassa, jonne kokosimme "kaappiorkesterin" eli soitimme asioita, joita löytyi palveluskaapista. Lippaasta sai esimerkiksi hienon guiron sekä tietysti pakki ja lusikka toimivat rumpuina, joiden kokonaisuudesta sai koostettua hyvät samba-musisoinnit. Lavalla meillä oli esiintymisasut, jotka eivät olleet varmasti minkään ohjesäännön mukaiset. M. A. Numminen -hengessä joku tuli lavalle vielä lausumaan yleistä palvelusohjesääntöä bändin rytmin säestämänä.

Nimi: Lauri Helke
Saapumiserä: 1/02
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Hämeen rykmentti
Soitin: Pasuuna
Nykyinen ammatti: Onnibus.com Oy:n toimitusjohtaja

Meidän vuoden huipentuma oli varmasti esiintymismatka Singaporeen. Singaporessa meillä oli erilaisia esiintymisiä ja kävimme esimerkiksi sotilastukikohdassa soittamassa. Kävimme myös Sentosan saarella Singaporen edustalla. Siellä oli sellaiset vesiurut, joiden edessä soitimme. Toinen hieno tilaisuus, jossa soitimme, tapahtui singaporelaisen luksushotellin aulassa. Se oli kyllä mielenkiintoinen reissu ja koko silloinen Varusmiessoittokunta lähti mukaan. Varusmiessoittokunta tekee aina ulkomaanmatkoja, mutta noin kauas lähteminen oli kyllä poikkeuksellista. Toinen ikimuistoinen tapahtuma oli tietenkin myös Hamina Tattoo.

Pasuuna oli siitä monipuolinen soitin, että sen kanssa olin mukana lähes kaikissa kokoonpanoissa. Olin mukana puhallinorkesterissa, konserttisoittokunnassa, kuviomarssissa, big bandissa ja vielä joillakin tanssibändin keikoilla. 

Oli ainutlaatuista suorittaa palvelus paikassa, jossa kaikki olivat pääsykokeiden kautta valittuja muusikoita ja iso osa heistä jatkoi vielä opintojaan korkeakouluissa. Siinä oli siis mukana todella fiksussa porukassa. Olen aina ajatellut, että kannattaa pyrkiä itseänsä fiksumpien seuraan ja varusmiessoittokunnassa tämä toteutui, kun pääsin itseäni ainakin todella paljon parempien muusikoiden joukkoon. Se näkyi myös silloin kun menin reserviupseerikouluun ja huomasin, miten olemme kyenneet sisäistämään samat asiat kuin muutkin, paljon lyhyemmässä ajassa, sillä AUK:sta osa oli meillä kulunut edelleen soittotoiminnan parissa.  Niiltä ajoilta tuli paljon ystävyyssuhteita ja todella monen varusmiessoittokuntalaisen kanssa olen edelleen yhteyksissä. 

Varusmiessoittokunta toimintani ei ole edelleenkään päättynyt vaan perustimme Varusmiessoittokunnan reserviläiset Ry:n, jonka puheenjohtajana olen myös toiminut. Osa meistä käy paljon kertausharjoituksissa. Esimerkiksi itsenäisyyspäivänä on ollut monesti soittotoimintaa ja alokaskauden loppupuolella, kun tehdään taistelijan tutkinnot, olen ollut ottamassa niitä tutkintoja vastaan. Yksi mieleenpainuvimmista kertausharjoituksista on ollut soittokunnan AUK:n johtamisharjoitus jossa olimme vastaosastona ja toimin silloin myös komppanian päällikkönä. Minulla on siis yli 70 vuorokautta kertauspäiviä ja se on mielestäni todella hienoa, varsinkin kun on päässyt samaan ympäristöön kertaamaan, jossa oman varusmiespalveluksensa suoritti.

Kuviomarssissa meille opetettiin, että jos tehdään joku liike tai ele, joka kuuluu esityksen koreografiaan, täytyy tehdä näyttävästi ja korostaen. Liike tehdään siis kunnolla tai ei ollenkaan, jotta ele välittyy katsojalle. Asian, jonka on tarkoitus näkyä, niin se myös näkyy. Näitä asioita olen myös tässä Onnibussin brändin rakentamisessa ja asioiden tiedottamisessa käyttänyt eli jos joku asia tehdään, niin se tehdään näyttävästi. 

