“On se mahtavaa, kun päästään ampumaan kovia” – Rovajärveltä tuliaisina uusia kokemuksia ja hihamerkkejä

Parkkipaikan nurkalle on kerääntynyt sotilaita erilaisissa asuissa. Lumipuvun ylleen kiskonut mies puhuu puhelimeen. Vaaleanvihreään geometrisillä kuvioilla koristeltuun maastopukuun sonnustautunut nainen sytyttää savukkeen ja tarjoaa tulta myös ylisuureen siniseen barettiin pukeutuneelle taistelijalle.

Sivummalla kaksi vaaleanruskeaan maastokuosiin pukeutunutta miestä juttelee keskenään. En tahdo ensin saada keskustelusta selvää, paksun englantilaiskorostuksen vuoksi, mutta hetken päästä aivoni sopeutuvat uuteen kieliympäristöön. 

Toinen heistä ilmoittaa lähtevänsä sisälle.

– Koska jos et ole huomannut, täällä on helvetin kylmä, hän huikkaa poistuessaan. 

Käyn juttusille jäljelle jääneen sotilaan kanssa. Brittien armeijassa palveleva mies paljastuu korpraali (Lance Corporal) Sam Vänttinen-Newtoniksi. Suomalainen sukunimi herättää kiinnostukseni. Ilmenee, että mies on käynyt intin myös Suomessa. 

– Kävin intin vuonna 2009 Santahaminassa, Vänttinen-Newton kertoo.

– Nyt olen ollut viimeiset 11 vuotta Britannian armeijan leivissä, hän jatkaa. 

Rupattelu päätyy nopeasti inttitarinoiden vaihtamiseen. Muistot puolijoukkueteltasta ja öisestä kipinävartiosta yhdistävät. Kerron päässeeni palveluksen aikana näkemään runsaasti maisemia Syndalenista Säkylään. 

Vänttinen-Newton lyö minut laudalta. Hänen tiensä on kulkenut ympäri maailmaa. 

– Kenia, Mali, Saksa ja Falklandinsaaret, hän listaa viimeaikaisia palveluspaikkojaan. 

 – Ja nyt olen täällä Rovajärvellä, mies naurahtaa. 

Euroopan suurin tykistöharjoitus

Olen Lapissa seuraamassa Rovajärvellä käynnissä olevaa Lightning Strike -harjoitusta. Se kuuluu Naton Dynamic Front -harjoituskokonaisuuteen ja on suurin Euroopassa järjestetty tykistöharjoitus sitten kylmän sodan päättymisen.

Länsi-Euroopan suurimmalle ampumaharjoitusalueelle on matkannut yli 3 500 sotilasta. 

Heistä lähes kolmasosa on Vänttinen-Newtonin tapaan kansainvälisiä joukkoja muista Nato-maista. 

Sotilaita on Ison-Britannian lisäksi muun muassa Ranskasta, Ruotsista, Yhdysvalloista, Virosta  ja Tšekistä.  Paikalla on myös tarkkailijoita, yksittäisiä sotilaita ja siviilejä monista muista Nato-maista. Yhteensä Suomessa edustettuna on kymmenkunta kansallisuutta. 

Harjoitukseen osallistuvat valtiot ovat tuoneet oman kalustonsa mukanaan pohjolaan. Suomalaisten raskaiden raketinheittimien ja K9-panssarihaupitsien rinnalle on ilmaantunut pyöräalustaisia Caesar-haupitseja Ranskasta, Archer-haupitseja Ruotsista ja MLRS-raketinheittimiä Yhdysvalloista.

Rovajärven harjoitusalueella vilisee kansainvälisiä joukkoja ja monikansallista kalustoa. Kuva: Patrik Vuori

Tänään aseet pysyvät vaiti. Ilmasta ei kuulu repivää ääntä. Ilmeisesti hiljaisuus johtuu aamulla alkaneesta lumipyrystä, joka haittaa näkyvyyttä. Vänttinen-Newton vahvistaa tämän. 

– Olen ollut täällä nyt viisi viikkoa, mutta lunta on alkanut sataa vasta nyt viikon sisään, hän jatkaa. 

Tähän asti tupakkaansa keskittynyt nainen liittyy englanninkieliseen keskusteluun. Sotilaan puhetta sävyttävä laulava korostus paljastaa hänet ruotsalaiseksi.  Hän kertoo saapuneensa paikalle vasta muutama päivä sitten. 

– Ja me lähdetään takaisin Bodeniin jo muutaman päivän päästä, hän jatkaa. 

– Onnenpekka, kuittaa Vänttinen-Newton vastaukseksi. 

Hänellä komennusta on jäljellä vielä reilu viikko ja tekemistä riittää.

