"Hyvä, jos minusta on hyötyä" – Elokuvaohjaaja Aku Louhimies ylennettiin reservin kapteeniksi
"Onhan se hieno juttu!" toteaa reservin majuriksi ylentynyt Tiina Lankinen. Kaikkiaan reservissä ylentyi lähes tuhat upseeria.
Käsikirjoittaja, tuottaja ja elokuvaohjaaja Aku Louhimies on ylennetty reservin kapteeniksi. Louhimies on tehnyt aktiivisesti ansiokasta viestintätyötä Puolustusvoimien eteen.
– Kyllähän niissä kertausharjoituksissa on käyty. Niistä ei kai ole ollut tapana kovin puhua, mutta sen verran voin sanoa, että tänäkin vuonna olen käynyt. Aina olen mennyt, kun on käsketty, Louhimies kertoo.
Louhimies on iloinen ylennyksestä, mutta hän haluaa korostaa sen perimmäistä tarkoitusta kunnian yli.
– En ajattele sitä palkintona. Suomessa nämä tehtävät ja sotilasarvot menevät ymmärtääkseeni Puolustusvoimien tarpeen mukaan. Hyvä, jos minusta on hyötyä, Louhimies pohtii.
Reservitoiminnan lisäksi Louhimies on tehnyt yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa elokuva ja tv-projekteissa. Viimeisimpänä Puolustusvoimat on antanut harjoitusalueitaan ja kalustoaan, tilojaan ja resurssejaan Louhimiehen ohjaaman tv-sarjan Konflikti käyttöön vuonna 2024. Puolustusvoimien sopimusperusteinen tuki on sisältänyt tilojen, alueiden ja materiaalin käyttöä sekä asiantuntijakonsultaatiota.
– Esimerkiksi Konflikti-sarjaa ei olisi ollut mahdollista toteuttaa ilman Puolustusvoimien tukea, kun kyseessä oli modernin kriisin kuvaus, Louhimies kommentoi.
Louhimies ei usko, että elokuvilla tai tv-sarjoilla olisi tekemistä hänen ylennyksensä kanssa.
– Eiköhän se perustu poikkeusolejen tehtävään, Louhimies toteaa.
Se ei hänen mielestään kuitenkaan tarkoita, etteikö hänen ohjaamistaan omissa projekteista muodostuisi myös Puolustusvoimille etua.
– Konflikti-sarjan ajattelin olevan ikäänkuin mielikuvaharjoitus. On ihan hyvä pohtia, mitä me sitten tekisimme, jos tällainen konflikti todella syntyisi.
Sarjassa joukko vieraan vallan palkkasotilaita hyökkää Suomen etelärannikolle varusmiesten harjoitusleirin aikana ja koko maa joutuu vaaraan.
Lue Ruotuväen juttu Konflikti-sarjasta täältä.
Kapteenista majuriksi
Vuonna 2001 Hämeen rykmentissä Lahden urheilukoulussa painonnostajana vapaaehtoisen asepalveluksensa tiedustelijana suorittanut Tiina Lankinen on aktiivinen reserviläinen. Hän sai tänään itsenäisyyspäivänä ylennyksen reservin kapteenista reservin majuriksi.
Hän on osallistunut Puolustusvoimien kertausharjoituksiin tunnollisesti vuodesta 2009.
– Puolustusvoimat on pitänyt minut kiireisenä. En ole laskenut kertausharjoituspäiviä, mutta kyllä minulla saattaa olla kahdesta kolmeen harjoitusta vuodessa, hän kertoo.
Kertausharjoituspäiviä on takana siis pitkälti yli kuusikymmentä, joka on kapteenin arvon edellytyksenä. Sen Lankinen sai kesäkuussa 2018.
Tiina Lankisella on takanaan kertausharjoituspäiviä kymmenittäin. Kuva: Tiina Lankisen kotialbumi
Tänä itsenäisyyspäivänä Lankisella on jälleen syytä juhlaan, kun hänet ylennetään reservin majuriksi.
– Onhan se hieno juttu! Tietää, että ainakin joku arvostaa sitä mitä tekee, hän kiittelee.
Lankinen uskoo organisaatiomuutosten olevan syynä ylennykseen.
– Luonnollisella nousulla ja näytöillä olen päässyt ylöspäin, hän arvioi.
Määrätietoinen asenne on johdattanut siviilityössäänkin riskienhallinnan parissa työskentelevää Lankista eteenpäin reserviläisen polulla.
– Olen aina tehnyt sitä, mitä olen halunnut ja kun tekee hommansa hyvin, se riittää, hän painottaa.