Musiikki on näkymätön ase

Kaikkien suomalaisten historia ei enää ole talvisodassa, Suomi on niin monikulttuurinen ja meidän käsityksemme suomalaisuudesta niin moninainen, että pitää löytää uusia keinoja kansallistunteen kuvaamiseen. Sotilasmusiikki olisi hyvä keino siihen, Kaisa Rönkkö huomauttaa.

Sotilasmusiikista puhuttaessa ensimmäisenä mieleen tulevat paraatit, joissa soittajat marssivat puhallin- ja lyömäsoittimia soittaen. Näyttävät ja kuuluvat paraatit ovat kuitenkin vain yksi osa kokonaisuudesta.

Sotilasmusiikin historia on sodankäynnissä. Erilaisilla signaaleilla on varoitettu vaarasta tai annettu käskyjä armeijalle. Musiikkia on käytetty myös strategisena taisteluvälineenä.

– Esimerkiksi Yhdysvaltojen sisällissodassa pienellä rumpalipojalla oli oikea strateginen tehtävä, Music Finlandin toiminnanjohtaja Kaisa Rönkkö nostaa esille. Nykyaikainen sodankäynti ei sotilasmusiikilta tämänkaltaisia rooleja vaadi.

Tänä päivänä puolustusvoimat on määritellyt sotilasmusiikin tehtäväksi maanpuolustustahdon ylläpitämisen, joka liittyy nimenomaan vaikuttamiseen ja viestintään. Yksi ulottuvuus on puolustusvoimien sisäinen ja omaan käyttöön oleva toiminta. Toinen on ulkopuolelle esitettävä maineen hallinta ja sitä kautta tapahtuva maanpuolustustahdon nosto. Puolustusvoimien tarve määrittää sotilasmusiikin roolin ja paikan. Osana puolustusvoimien uudistusta Rönkkö palkattiin vuonna 2008 ensimmäiseksi sotilasmusiikin intendentiksi koordinoimaan ja suunnittelemaan sotilasmusiikkia, sen viestintää ja maineen hallintaa.

– Näen suurena arvostuksen osoituksena sotilasmusiikille sen, että puolustusvoimat halusi palkata asiantuntijan alan ulkopuolelta sotilasmusiikkialaa kehittämään, Rönkkö vahvistaa.

Musiikki vaikuttaa monella tapaa ihmisten mieleen, ajatuksiin ja toimii tunteiden kanavointiväylänä. Toisen maailmansodan aikana järjestettiin aseveli-iltoja, joissa laulettiin ja soitettiin henkeä nostattavia lauluja. Musiikkivalinnoilla pystyttiin luomaan voitontahtoa ja uhoa tai vaikka kansallistunnetta. Tunneskaalan toisessa päässä yksi musiikin tehtävistä on lohduttaa esimerkiksi hautajaisissa tai muissa kriiseissä ja luoda turvaa.

Tällaista henkisen kriisinkestävyyden vahvistamista tekivät toisessa maailmansodassa myös siviiliorganisaatiot, kun esimerkiksi Kansallisooppera vei rintamalle kokonaisia oopperaesityksiä. Esiintymispaikka oli naamioitu siten, että sitä ei ilmasta pystynyt havaitsemaan.
Paikalla saattoi olla tuhansia sotilaita ja siviileitä seuraamassa ja kommentoimassa.

– Oopperan vieminen sodan keskelle antoi ihmisille toivoa, että jos he pystyivät järjestämään kulttuuri-illan keskellä kriisiä, asiat olivat vielä aika hyvin, taide oli osoitus suorituskyvystä, Rönkkö mainitsee ja pohtii, että hänen tietääkseen samanlaista ei ole tapahtunut muualla maailmassa.

Musiikkia käytetään myös identiteetin luomiseen kaikilla tasoilla, niin yksilönä kuin valtionakin. Puolustusvoimille voisi olla luontevinta päivittää erilaisia suomalaisia identiteettejä juuri sotilasmusiikin kautta.

Toisaalta erilaisia yhtenäiskulttuurin muotoja voi nähdä vaikkapa urheilujuhlassa: Paula Vesala laulamassa Suomi-paidassa Finlandia-hymniä jääkiekon maailmanmestareille. Se on tavallaan myös ajattomien kansallissymbolien päivittämistä.

Musiikilla voidaan ilmaista myös arvoja ja sotilassoittokunnat voivat parhaimmillaan toimia kanavana puolustusvoimien arvoille. Diplomatian ja rauhan työvälineenä musiikki on erinomainen: musiikin avulla on luontevaa nostaa vaikeitakin asioita yhteiskunnalliseen keskusteluun tai kunnioittaa eri kansakuntia kulttuureita heidän musiikillaan vaikkapa valtiovierailujen yhteydessä.

