Aatu Heikkonen

Suunnistaja, kersantti Marika Teini on toiminut vuoden puolustusvoimien liikunta-aliupseerina.

Marika Teini valittiin vuoden 2018 sotilasurheilijaksi

Roope Kariniemi

Pääesikunnassa palkittiin vuoden 2018 parhaita sotilasurheilijoita ja muita sotilasurheilun toimijoita. Kainuun prikaati kahmi joukko-osastojen väliset palkinnot, kun taas yksilöpalkinnot menivät kestävyysurheilijoille.

Vuoden 2018 sotilasurheilijaksi valitun suunnistajan, kersantti Marika Teinin, viime kesä oli yhtä mitalisadetta: toukokuussa hän nappasi euroopan mestaruuden Sveitsissä ja elokuussa maailmanmestaruuskilpailuista hopeaa Latviassa. Tämän lisäksi Teini voitti muun muassa sotilaiden Suomen- ja Pohjoismaiden mestaruudet.

– Isot kiitos valinnasta vuoden sotilasurheilijaksi. Puolustusvoimat on työnantajanani tärkeä tuki, ja kumppani urheilu-urallani, ja minulle merkitsee paljon, kun saavutuksiani arvostetaan näin korkealle. Varsinkin tänä vuonna, kun taso tässäkin kilpailussa on niin korkealla, Teini viestitti videoyhteydellä Etelä-Afrikasta, jossa hän on parhaillaan harjoittelemassa.

Puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Ilkka Korkiamäen johtama raati valitsi Vuoden varusmiesurheilijaksi skeet-ampuja, kersantti Eetu Kallioisen. Hän sijoittui nuorten EM-kilpailuissa viidenneksi ja nuorten MM-kilpailuissa kymmenenneksi. Lisäksi hän voitti suomenmestaruuden nuorten sarjassa ja yleisessä sarjassa. Kallioisen tämänhetkisenä päätähtäimenä on vuoden 2020 Tokion olympialaiset.

– Ensimmäinen tämän kauden harjoitusleiri meni hyvin, ja osoitti että homma on mennyt eteenpäin. Jos ei vielä Tokiossa, niin sitten siitä seuraavissa olympialaisissa, Kallioinen totesi suomalaiseen tyyliin vaatimattomasti.

Kenraalimajuri Ilkka Korkiamäen (vasemmalla takana) johtama raati valitsi vuoden 2018 varusmiesurheilijaksi skeet-ampuja, kersantti Eetu Kallioisen.

 

Vuoden sotilasvalmentajaksi valittiin Puolustusvoimien urheilukoulun yleisurheiluvalmentaja, yliluutnantti Markku Rimpiläinen. Hän valmentaa kestävyysjuoksijoita.

– Olen ollut viimeiset kymmenen vuotta onnellisessa asemassa, kun olen saanut tehdä töitä nuorten huipulle tähtäävien urheilijoiden kanssa. Valmentaja saa yleensä oman palkintonsa silloin kun urheilija onnistuu, mutta muutkin huomionosoitukset kertovat, että asioita on tehty oikein, Rimpiläinen kiittelee.

Tilaisuudessa jaettiin myös palkintoja joukko-osastokohtaisesti. Kainuun prikaatin komentajalla, prikaatikenraali Tuomo Repolla riittää kotiinviemisiä: prikaatille myönnettiin kaikki neljä kiertopalkintoa, jotka voittaa se hallintoyksikkö, joka on menestynyt kokonaisuudessaan parhaiten eri sotilasurheilutapahtumissa, kuten sotilashiihdon, -ammunnan ja -maastojuoksun suomenmestaruuskilpailuissa.

 

Vuonna 2018 Suomi osallistui seitsemään Kansainvälisen Sotilasurheiluliiton alaiseen sotilas-MM-kilpailuun. Näissä kisoissa Suomi saavutti yhteensä kuusi mitalia. Lokakuussa 2019 järjestetään valtavat 25:n lajin sotilasmaailmanmestaruuskilpailut Kiinan Wuhanissa, johon odotetaan yli 10 000 osallistujaa yli sadasta maasta.

– Wuhanin Military World Games -kilpailuihin on lähdössä myös Suomesta menestyksen nälkäinen joukkue, Korkiamäki sanoo.

– Puolustusvoimat haluaa myös jatkossa tukea resurssien puitteissa huippu-urheilua. Se on osa suomalaista asejärjestelmää, hän jatkaa.

 

 

Muut tapahtumassa palkitut:

  • Vuoden sotilasliikuttaja: everstiluutnantti Tero Savonen, Maavoimien esikunta
  • Sotilasurheiluliiton myöntämä Vaikutusta kenttään -palkinto: Helsingin Varuskunnan Urheilijat
  • tunnustuspalkinto: kivääriammunnan maailmanmestari, kersantti Aleksi Leppä.

 

Erikoistunnustukset menestyksestä sotilasurheilussa tai erittäin ansiokkaasta työstä sotilasurheilun hyväksi:

  • suunnistaja, reservin kersantti Olli-Markus Taivainen
  • maastohiihtäjä, reservin kersantti Juho Mikkonen
  • Puolustusvoimien sotilasurheilun ja -liikunnan kilpi -palkinto: evp. everstiluutnantti Mikko Taussi
  • Kansainvälisen sotilasurheiluliiton myöntämä kunniamerkki: evp. everstiluutnantti Mikko Taussi
  • Tahko Pihkala -mitali: everstiluutnantti Harri Koski

Korjattu 18.1. klo 8.15. Korkiamäen sotilasarvo kenraalimajuriksi.