Nea Holopainen

Paneelissa keskityttiin puolustushaarojen yhteistyöhön ja sen kehittämiseen.

Yhteistyön merkitys korostuu modernissa sodankäynnissä

Christa Rauma

Puolustushaarojen yhteisen toiminnan koettiin olevan Suomen valttikortti nykyaikaisessa sodankäynnissä. Maavoimien seminaarin paneelissa keskusteltiin kyberpuolustuksen sekä meri- ja ilmavoimien tarjoamasta sotilaallisesta tuesta maavoimille.

Ilmavoimien operaatiopäällikkö, eversti Juha-Pekka Keränen, painotti alustuksessaan yhteisen toiminnan tärkeyttä. Ilmavoimat tarjoavat sotilaalliseen toimintaan maavoimia suurempaa nopeutta ja alueellista laajuutta. Yhteistyön avulla voidaan esimerkiksi suunnitella kohteisiin iskemistä tehokkaammin ja tarkemmin. Keränen nosti puheessaan esiin yhdessä työskentelemisen tärkeyden.

– Suomen pilvinen ja jäinen sää aiheuttaa monia haasteita, joiden vuoksi yhdessä työskenteleminen on erityisen tärkeää, Keränen linjaa.

Kyberpuolustus on hiljalleen noussut suurempaan rooliin maanpuolustuksessa. Majuri Tuomo Rusila Pääesikunnan johtamisjärjestelmäosastolta avasi puheenvuorollaan kyberteknologian erilaisia mahdollisuuksia sotilaallisessa käytössä. Sen avulla voidaan esimerkiksi yhdistää kineettisiä ja ei-kineettisiä sotatoimia, kuten fyysistä hyökkäystä ja kyberhyökkäystä. Kyberpuolustus kykenee myös suojelemaan Suomen kriittisiä voimavaroja sekä vahingoittamaan vihollisen sotatoimia.

– Kun maavoimat suojelevat fyysisellä voimalla Suomelle tärkeitä kohteita, kyberpuolustus voisi osallistua suojaamalla heitä kyberuhilta, arvioi Rusila.

Laivaston rooleja ja tehtäviä esitteli merivoimien strategisen suunnittelusektorin johtaja, komentaja Mika Raunu. Valvovassa roolissaan merivoimat turvaa merenkulun ja siellä tapahtuvan kommunikaation onnistumisen.

Raunun mukaan näihin kohdistuvat häiriöt vaikuttavat välittömästi suomalaiseen yhteiskuntaan ja armeijaan. Sotilaallisesti merivoimat suojaavat Suomea meriteitse uhkaavalta vaaralta. Tavoitteena toiminnassa on se, että maavoimien ei tarvitsisi taistella merellisestä uhkaa vastaan.

Tilaisuuden paneelikeskustelussa nousi puheenaiheeksi vastuun jakaminen. Jokaiselle toimialueelle tulisi jakaa vastuuta, mutta johtovastuun tulisi silti yhteisesti toimittaessa olla selkeästi yhdessä paikassa. Raunu kehotti puolustusvoimia keskittymään ja nimeämään vastuualueita.

– Meillä on viisi osa-aluetta. Mikäli kaikki keskittyvät kaikkeen, ei se ole enää keskittymistä, toteaa Raunu.

Informaatiovaikuttamisen ennustettiin nousevan pian uudeksi osa-alueeksi. Nykyaikaisessa sodankäynnissä sen koettiin olevan tärkeässä avainasemassa. Haasteina informaatiovaikuttamisessa ovat yhä useammat epäluotettavat tiedonlähteet.