Toni Keränen

Siltamäen mielestä (kuvassa vasemmalla) kaikissa yhteiskunnallisissa murroksissa tulee miettiä, muutetaanko järjestelmää vai ihmisiä. Sama pätee hänen mukaansa puolustusvoimiin.

Maailma muuttuu, nuoriso ei

Christa Rauma

"Nuoriso, pilalla" pamfletin julkistamistilaisuudessa pohdittiin eroja edeltäneiden ja nykyisten nuorten välillä. Eroavaisuuksia löytyi kirjoittajan mukaan yllättävän vähän.

EVA:n, eli Elinkeinoelämän valtuuston uusi pamfletti "Nuoriso, pilalla" esiteltiin Helsingissä järjestetyssä julkistamistilaisuudessa. EVA on elinkeinoelämän ajatuspajana, joka tavoittelee Suomen pitkäaikaista menestystä sekä toimii yhteiskunnallisen keskustelun herättäjänä.

Pamfletin kirjoittaja, toimittaja Tuija Siltamäki, otti tarkasteluun nuorison muuttumisen aikojen saatossa. Nuoriso ei ole Siltamäen mukaan muuttunut, vaikka heitä ympäröivä maailma muuttuu jatkuvasti.

–  Suurin ja eniten pettymyksiä tuottanut asia minkä opin oli se, että mikään ei oikeastaan ole uutta, Siltamäki kiteyttää.

Keskustelua herätti nuorten asennoituminen työelämään. Yhteiskunnan parantunut taloudellinen tilanne antaa nuorille uusia mahdollisuuksia. Nuoriso voi nykypäivänä valikoida itselleen merkityksellisen työn.

– Kyselyissä on tullut ilmi, että työltä kaivataan muutakin kuin vain rahallista iloa, huomauttaa Siltamäki.

Nuorten vaikuttaminen tapahtuu nykyään enemmän sosiaalisessa mediassa, kuin äänestysuurnan äärellä. Ekologinen kestävyys ja yhdenarvoisuus ovat eräitä isoja aiheita, jotka herättävät nuorissa mielenkiintoa.

– Järjestelmätason politiikka ei välttämättä kiinnosta nuoria, vaan poliittisuus, Siltamäki täsmentää.

Monien nuorten elämään liittyy myös maanpuolustus yleisen asevelvollisuuden vuoksi. Maanpuolustustahtoa arvostetaan edelleen, eikä tämä ole EVA:n johtajan Emilia Kullaksen mielestä muuttumassa.

– Muissa maissa ihaillaan suomalaisten maanpuolustustahtoa, Kullas kertoo.

Muuttunut maailma näkyy Siltamäestä puolustusvoimissa esimerkiksi asepalveluksen suorittavien määrässä. Nykyään ei ole pakollista käydä aseellista palvelusta, vaan myös siviilipalvelus on vaihtoehto.

Joidenkin nuorten mielestä puolustusvoimissa luotetaan edelleen vain vanhentuneisiin johtamistapoihin, kuten turhaan huutamiseen ja käskyttämiseen. Kullas on kuitenkin eri mieltä.

– Puolustusvoimat näkee paljon vaivaa nuorten hyvinvoinnin eteen ja myös ongelmanuorista otetaan koppia, hän muistuttaa.