Suomalaisia talvisodankäynnin taitoja viedään ulkomaille
Vuosittainen talvisodankäynnin peruskurssi järjestetään tänäkin vuonna Sodankylässä. Puolustusvoimien ja rajavartiolaitoksen lisäksi osallistujia tulee Yhdysvalloista sekä nyt myös ensimmäistä kertaa Virosta.
Talvisodankäynnin peruskurssia ollaan nyt järjestetty kuuden vuoden ajan: kursseilla pyritään kouluttamaan talvisodankäynnin perusteita ja toimintakyvyn säilyttämistä talvisissa ääriolosuhteissa. Tänä vuonna kurssi keskittyy hieman aiempaa enemmän nimenomaan taisteluharjoituksiin, mutta perusrakenne on säilynyt aiemmista vuosista samanlaisena.
Peruskurssilla sotilaat pääsevät kokeilemaan sellaisia taitoja, joita ei muuten tulisi ehkä opittua. Näitä opittuja taitoja ja kokemuksia osallistujat voivat viedä kurssin jälkeen eteenpäin.
– Esimerkiksi ampuminen suksien päältä liikkeessä on sellaista, mitä ei hirveän monessa paikassa tehdä. Erityisesti tällaiset taistelupainotteisemmat harjoittelut ovat olleet osallistujien mieleen, kuvailee kurssin johtaja, kapteeni Mikael Aikio harjoitussisältöä.
Rankkaa työtä kurssilla joutuu tekemään pärjätäkseen, mutta se palkitaan mieleenpainuvilla onnistumisen kokemuksilla. Jotta kurssi saataisiin järjestettyä onnistuneesti, ei sinne aivan ketä tahansa voida ottaa.
– Tänä vuonna osallistujat ovat pärjänneet erittäin hyvin. Lähtötaso on kaikilla sen mukainen, ettei heikkoja lenkkejä ole, Aikio kehuu osallistujia.
Osallistujat ovat pääasiassa ammattisotilaita puolustusvoimien joukko-osastoista ja rajavartiolaitokselta. Heidän lisäkseen mukana on aiempien vuosien tapaan sotilaita Yhdysvalloista sekä nyt ensimmäistä kertaa kurssin historiassa myös Virosta. Aikio kehuu myös ulkomaalaisosallistujien motivaatiota hyväksi. Yhteensä kurssilla on mukana 27 sotilasta.
Reserviläisetkin pääsevät tänä vuonna hyötymään talvisodankäyntiopeista. Viime vuoden peruskurssilla oli nimittäin poikkeuksellisesti mukana kaksi reserviläistä, joiden kokemuksen pohjalta Maanpuolustuskoulutusyhdistys järjestää nyt alkuvuodesta kaksiosaisen talvisodankäynnin vapaaehtoisen harjoituksen.
– Kurssin molemmat osat ovat kolmipäiväisiä. Ensimmäisen osan tarkoitus on valmistaa ja kouluttaa, toisessa sitten päästään soveltamaan niitä opittuja asioita, MPK:n Pohjois-Suomen maanpuolustuspiirin koulutuspäällikkö Jarkko Junni kertoo kurssin rakenteesta.
– Mieleenpainuvin asia reserviläisille tulee varmaankin olemaan avantorasti. Siinä harjoituksessa simuloidaan jäihinputoamistilanne mahdollisimman todenmukaisesti: sukset jalassa ja varusteet päällä, hän ounastelee tyytyväisen oloisena.