Liimanäpillä huono liipaisinsormi

Kun vihollinen avaa tulen, on Lukas Hradecky vahvimmillaan. Suomen jalkapallomaajoukkueen maalivahti torjuu vihollisen hyökkäyksen tosin poteron sijaan maalinsa edustalta.

Suomen jalkapallomaajoukkueen ja Saksan Bundesliigassa pelaavan Bayer Leverkusenin ykkösmaalivahdille Lukas Hradeckylle varusmiespalveluksen suorittaminen oli alusta asti tärkeä etappi. Hän suoritti palveluksensa Urheilukoulussa entisessä Hämeen rykmentissä Lahden Hennalassa vuonna 2008.

– Meillä oli silloin aika samanhenkinen ja -ikäinen ryhmä pelikavereita, jotka aloittivat palveluksen samaan aikaan. Myös muiden urheilijoiden kanssa yhtenäisyys löytyi hyvin ja koko toiminnasta jäi tosi veljellinen kuva, Hradecky muistelee.

Hradecky ehti suorittaa palvelustaan neljä kuukautta ennen kuin hän sai ensimmäisen siirtonsa ulkomaille Tanskan liigassa pelaavaan Esbjerg fB:seen.

– Syksyllä astuin palvelukseen heti suomalaisen futiskauden jälkeen. Puoli vuotta oli tarkoitus olla, mutta varsinaisesti neljä kuukautta ehdin palvelemaan, sillä vuoden alussa tuli seurasiirto Tanskaan. Tammikuusta lähtien hoidin palveluksen oikeastaan Tanskasta käsin eli kävin sen lopun ikään kuin urheilukomennuksella.

Vaikka Hradeckyn tavoitteet olivat jo parikymppisenä jalkapallossa, oli palveluksen suorittaminen hänelle silti tärkeää. Aivan upseeritasoa hänen Urheilukoulussa palveleminen ei kuitenkaan saavuttanut.

– Kyllä oma suorittaminen kallistui vähän siihen gona-suuntaan. Aina silloin kun vähän tärkeämpi skappari katsoi perään, niin yritettiin esittää ja teeskennellä särmää sotilasta, mutta enemmän särmä olen tuolla maalin puolella onneksi. Siellä homma sujuu vähän paremmin, Hradecky painottaa.

Palvelusajasta ehti jäädä Hradeckylle paljon hauskoja ja lämpimiä muistoja.

– Muutamat siellä polttivat makuupussinsa nukahdettuaan kipinävuorossa. Itselle näin ei kuitenkaan sattunut, ja jätetään muutenkin nimet mainitsematta.

Hradecky kertoo huomanneensa inttiaikanaan olevansa parempi torjumaan vihollista jalkapallokentällä kuin taistelutantereella. Hänen ampumataidossaan oli omien sanojensa mukaan hyvin paljon kehitettävää.

– Muistan, etten olisi osunut edes ladon sisältä siihen kuuluisaan seinäänkään. Tajusin sen jälkeen, että minun kannattaa käydä optikolla. Sitten pamahtikin muutamat miinukset ruutuun, kun ei ollut näkökään ihan mintissä. Toivotaan, etten ikinä joudu mihinkään ampumishommiin, Hradecky naurahtaa.

Palveluksensa alussa Hradecky treenasi TPS:n edustusjoukkueen kanssa ja pelasi Åbo IFK:n ringissä, jonne oli kerääntynyt paljon nuoria lupauksia. Palveluksen ja urheilu-uran yhteensovittaminen sujui mutkitta.

– Kaikessa rehellisyydessä ei se silloin vielä minun tasolla huippu-urheilua ollut. Intin harmonian kanssa ei ollut mitään ongelmaa, sillä pääsimme hyvin treeneihin ja meillä oli hyvin lomaa. Kumpikaan osapuoli ei ollut mitenkään nenät vastakkain, Hradecky korostaa. 

Omaa Cooper-testin tulostaan Hradecky ei joko tarkalleen muista, tai sitten kehtaa myöntää.

– En edes päässyt kolmeatuhatta mielestäni. Enkä pääse vieläkään. En ole mikään varsinainen huippu-urheilijan ilmentymä. Maalivahtihommat on vähän enemmän henkisen puolen juttuja. Jääkaapilla käynti ja kaljan hakeminen sieltä sujuvat aika hyvin, Hradecky vitsailee.

Palvelusajasta jäi Hradeckylle pitkäaikaisia ystäviä monista lajeista, joiden kanssa tulee nykyäänkin kohdatessa muisteltua inttiaikoja.

– Muutamia nykyisiäkin aktiivipelaajia oli palveluskavereina kuten Riku Riski ja Mika Ojala. Sekä tietysti Forsmanin Oskari – maalivahtikollega viereisestä punkasta. Hän oli myös aikamoinen sähläri, varmaan vähiten särmä. Yllättävää, että selvisi hengissä koko armeija-ajasta, Hradecky naurahtaa.

