Tie lentäjäksi käy Meilahden kautta

Meilahdessa Helsingissä, Ilmailulääketieteen keskuksessa kello lyö yhdeksän. On tullut aika testata, olisiko toimittajasta lento-reserviupseerikurssille. Jännityskäyrä on korkealla. Kaikki tornihuhut, joita testien osista on kuullut, pyörivät takaraivossa. Ilmasotakoulun valintaupseeri, majuri Marko Lehtinen on järjestänyt minulle yksityistestit.

– Käydään ensimmäisenä ottamassa vähän lämpöä päälle kuntotesteistä, Lehtinen heittää, ja sitten se on menoa.

Päivä alkaa fysiologisilla testeillä, jotka ovat jo entuudestaan tutut ja monesti läpikäydyt. Ensin pieni verryttely ohjatusti, sitten tositoimiin. Jokaisen osa-alueen suoritukset pisteytetään tuloksen mukaan ja yhteensä on kerättävä tietty määrä pisteitä jatkoon päästäkseen. Hikikarpalot valuvat otsaltani, sillä tiedän, että tämä tulee olemaan rankin testivaihe tänään.

 

Ensimmäisenä vauhditon pituus: kolme hyppyä ja paras otetaan huomioon. Ponnistan ja liidän 210 senttiin asti. Seuraavalla kerralla hieman enemmän. Viimeisellä kerralla ponnistan koko sielustani ja silti tulokseni jää 250 senttiin. Kiroan mielessäni. Seuraavista vaiheista on pakko saada hyvät tulokset, jos haluan päästä jatkoon.

Seuraavaksi vuorossa ovat istumaannousut. Katson pientä kumpua mahani päällä ja asetan itselleni tavoitteen, johon pyrin. Minuutti aikaa tehdä niin monta istumaannousua kuin vain mahdollista. Aika alkaa. Ensimmäiset 20 liikettä eivät tunnu vielä missään, mutta pian kohtaan seinän. Puristan ja pinnistän itsestäni irti sen, minkä pystyn. Hieman yli 30 istumaannousua. Tavoitteeni ylittyi. Täytyy olla tyytyväinen.

Viimeisenä etunojapunnerrukset. Normaalisti hakijoilla olisi muutama minuutti aikaa toipua edellisestä suorituksesta, eli sen aikaa kuin muut paikalla olevat testattavat tekevät edellistä suoritusta. Mutta nyt olen yksin ja toipumisaikaa ei ole. Tiedän, etten omista kummoisia käsilihaksia. Käteni ovat kuin mokomat pulkannarut, mutta ei auta, pakko suorittaa. Punnerran vain muutaman kerran, kun voimani loppuvat. Keskeytän suoritukseni ennen minuutin päättymistä.

Tämän vuoden hakijoista parhaan etunojapunnerruksen tehnyt punnersi yli 80 kertaa. Lähes kahdeksan kertaa enemmän kuin minä.

Kuntopyörän vastus kasvaa petollisesti ja tarvittavaa kierrosmäärää on vaikea pitää yllä. Testin vaikeudesta kertoo fakta, että tämän vuoden hakijoista parhaiten polkenut polki vain 24 minuuttia.

 

Kuulen murskaavan tuomion. Jos tilanne olisi oikea, tippuisin tässä vaiheessa. Lopputulos olisi siis lämmintä kättä ja henkilökohtainen voi voi. Vielä fysiologisissa testeissä on yksi vaihe jäljellä, polkupyöräergometritesti. Riisun ylävartalon paljaaksi ja minuun kiinnitetään sykevyö, valkoisia antureita ja verenpainemittari. Tarkoituksena on polkea kuntopyörää ja pitää kierrosluku 60 ja 70 kierroksen välissä. Jos kierrosluku alittaa 60, käskee testinpitäjä nostamaan lukeman takaisin sinne, missä sen kuuluisi olla, ja jos ei siihen pysty, loppuu suoritus kuin seinään. Jottei polkeminen olisi liian helppoa, kasvaa kuntopyörän vastus hetki hetkeltä suuremmaksi. Testinpitäjä laskee testattavan painon mukaan wattimäärän, joka testattavan täytyy saada poljetuksi.