– Toivottavasti törmätään vielä. Tule ihmeessä käymään tuolla meidän majoituksessa, jos haluat vaikka vaihdella hihamerkkejä, mies toteaa alkaessaan tehdä lähtöä. 

Lupaan tarttua tarjoukseen ja tulla myöhemmin tekemään kauppaa. Tätä varten povitaskussani polttelee muutama ylimääräinen Suomen lippu, sekä Uudenmaan jääkäripataljoonan hihamerkki.

Olen tyypillisen varusveijarin tavoin hamstrannut niitä sotkusta ja alan varusteliikkeistä juuri tälläisen tilaisuuden varalle. 

– Huomenna pitäisi olla parempi sää. Uskon että näette vielä tykkejä tositoimissa, huikkaa Vänttinen-Newton vielä läksiäisiksi. 

Liekit iskevät haupitsin piipusta

Moottori huutaa lumisella metsätiellä. Raskaalta kuorma-autolta näyttävä pyörillä kulkeva haupitsi rymistelee tuliasemaan. Rungosta oikenee kaksi tukijalkaa, jotka tukevat laitteen takaosasta ylös oikenevaa tykkiä. 

Ensin näkyvät haupitsin putkesta esiin iskevät liekit ja savu. Niitä saattaa ilmaan leviävä ruudin haju, sekä kuulosuojainten läpi tärykalvot lukkoon lyövä jyrähdys. Viidenkymmenen metrin etäisyydeltä se tärisyttää maata jalkojen alla. 

Liikkeen lakkaamisesta aseen laukaisuun kuluu vain noin kolmekymmentä sekuntia. Ruotsalainen Archer on haupitsien huippua. 

Vänttinen-Newtonin arvelu osui oikeaan. Eilispäivän lumipyry on väistynyt auringon tieltä ja kovapanosammunnat ovat taas käynnissä. 

Lähetettyään ammukset kohteeseen Archerin nelihenkinen miehistö purkautuu ohjaamosta. Kuivaa kangasmetsää peittävä lumivaippa rikkoutuu miesten pudottautuessa maahan.    

– Tätä koko konetta voidaan ohjata sisältä hytistä, kertoo ryhmän johtajana toimiva Måns Lundberg.

– Ranskalaisten vastaavaa haupitsia voidaan ampua vain ulkoa käsin. Niitä ei käy kateeksi, hän hymähtää perään. 

Lundberg kertoo kuuluvansa taistelutovereidensa kanssa Pohjois-Ruotsissa majailevaan Bodenin tykistörykmenttiin. Mies on tottunut harjoittelemaan arktisessa ympäristössä ja hän on ollut aikaisemmin mukana Suomessa järjestettävissä harjoituksissa.    

– Minulle tämä on toinen harjoitus Suomessa, hän tarkentaa.

Lundberg kertoo, että kuluva harjoitus on selvästi viime kertaista suurempi. Yhteistyötä muiden joukkojen kanssa on hänen mukaansa tehty entistä enemmän.

– Meillä on suhteellisen samanlaista kalustoa ranskalaisten kanssa ja sen osalta ollaan autettu toisiamme. Osa meidän varaosista on yhteensopivia, hän kuvailee.

Suomalaisten joukkojen kanssa ei Lundberg ole vielä ollut tekemisissä. Ehdotankin hänelle omanlaistani yhteistyötä, hihamerkkien vaihtokauppaa. Suomen lippu vaihdossa Ruotsin lipusta. 

Ikävä kyllä Lundbergin olkavartta koristava lippu on ommeltu kiinni, eikä kauppoja synny. Hän suosittelee, että kokeilen onneani ranskalaisten kanssa. 

– Heillä on tässä lähellä tuliasemat, Lundberg jatkaa.

Otan neuvosta vaarin, paiskaan kättä Lundbergin kanssa ja lähden hänen ohjeitaan noudattaen etsimään toista kauppakumppania.  

Ranskalaissotilaat pitävät suomalaisten karvalakkeja eriskummallisina, mutta lämpiminä. Kuva: Patrik Vuori

Vuoristotykistömiehet pärjäävät pakkasessa

Jonkin matkan päässä ruotsalaisten tuliasemasta törmään joukkoon valkoisiin lumihaalareihin pukeutuneita sotilaita. Osa heistä ahertaa kuorma-auton ja sen lavalle kiinnitetyn haupitsin parissa. 

Puheessa sorisevat r-kirjaimet ja lumihaalareiden olkapäihin kiinnitetyt liput paljastavat miesten kuuluvan Ranskan asevoimiin. Yksi heistä, englantia vahvalla aksentilla puhuva sotilas, korpraali (Caporal) Quentin, vahvistaa tämän.

