Aatu Heikkonen

Aliupseerikurssilla saa nyt johtajakokemusta kerrallaan joka kahdeksas. Uudessa mallissa johtajakokemusta ja vastuuta saa kerralla noin puolet oppilasjoukosta.

Ihmisten johtaminen nousee johtajakoulutuksen keskiöön

Niki Räsänen

Varusmiespalveluksen uusi johtajakoulutus lanseerataan tänä vuonna. Uudistus keskittyy koulutuksen yhtenäistämiseen ja korostaa ihmisten johtamista.

Koulutus 2020 -ohjelma on jo koekäytössä osassa varuskuntia. Samalla puolustusvoimat päätti uudistaa varusmiesjohtajille annettavan johtajakoulutuksensa mukailemaan Koulutus 2020 -ohjelman suuntaviivoja.

– Tärkein syy muutokseen on, että johtajakoulutuksesta halutaan tarjota paras mahdollinen versio varusmiehille, puolustusvoimien koulutuspäällikkö, prikaatikenraali Jukka Sonninen perustelee.

Nykyistä johtajakoulutusta päivitetään tutkimusten ja saadun kokemuksen sekä palautteen perusteella. Sonnisen mukaan nyt tehdään korjauksia koulutukseen, jossa ei itsessään ole ollut pielessä mitään, mutta josta ei kuitenkaan ole saatu kaikkea potentiaalia hyödynnettyä.

 

Johtajakoulutuksen tarkistustyötä kaksi vuotta tehneen everstiluutnantti Pekka Halosen mukaan nykyisen johtajakoulutuksen suurimmat kompastuskivet ovat olleet suuret erot joukko-osastojen välillä ja liian suuret tuntimäärät käytettävissä oleviin resursseihin nähden. Tästä johtuen johtajakoulutusta ei ole kyetty toteuttamaan tarkoituksenmukaisena kokonaisuutena.

Varusmiesjohtajien palautteen mukaan johtajakoulutuksen pohjana toimivat syväjohtamisen periaatteet on koettu muusta koulutuksesta irralliseksi, pakolliseksi asiaksi. Juuri syväjohtamisen mallin tulisi toistua koulutuksen taustalla jatkuvasti, sillä se on johtajana kasvamisen ja kehittymisen kannalta keskeinen kokonaisuus.

– Mikäli syväjohtamisen periaatteet ovat jääneet epäselväksi, olemme kyllä jossakin pahasti epäonnistuneet, Halonen linjaa.

 

Uudessa johtajakoulutuksessa tehtäväjohtamisen lisäksi otetaan painotuksen ytimeen ihmisten johtaminen, jota nyt kehitetään entisestään.

– Tulee ymmärtää, mitä ihmisten johtaminen on: miten sitä arvioidaan, ja miten sillä parannetaan johtamiskyvyn kokonaisuutta, Sonninen luettelee ihmisten johtamisen koulutustavoitteita.

Käytännössä johtajakoulutuksen uudistus näkyy aiempaa 250 tuntia kevyempänä kokonaisuutena. Lisäksi opetussuunnitelma on päivitetty osaamispohjaiseksi vastaamaan koulutukselle asetettuja tavoitteita.

Tällä kymmenen opintopisteen laajuisella tuntimäärän kevennyksellä pyritään siihen, että johtajakoulutus voitaisiin viedä läpi jokaisessa joukko-osastossa tasalaatuisena kokonaisuutena. Se mahdollistaa myös joukko-osastojen omat jatkokurssit, jotka tuovat joustavuutta käydä opetussuunnitelman puitteissa läpi oman puolustushaaran sekä aselajin kannalta olennaisia asioita. Myös kurssien arviointi ja arvostelu on nyt liitetty osaksi uutta opetussuunnitelmaa.

Oppitunteja on uudessa opetussuunnitelmassa määrällisesti vielä paljon, 36, mutta niistä jokaisen sisältö on tarkastettu ja uusittu.

– Monipuolistuneet opetusmenetelmät mahdollistavat sen, että 36 tuntia ei istuta suurella joukolla luokassa huonossa ilmanvaihdossa vaan osaaminen saavutetaan esimerkiksi lyhyiden opetuskeskusteluiden ja itseopiskelun avulla. Keinovalikoima on laaja, Halonen muistuttaa.

 

Varusmiehille selkeimmin näkyviä uudistuksia ovat uusi palautejärjestelmä ja oppilasmalli. Johtajakoulutuksen käyneille varusmiehille tuttu Johtajakansio poistuu käytöstä ja palautteen antaminen sekä vastaanottaminen siirtyy osaksi Palvelus ja toimintakyky -kansiota, joka puolestaan myöhemmin sähköistyy MarsMars-sovellukseen.

Vanha oppilasmalli perustui siihen, että yksi johtajakoulutettava toimii vuorollaan johtajan roolissa, aliupseerikurssilla ryhmänjohtajana ja reserviupseerikurssilla joukkueenjohtajana, ja muut miehistörooleissa.

– Tässä mallissa aliupseerikurssilla johtajakokemusta kerrallaan saa joka kahdeksas ja reserviupseerikurssilla vain joka kolmaskymmenes, Sonninen harmittelee.

 

Uusi malli puolestaan perustuu johtajan vastuiden jakamiseen useammalle oppilaalle kerralla: oppilaat jaetaan kahteen vuoroon, joista toisella puolikkaalla on johtajan tehtävät pilkottuna pienemmiksi palasiksi. Kyseisiä rooleja olisivat esimerkiksi ryhmänjohtaja, partionjohtaja, lähetti, taistelupelastaja ja varajohtaja.

Vuorot sekä roolit vaihtuvat sovitun ajan välein – joka päivä tai vaikka viikoittain. Näin puolet oppilasjoukosta saa kerralla johtajakokemusta sekä vastuuta ja koulutus tehostuu.