Alku tuntuu yllättävän helpolta. Kierroslukemat nousevat helposti yli 70:nkin. Silloin tällöin testinpitäjä kysyy vointia, joka ilmoitetaan numeroasteikon mukaan. Myös verenpainetta käydään mittaamassa säännöllisesti. Jonkin aikaa poljettuani huomaan, että vastus on kasvanut voimakkaammaksi. Voimani alkavat hiipua, joten voiman sijasta poljen enää vain tahdonvoimalla. Lopulta kierroslukemat laskevat alle 60:n, enkä saa niitä enää nostettua. Kuitenkin wattimääräni ylittyi. Helpotus on läsnä.

Siinä missä fysiologiset testit tuntuivat minulle haastavilta, testit läpäissyt, nyt lento-RUK:ssa palvelustaan suorittava upseerikokelas Tommi Koivunen kertoo, etteivät ne olleet hänelle haastavat.

– Fyysiset kokeet olivat minulle suhteellisen helpot. Muut kokeet tuntuivat haastavilta. Niissä oli aika paljon kaikkea erilaista, mitä testattiin. Testeistä tuli monipuolinen kuva omasta terveydentilasta ja sai tietää asioita, joita ei ollut itse käynyt testauttamassa, Koivunen sanoo.

 

Seuraavaksi edessä on kaksi testiä, joista kuulee paljon kauhutarinoita: painekammio sekä pyörityskoe. Jännitys nousee. Mitä jos sittenkin kaikki kuulemani huhut painekammion kivuliaisuudesta ja heilurituolin aiheuttamasta huonovointisuudesta pitävät paikkaansa?

– Kun hain, oli Youtubeen juuri julkaistu Hae lento-RUK:iin-video, joka selvensi hakuvaiheita, Koivunen toteaa tornihuhujen vaikutukseen omassa hakuprosessissaan.

Painekammiossa paine nostetaan minuutin aikana 5 000 metriin. Siellä vietetään puolisen minuuttia ja sitten lähdetään alaspäin. Kämmeneni hikoavat, kun minulle kerrotaan ohjeistusta. Jos jossakin vaiheessa testiä tuntuu kipua, on peukaloa näytettävä alaspäin ja testi keskeytetään välittömästi.

Istahdan painekammioon ja kammion ovi sulkeutuu. Testi alkaa. Matka 5 000 metriin menee jouhevasti. Pyrin tasaamaan painetta korvissani pitämällä nenästäni kiinni ja puhaltamalla nenään. Väitän, että kaikki ne lentomatkat, joita olen elämäni aikana tehnyt, ovat valmistaneet minua juuri tähän testiin. Välillä painekammion kaiuttimista kuuluu testaajan ääni: "Onko kaikki hyvin?" Näytän peukkua, kaikki hyvin. Matka 5 000 alaspäin tapahtuu ensin hitaasti 3 000 metriin asti ja nopeutuu sitten. Painetta on tasattava yhä useammin. Lopulta testi päättyy. Kaikki kuumotus onkin ollut turhaa.

Painekammiossa paineen tasaaminen korvissa on äärimmäisen tärkeää. Paineen tasaamatta jättäminen voi aiheuttaa kovaa kipua.

 

Pyörityskokeessa testataan hakijan tasapainoelinten toimintaa. Myös heilurituolina tunnetussa kokeessa tuoli pyörii minuutin kerrallaan ja hakijan on pidettävä päätään tietyssä asennossa, ja kun tuoli pysähtyy, on katse kohdistettava mahdollisimman nopeasti testaajan pitämässä tikussa olevaan merkkiin.

– Heilurituolitesti oli ainakin minulle sen tuntuinen, että testataan tasapainoa silmien avulla. Luulin, että sillä yritetään saada pahaa oloa aikaan, mutta ei, Koivunen kertoo.