Toinen oppi on varusmiessoittokunnan AUK:sta, jossa kouluttajamme kertoi, että ryhmänjohtaja on nimetty sitä varten, että hän ottaa niitä tehoja ja hevosvoimia irti hänen alaisuuteensa uskotuista henkilöistä. Sen takia ryhmänjohtajan tulee ensimmäiseksi varmistua siitä, että kaikki alaiset ovat täydessä työn touhussa, esimerkiksi pilkkomassa halkoja. Kun hän on varmistunut siitä, että kaikki alaiset ovat työllistettyinä hän saattaa harkita myös itse rupeavansa työskentelemään. Tämä on ollut tärkeä oppi omassa johtamisessa. Hyvin usein huomaa miten väliesimiehet saattavat syyllistyä siihen, että itse tekevät hiki hatussa duunia, kun samaan aikaan heille alaiset vain pyörittelevät peukaloitaan. Hyvää johtajaa ei siis mitata siinä, kuinka paljon hän itse tekee työtä vaan sillä, miten tehokkaasti hän kykenee hyödyntämään alaisiansa.

Nimi: Maria Tyyster
Saapumiserä: 1/13, RUK 247
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Hämeen rykmentti
Soitin: Laulaja ja kivääritaitoryhmä
Nykyinen ammatti: Laulaja, personal trainer ja koruliikkeen omistaja

Yksi mieleenpainuvimmista hetkistä Varusmiessoittokunnassa oli kun olimme esiintymässä Moskovassa Punaisella torilla. Lauloin siellä venäjäksi meidän majurin kanssa. Reserviupseerikoulusta mieleen jäi parhaiten meidän viimeinen harjoitus, ampumaleiri Pahkajärvellä. Oli tosi kova pakkanen, pimeää ja tähtitaivas koko harjoituksen ajan.

Reserviupseerikoulussa sain kipinän personal trainerin ammattiin, sillä kunto kasvoi kohisten ja lähdin myöhemmin opiskelemaan alaa, josta kiinnostuin. Intissä opitusta ryhmän ohjauksesta on ollut hyötyä myös kyseisessä ammatissa.

Sitähän aina sanotaan, että intti on johtajakoulutukseltaan yksi parhaita paikkoja. Siellä opin ryhmän johtajaksi ja siitä on jäänyt elämään se, että osaa ottaa paljon enemmän asioita huomioon, katsoa ympärilleen ja seurata paljon enemmän tilannetta. 

Musiikkipuolelta jäi muistoihin ainakin se, kun olin mukana konsertin rakennusporukassa, eli menimme johonkin paikkaan, missä oli sitten illalla konsertti. Lava rakennettiin alusta alkaen itse: kaikki tekniikka, kuten valot ja äänet. 

Meillä oli yksi kapellimestari, joka haistoi, että minua täytyy haastaa ja laittoi minulle aina sellaisia kappaleita, joita jouduin harjoittelemaan yötä myöten. Aika Varusmiessoittokunnassa oli erittäin hyväksi omalle kehitykselleni ja esiintymistaidoille.

Pekka Niemi
Saapumiserä: 1/17
Palveluspaikka: Puolustusvoimien varusmiessoittokunta, Panssariprikaati
Soitin: Viulu, Jousiorkesterin konserttimestari
Nykyinen ammatti: Viulisti artistinimellä ONEVIOLIN, biisinkirjoittaja, tuottaja

Siisteintä Varusmiessoittokunnassa oli ehdottomasti päästä tekemään isoimmat keikat eli meidän loppusota, silloinen kasarikiertue. Siviilissä harvoin pääsee tekemään niin isolla porukalla noin massiivisia keikkoja. Myös jälki-RUK oli todella mieleenpainuva kokemus. Meillä oli hyvä jengi, joka silloin lähti soittokunnasta Haminaan.

Yksi hauskimmista muistoista tapahtui, kun olimme päätöskiertueella keikalla Turun Logomossa. Minulla oli siinä sellainen viulusoolo, ja sain hyvän idean kesken keikan vetää polviliu'un Logomon tasaisella lattialla. Poltin liu'ulla housuihini nyrkin kokoiset reiät. Varusvarastolle isot pahoittelut, sillä se ei ollut heille varmasti kivoin homma, kun palautin housut takaisin jossain vaiheessa palvelusta. Se jäi mieleen, ja siitä tuli hyvä videopätkä.

Ehdin opiskella jo ennen inttiä viulunsoittoa ammatikseni Lontoossa, mutta Varusmiessoittokunnassa opittu rutiini on hyödyttänyt ihan valtavasti, kun tekee siviilissä samoja hommia. Erilaiset esiintymiset, ohjelmiston vaihtuminen ja varusmiehille kasaantuva vastuu oli tärkeää oppia siviilielämää varten.