Yhtenäinen Suomi pärjää maailmalla

Maailman muutoksen kiihtyessä pitkäjänteinen ja perusteellinen puolustuspolitiikka on erityisen tärkeää. Suomessa sitä toteutetaan parlamentaarisella yhteistyöllä. Kansanedustaja Ilkka Kanerva painottaa, ettei Suomi voi jäädä kansainvälisessä keskustelussa sivustakatsojan rooliin.

PARLAMENTARISMI näkyy politiikan arjessa lähinnä kiihkeää keskustelua aiheuttavissa kysymyksissä. Oppositiosta haastetaan välikysymyksillä, nauttiiko hallituksen linja eduskunnan luottamusta. Palstatilaa ja otsikoita keräävän väittelyn taustalla Suomessa tehdään kuitenkin tärkeää yhteistyötä yli puoluerajojen ja vaalikausien. Erityisen merkittävästi se näkyy ulko-, turvallisuus- ja puolustuspolitiikassa.

Vuodesta 1995 lähtien työkaluna on ollut selontekomenettely, jossa valtioneuvoston muodostama katsaus tietyn osa-alueen nykytilaan käsitellään eduskunnassa. 2004 aloitetun käytännön mukaan eduskunta on otettu aktiivisemmin mukaan myös varsinaiseen valmistelutyöhön erilaisten seurantaryhmien kautta.

Ilkka Kanerva on toiminut kansanedustajana vuodesta 1975 asti –　pidempään kuin kukaan muu. Päättyvällä vaalikaudella hän on puheenjohtanut Puolustusvaliokuntaa ja ollut samalla vastuussa parlamentaarisen seurannan sujumisesta. Kanerva on yhdessä tehtyyn työhön tyytyväinen.

–　Tällä vaalikaudella käyttämämme malli on kokemistani toimintatavoista paras. Kommentoimme hallitukselle selontekoa aidosti ja reaaliaikaisesti, jolloin eduskunnan tahto välittyi vahvasti jo valmisteluvaiheessa, Kanerva kiittelee.

Oikea-aikainen keskustelu tärkeistä linjauksista myös edesauttaa kansallista konsensusta puolustuspolitiikassa, kun eri puolueet saadaan yhteiselle linjalle.

–　Hallitus ei tietenkään ole sidottu sisällyttämään selontekoon seurantaryhmän huomioita, mutta viisas hallitus tekee niin ja sitoutuu parlamentaariseen yhteistyöhön, Kanerva huomauttaa.

Viimeisimmän selonteon yhteydessä eduskunta edellytti, että selontekomenettelyä jatketaan vastaisuudessakin. Yksityiskohdista sovittaneen seuraavan hallitusohjelman valmistelun yhteydessä: mitä selontekoja toteutetaan ja kuinka parlamentti otetaan mukaan. Kanervan mukaan on hyödyllistä, että ulko- ja puolustuspolitikan osalta seurantaryhmässä on pitkälti samoja ihmisiä.

–　Tällöin eduskunta pystyy paremmin debatoimaan hallituksen kanssa, hallituspuoli kun mitä todennäköisemmin pysyy joka tapauksessa samana, hän pohtii.

Tulevan selonteon sisältöä on Kanervan mielestä vielä liian aikaista arvioida. Se kuvaa osuvasti, millaisella vauhdilla toimintaympäristö on viime aikoina muuttunut.

–　Kansainvälinen yhteistyö on kehittynyt nopeammin kuin osasimme Sipilän hallitusohjelmaa valmistellessa nähdä, eikä tässä koneessa ei ole pakkia. Toivoisin, että tuleva selonteko huomioi molemmat geostrategiset elementit, eli sekä Itämeren että Arktisen alueen kehityksen turvallisuusasemamme näkökulmasta, Kanerva miettii.

ULKOPOLITIIKAN muutoksesta puhutaan maailmalla paljon, mutta Ilkka Kanervan mielestä jopa enemmän on tapahtunut puolustuspoliittisesti. Euroopan unionissa on käynnistynyt keskustelu sen puolustusulottuvuudesta, ja lisäksi Suomi on kansainvälistynyt omaehtoisesti.

–　Verkottuneessa maailmassa ei ole muuta tietä kuin se, että Suomi on aktiivinen osapuoli kansainvälistä vuorovaikutusta. Kun kansainvälistyminen koskee koko suomalaista mentaliteettia, ei puolustuspolitiikka voi kulkea päinvastaiseen suuntaan, hän tulkitsee.