Istuudun tuoliin ja painan leukani rintaan. Tuoli pyörii tasaisella vauhdilla, jopa yllättävän hitaasti. Vauhti on kuitenkin sellainen, että päässä alkaa viiraamaan. Naks ja tuoli pysähtyy. Yritän kohdistaa katseeni merkkiin, mutta se osoittautuu vaikeaksi. Lopulta katseeni jähmettyy paikoilleen, eivätkä silmäni pyöri enää kuin hedelmäpelissä. Vointini ollessa hyvä käynnistetään tuoli toisen kerran. Tällä kertaa pääni on kallellaan oikealle. Pyöriminen tuntuu haastavammalta kuin ensimmäisellä kerralla. Pelkään jatkuvasti tippuvani tuolista, vaikka olen kiinnitettynä turvavöihin. Huonovointisuudesta ei puhettakaan.

 

Suoriuduttuani heilurituolista seuraavat näkötestit. Näkötestit ovat tutut kaikille, jotka ovat joskus terveystarkastuksissa käyneet. Aikaisemmin silmälasit ovat olleet ongelmana päästä lento-RUK:iin, mutta ei enää. Mikäli näkö on ilman laseja 0,5 ja laseilla 1,0, ei ongelmaa sisäänpääsyyn ole ainakaan sen puolesta. Mutta vaikka näkö olisi rajoissa, karsiutuminen voi tapahtua muista näköön liittyvistä tekijöistä kuten taittovirheestä. Taittovirhe voi olla enintään -2.5 – -1.5 diopteria, jotta se ei haittaa sisäänpääsyä.

Erikoisin näkötesteistä on kolmipylväskoe, jossa hakijan on asetettava kaksi pylvästä samalle kohdalle kuin keskellä oleva pylväs. Testaaja liikuttaa keskellä olevaa pylvästä syvyyssuunnassa ja hakija liikuttaa sivuilla olevia samaan syvyyteen. Tätä tehdään kymmenen kertaa minuuttiin. Kiire siis on. Heittoa sallitaan vain hieman. Itse valitettavasti hätiköin liikaa ja ylitin kerran kymmenestä sallitun rajan.

 

Vaikka välillä tulisi tunne, että nyt ei onnistunu, että en pääse läpi, ei kannata liikaa jäädä sitä murehtimaan.

– Pidin ajatukseni aika opitimistisina koko ajan. En halunnut karsia itseäni pois testeistä, upseerikokelas Koivunen vinkkaa.

Vaikka testit vaikuttivat kaiken kaikkiaan vaikeilta Koivuselle, oli kaikki vaiva sen arvoista. Lentoreserviupseerikoulussa pääsee erilaisiin tehtäviin kuin peruspalveluksessa.

– Mulla oli odotukset armeijapalvelukselta sitä, että se on sellaista mitä elokuvissa näkee. Juostaan ja ryynätään. Mutta lento-RUK:ssa olen huomannut, että intissä voi tehdä fiksuakin touhua. Ei sillä, etteikö juokseminen ja ryynääminenkin olisi, mutta että henkilökohtaisesti pääsee erilaisiin hommiin, Koivunen naurahtaa.

 

Hieman vajaa kaksikymmentä lento-RUK:n suorittaneista pääsee hävittäjälentäjäkoulutukseen. Myös Koivunen on harkinnut hakevansa eteenpäin Maanpuolustuskorkeakouluun.

– Kyllä tässä miettii. Aika paljon tulee unettomia öitä sen suhteen, että meneekö kadettikouluun, pääseekö sinne. Kyllä minä ihmettelen, jos joku sitä ei harkitse, Koivunen kertoo.

Haku lentoreserviupseerikurssille kestää joulukuun alkuun ja papereiden perusteella valitaan seuraaviin hakuvaiheisiin tietty määrä hakijoita. Ilmasotakoulun valintaupseeri, majuri Marko Lehtisen mukaan aina kannattaa hakea.

– Jos tuntuu siltä, että jokin ominaisuus estää pääsyn, niin kannattaa silti hakea. Me kyllä testaamme ja toteamme, että estääkö se vai eikö.