Huuhkajien historiallinen matka ensimmäisiin arvokisoihin ajoittui ikävästi ajankohtaan, jolloin koronapandemia myllertää maailmalla. Hradecky ei kuitenkaan usko, että EM-kisojen siirtyminen vuodella eteenpäin vaikuttaa suomalaisten kisahuumaan.

– Korona pakotti meidät kaikki vähän säästöliekille. Varmasti saadaan huuma uudelleen synnytettyä, kun kisoihin valmistavat maaottelut alkavat. Ei minulla ole mitään pelkoa siitä, etteivätkö suomalaiset löytäisi kisakatsomoihin, kun ensimmäistä kertaa kisoissa olemme. Toivotaan tietysti, että ne pystytään ylipäätään vuoden kuluttua pelaamaan.

Hradeckylle itselleen kisat ovat olleet isoin unelma jo pikkupojasta lähtien.

– Jollain tapaa se on ollut sellainen kynttilä, joka on pisimpään palanut sisällä ja jonka on halunnut realisoida. Toki ura ja seurajoukkueasiat ovat myös tärkeitä, mutta nuorisomaajoukkueihin päästyä kun tiedosti sen Via Dolorosan, niin arvokisoista muodostui selkeästi isoin unelma. Sen saavuttaminen oli aikamoinen tunnepläjäys, Hradecky hehkuttaa.

Korona-aikana Hradecky kertoo viettäneensä hyvin rajoitettua elämää Saksassa. 

– Täällä on tiukat rajoitukset, joihin kuuluu esimerkiksi maskipakko. Sen lisäksi meillä futaajilla on eräänlainen vastuu. Himassa olen lähinnä ollut ja Netflix on kulutettu loppuun. Kotipuolen kanssa on tullut juteltua ja myös grillattua, Hradecky kuvailee vapaa-ajanviettotapojaan.

Saksan Bundesliiga oli ensimmäinen Euroopan suurista liigoista, joka käynnistyi uudelleen pandemian pysäytettyä urheilumaailman. Pelit Bundesliigassa pelataan tyhjille katsomoille, mikä oli Hradeckylle aluksi outoa, mutta loppujen lopuksi jopa helpompaa kuin täydelle stadionille pelaaminen.

– Tyhjille katsomoille pelaaminen on vähän kuin olisi vahdissa hiljaisessa metsässä. Kuulee hyvin omat ajatuksensa, ja pystyy kommunikoimaan joukkuekavereiden kanssa paremmin, kun ei ole hälyä. Monet ehkä miettii, että miten valmistautuminen onnistuu, kun ei ole sitä melusta syntyvää adrenaliinipläjäystä. Yllättävän hyvin se on meiltä sujunut, vaikka tietysti meininkiä ja tunnelmaa toivoo, sillä faneillehan me pelaamme, Hradecky toteaa.

Hradecky on uransa aikana pelannut Turusta maailmalle lähdettyään kahdessa seurassa sekä Saksassa että Tanskassa. Enää tästä ylöspäin vielä suurempiin ympyröihin ei hänellä ole juurikaan kunnianhimoa.

– Osa minusta haluaisi pelata vielä Tsekissä tai Slovakiassa, ja puolet sen sijaan tahtoisi pelata vielä Veikkausliigaa. Nuorena se oli FC Barcelona, missä monen muun tapaan halusin pelata. Jos yksi seura pitäisi valita niin sanotaan Sparta Praha – oluen ystävänä, Hradecky naurahtaa.

Päästettyjen maaliensa joukosta Hradecky nimeää yhden, joka on jäänyt eniten kaivelemaan.

– Mulle on tosiaan mennyt ihan tarpeeksi eli ainakin on arkisto täynnä. Ehkä kipein muisto on parin vuoden takaa, kun hävisimme EM-karsintamatsin Islannille vieraissa 3–2. Ne tekivät lisäajalla kaksi maalia, joista toisessa pallo ei edes ylittänyt maaliviivaa. Silloin ei ollut tätä videotarkastusta ja ehkä yleisön juhliminenkin saattoi vaikuttaa. Vieläkin nousee karvat pystyyn, kun sitä alkaa ajattelemaan, Hradecky muistelee.

Tällä hetkellä Suomen ykkösmaalivahdin elämä Saksassa sujuu pitkälti viikko kerrallaan, mutta Hradecky toivoo pääsevänsä vierailemaan kotipuolessaan Turussa kesän aikana.
Heinäkuussa palvelukseen astuvia nuoria hän neuvoo pitämään huumorin mielessä. 

– Huumorilla vaan, vaikka välillä pitää tietysti skapparejakin kuunnella, tai ainakin teeskennellä kuuntelevansa. Pilke silmäkulmassa vähän kuin muussakin elämässä. Ei siinä ole mitään ongelmaa, kun ottaa oikean asenteen, Hradecky kannustaa.