Miehen joukko-osasto on 93. vuoristotykistörykmentti, joka sijaitsee aivan Ranskan Alppien kupeessa. 

– Olemme erikoistuneet toimimaan kylmissä olosuhteissa, Quentin avaa joukkonsa erityisosaamista. 

– Meillä on tähän ympäristöön oma erityisvarustuksemme, hän jatkaa osoittaen päällään olevaa lumihaalaria. 

Alhaiset lämpötilat eivät ole Quentinin mukaan tuottaneet joukolle haasteita. Oma kalusto on suunniteltu kestämään pakkasta ja suomalaisilta lainatuissa puolijoukkueteltoissa nukkuu sikeästi. 

Quentin yllättyy, kun kerron, kuinka monta ihmistä puolijoukkueteltassa yleensä yöpyy. 

– 15! Meitä nukkuu nyt siellä viisi, hän päivittelee.

Teltta-avun lisäksi ranskalaiset ovat toimineet suomalaisten kanssa ammuntojen yhteydessä. Suomalaiset tulenjohtajat ovat tiedustelleet vihollisen kohteita ja jakaneet tätä tietoa ranskalaisten tykistön kanssa. 

– Olemme saaneet suomalaisilta kohdetiedot, joiden perusteella ammumme epäsuoraa tulta kohti vihollista, Quentin kertoo. 

Tulenjohdon kohdetietojen, sekä tulikomentojen viestittäminen liittolaisten kesken on teema, joka korostuu harjoituksen kuluessa. Kansallisrajat ylittävää tykistötoimintaa sujuvoittaa tarkoitukseen kehitetty ASCA- verkosto, johon Suomi liittyi Nato-jäsenyyden yhteydessä.

ASCA- tietoverkko on eräänlainen rajapinta, jonka avulla kansallisia tulikomentoja ja kohdetietoja voidaan siirtää valtiolta toiselle. Eri asevoimilla on käytössä toisistaan poikkeavia tulenjohtojärjestelmiä, joten ilman välikättä ei suora ja nopea tiedonjako onnistu. 

ASCA on ikään kuin tykistön Google Translate. Vaikkei järjestelmä varsinaisesti käännä tietoa, se tekee kommunikoinnista eri kansallisuutta edustavien joukkojen kanssa helppoa ja nopeaa. 

Kuluva harjoitus on ensimmäinen kerta, kun Puolustusvoimat käyttää järjestelmää tässä mittakaavassa. 

Puolustusvoimien käyttämät K9- panssarihaupitsit on valmistettu Etelä-Koreassa, mutta niitä on modifioitu suomalaiseen ympäristöön sopiviksi. Kuva: Patrik Vuori

”Mahtavaa ampua kovilla”

Meteli on korvia huumaava, kun neljä telatykkiä sylkee vuorotellen rautaa taivaalle. 

45 asteen kulmassa sojottavat putket ampuvat tarkassa rytmissä. 

Ensin näkyy välähdys, jota saattavat savun pöllähdys ja räjähdyksen kumu. Sama toistuu seuraavan panssarin kohdalla, kunnes jokainen niistä on ampunut taivaalle kuusi ammusta. 

Tositoimissa olevat suomalaiset K9-panssarihaupitsit ovat majesteettinen näky. 

– On se mahtavaa, kun päästään ampumaan kovia, hehkuttaa tulijaoksen johtaja kokelas Mael Fuamba.

Panssariprikaatista paikalle saapunut patteri on harjoituksen aikana päässyt ampumaan poikkeuksellisen paljon, Fuamba avaa. Tulitehtäviä on toteutettu usein, yhdessä liittolaisten kanssa.

– Eilen meille annettiin yhteinen monikansallinen tulikomento. Se lähetettiin rajapinnan kautta ilmeisesti kaikille joukoille, Fuamba kertaa. 

– Eli siis kaikki joukot saivat saman käskyn ampua, samanaikaisesti ja samaan kohteeseen. Me näillä vaunuilla, ruotsalaiset Archerilla, amerikkalaiset raketinheittimillä, hän tarkentaa.   

Fuemba pitää ammuntoja ja koko tähänastista harjoitusta omalta osaltaan onnistuneena. Tavoitteiden saavuttamiseksi tulijaos on tehnyt kosolti töitä. Fuamban tehtäviin kuuluu kahden jääkäriryhmän johtamisen lisäksi esimerkiksi tuliasemien tiedustelu ja valmistelu. 

Mies selittää, että tuliasemien valinnassa on harjoituksen aikana jouduttu tekemään kompromisseja. Yhdysvaltalaisten joukkojen kanssa on neuvoteltu siitä, kuka voi käyttää mitäkin asemaa ja milloin. 