Kansainvälistyminen ei tarkoita, että Suomen vastuu oman alueensa turvallisuudesta vähenisi: Suomen on jatkossakin huolehdittava itse maantieteellisen alueen ja suvereniteetin suojaamisesta.

–　Sekin tapahtuu paremmin, jos muut näkevät ja hyväksyvät tämän. Kansainvälisen avun antamista ja vastaanottamista koskeva lainsäädäntö, EU:ssa tehtävä yhteistyö, Nato-yhteistyö ja kahdenväliset yhteistyösopimukset rakentavat tätä, Kanerva luettelee.

Kun keskustelu Euroopan unionin ympärillä on Brexitin ja erilaisten kriisien seurauksena paikoin hajanaista ja repivää, on puolustuspolitiikka EU:n sisäistä kehitystä ajatellen draiverin roolissa.

– Mikään muu poliittinen ulottuvuus ei kehity yhtä vahvasti. Suomen tulee olla se maa, joka pitää EU:n puolustusyhteistyön osalta lippua korkealla ja näkyvillä, Kanerva painottaa.

Hänen mukaansa on Suomen etu, jos EU ja Nato puhuvat enemmän samaa kieltä. Vaikka keskusteluun on Yhdysvaltojen muuttuneen roolin vuoksi noussut myös Euroopan strateginen autonomia, ei sitä Kanervan mielestä voida toteuttaa kääntämällä Natolle selkää.

– Kun seuraavaa puolustusselontekoa kirjataan, on katsottava tarkkaan, miltä kehitys näyttää, ja miten Suomen tahtotila kuvataan tässä suhteessa, hän muistuttaa.

Yksi näkökulma tulevalle yhteistyölle on materiaalihankinnat. Sitä pohditaan osana EU:n pysyvää rakenteellista yhteistyötä, sillä yhteishankinnat voisivat lisätä vakautta, vakuuttavuutta ja investointirohkeutta. Kanerva nostaa esiin myös kahdenvälisen yhteistyön merkityksen. Tiivistynyt yhteistyö Yhdysvaltojen kanssa on mahdollistanut pääsyn amerikkalaisille materiaalimarkkinoille.

–　Yhdysvallat on osoittautunut meille poikkeuksellisen tärkeäksi toimittajaksi. Olemme hankkineet muun muassa JASSM-ohjuksia, joita ei ole kaupan edes Nato-maille. Kyllä heidän teknologiansa on murskaavasti pidemmällä kuin missään muualla, ja yhteistyön kautta saadut hankinnat voimistavat meidän suorituskykyämme vahvasti, Kanerva toteaa.

STRATEGINEN kehittäminen ymmärretään helposti suurina hankkeina. Hornetien korvaaminen HX-hankkeella ja merivoimien Laivue 2020 -hanke ovat miljardiluokan hankintoina ymmärrettävästi keskustelun polttopisteessä. Nato-standardin mukaisella laskutavalla Suomen puolustusbudjetti yltää jatkossa jo kahden prosentin osuuteen bruttokansantuotteesta. 2030-luvulle siirryttäessä Kanerva haluaa kuitenkin kiinnittää huomion laajemmin siihen, mihin maailma on menossa.

–　Tietysti meidän on huolehdittava materiaalisesta suorituskyvystämme. Maavoimat, joka muodostaa puolustuksemme selkärangan, vaatii koko ajan uudistumista. Emme voi antaa ryhdin repsahtaa, Kanerva kiteyttää.

– Tärkeintä on kuitenkin löytää ne olennaiset kehityspiirteet, jotka meihin vaikuttavat, ja osattava sijoittaa ne loogiseksi kokonaisuudeksi, hän pohtii.

Kanervan mielestä olennaista on, kyetäänkö EU:sta luomaan sellainen vakavasti otettava toimija, että sillä on paikka niissä pöydissä, joissa Kiina, Yhdysvallat ja Venäjä istuvat.

– Elämmekö vielä 2030-luvulle siirryttäessä keskinäisriippuvuuden taloudessa ja politiikassa, vai onko voimapolitiikka silloin hallitseva osa maailmaa? EU:n pitäisi löytää yhteinen näkemys näihin kysymyksiin ja kehittyä vahvaksi osapuoleksi kansainvälisessä politiikassa, Kanerva linjaa.