Vaikuttavuutensa ansiosta musiikki voi olla yhtä tehokas kuin ase, mutta vähemmän itsestään selvästi. Musiikkia on käytetty psykologisena aseena esimerkiksi poliittisissa tarkoitusperissä. Se, millaista ja musiikkia ja missä tilanteissa käytetään ei aina ole lainkaan sattumanvaraista ja sillä voi olla kohtalokkaatkin seuraukset. Rönkön lempitermi, Susanna Välimäen ”Miten sota soi” -tutkimuksessa lanseeraama viattomuuden harha, kuvaa erinomaisesti esimerkiksi musiikin synkronoinnin tarjoamia mahdollisuuksia mieleen vaikuttamiseen – esimerkiksi sotaelokuvissa musiikilla voi viestittää myös sodanvastaisia viestejä. Samoin musiikittomuus, kuten Rauni Mollbergin Tuntemattomassa sotilaassa, on vahva pasifistinen kannanotto.

– Mikä on taiteen merkitys juuri siinä, että meillä on jotain puolustettavaa, Rönkkö kehottaa pohtimaan.

Huippusuoritukseen pyrkivät ihmiset hakevat adrenaliinia musiikista urheillessa ja salilla. Sotilaskulttuurin klassinen esimerkki on heviä korvanapeissaan kuunteleva yhdysvaltalainen rauhanturvaaja. Joukkojen yhteishengen luomisen kannalta haasteelliseksi voi muodostua se, että musiikkimaku on niin pirstaloitunut ja on vähän hetkiä, jolloin keräännytään yhteisen biisin äärelle.

Sotilasmusiikin vahvuus on siinä, että puolustusvoimat on reaktioherkkä valmiusorganisaatio ja soittokunnilla on myös ammattitaitoa kestää kriisitilanteita. Nämä ovat vahvimmat sotilasmusiikkiorganisaation siviiliorganisaatioista erottavat tekijät. Kulttuuri ja kulttuuriperintö, jota sotilasmarssitkin edustavat, luo vahvaa tunnetta jatkuvuudesta, sitä että joku on ollut ennen meitä ja jälkeen tulee vielä joku.

Vaikka kulttuurimme on hyvin visuaalinen, kriisitilanteissa kuuloaisti herkistyy, ympärillä oleva hälinä vaikuttaa voimakkaammin. Silloin sopivasti valittu musiikki saa valtavan merkityksen.

– Poikkeusoloissa ei ihan aina ole niin tarkkaa edes sillä, mitä soitetaan, jos se sopii tunnelmaan. Rönkkö painottaa. Elävä musiikki luo tunnetta jatkuvuudesta. Musiikki yhdistää ihmisiä läpi elämän. Monelle ihmiselle se hetki, johon musiikkia valitaan, liittyy elämän taitekohtiin: häät, hautajaiset ja muut suuret juhlat.

Rönkön mielestä olisi tärkeää pohtia, mikä on sotilasmusiikin vahvuus ja tehtävä nimenomaan osana puolustusvoimien ja maanpuolustuksen kokonaisuutta. Tämä vaatii myös yhteistyötä muun yhteiskunnan kanssa.

– Omia vahvuuksiaan ei aina näe sisältäpäin, Rönkkö pohtii.

Se, miten sotilasmusiikki parhaimmillaan pystyy vaikuttamaan psykologisesti, vahvistamaan ja rakentamaan identiteettejä ja luomaan turvallisuuden ja jatkuvuuden tunnetta ympäröivään yhteiskuntaan, on oltava yhteensopivaa puolustusvoimien arvojen ja perusviestien kanssa.

Puolustusvoimien sisällä rakastetut sotilasmarssit saattavat olla arkipäivää, mutta suurelle yleisölle niissä soi edelleen kansakunnan kollektiivinen muisti, turvallisuus ja kansallisylpeys.

– Sotilasmusiikin vaikutusmahdollisuudet ja tehtävät ovat toki niin moninaiset, ettei aina voi soittaa pelkkiä marsseja. Realismia on myös se, ettei musiikissakaan kukaan voi tehdä ihan kaikkea tarpeeksi hyvin ollakseen uskottava. Täytyy selvittää, mitä eri yleisöt haluavat kuulla ja millainen musiikki herättää heissä maanpuolustustahtoa, voimaa, turvallisuutta ja suuria tunteita, Rönkkö myöntää.