– Niiden kalustolla voi hyvin ampua samoista asemista meidän kanssa. Ollaan sitten aikataulutettu, kuka ampuu milloinkin, hän selittää. 

– Kun olen käynyt etsimässä uusia asemia, olen vinkannut niille, että hei tuolla voisi myös olla teille hyvä tuliasema, hän jatkaa. 

Kanssakäymisen myötä Fuamban taskuun on löytänyt tiensä pieni Yhdysvaltain lippu. 

– Ei tuolla meidän komentopaikalla porukalla enää kauheasti ylimääräisiä lippuja ole jäljellä, hän naurahtaa. 

– Ollaan ahkerasti vaihdeltu näitä merkkejä. Amerikkalaisilla on aina ylimääräisiä lippuja vaihdettavaksi, hän nauraa. 

Tästä inspiroituneena päätän kokeilla onneani heidän kanssaan. 

Hihamerkkien vaihtokauppa on yleinen tapa eri valtioiden sotilaiden keskuudessa, näiden kohdatessa kansainvälisissä harjoituksissa. Kuva: Elmeri Lehti

MLRS-raketinheittimen ja Humvee-maastoauton luona kärvistelevät miehet eivät tuota pettymystä. Suomen lippu on suosittu matkamuisto.

Everstiluutnantti (Lieutenant Colonel) Benjamin Roarke tarjoaa siitä vaihdossa sekä Yhdysvaltain armeijan lippua, että joukko-osastotunnusta. Tartun tarjoukseen.

Rovajärvelle Roark on saapunut Saksan kautta. Täällä tavoitteena on harjoittelu arktisissa olosuhteissa ja yhteistyö liittolaisten kanssa. 

– Meidän alaisuudessa toimii täällä yksi suomalainen patteri, patteristoa komentava Roarke paljastaa. 

– Yhteistyö on sujunut hyvin. Olemme oppineet heiltä paljon, esimerkiksi kerrospukeutumisesta, hän jatkaa virnistäen. 

Roarke kehu myös harjoituksen olosuhteita. Rovajärvellä kelpaa hänen mukaansa harjoitella tykistön toimintaa, sillä tilaa riittää. Suuren mittakaavan harjoitus suurella harjoitusalueella vaatii tarkkaa organisointia ja se on täällä Roarken mielestä toteutettu hyvin. 

Harjoituksen yksi keskeinen johtoporras on kansainvälinen esikunta ARRC (Allied Rapid Reaction Corps). Kyseessä on johtoesikunta, joka toimii Naton strategisena reservinä. 

Nimensä mukaisesti ARRC on nopean toiminnan joukko, joka on jatkuvasti valmiudessa toimimaan suoraan Naton Euroopan joukkojen komentajan alaisuudessa. 

Tässä harjoituksessa ARRC on toiminut johtoesikuntana monikansalliselle kenttätykistöprikaatille ja sen tukiyksiköille.

– Me luomme tarinan ja tilanteen, jossa joukot kentällä taistelevat, kertoo esikunnassa työskentelevä kanadalainen Majuri (Major) Richard Little. 

Tarinan ja tilanteen luomisella Little tarkoittaa, että ARRC tuottaa itse tiedustelutiedon, joka tositilanteessa saataisiin kentältä. Tietoa tuottamalla, tarinaa rakentamalla saadaan joukkojen harjoittelusta tehtyä mahdollisimman todentuntuista.

Käytännössä esikunta toimii harjoituksessa samoin kuin tositilanteessa, ainoastaan pienoiskoossa. 

– Emmekä olisi täällä kentällä, vaan jossain lämpimässä varastossa Rovaniemellä, Little tarkentaa. 

Little kertoo harjoituksen onnistuneen omasta näkökulmastaan hyvin, varsinkin ottaen huomioon, että ARRC on ensimmäistä kertaa harjoittelemassa Suomessa. 

– Uskon, että harjoittelemme täällä jatkossa enemmän, hän toteaa.

– Siinä missä monet muut Nato-joukot keskittyvät Etelä- ja Keski-Eurooppaan, me katsomme pohjoiseen, Little valottaa näkemystään. 

Onnistunut harjoitus, rento tunnelma

Rovaniemen Jääkäriprikaatin auditoriossa vallitsee rento tunnelma. Paikalla ovat prikaatikenraali Sami-Antti Takamaa, kenraalimajuri (Major General) John L. Rafferty ja prikaatikenraali (Général de brigade) Eric Lendroit.

Miesten keskinäisen rupattelun keskeyttää ajoittainen nauru. Upseerit ovat selvästi tyytyväisiä harjoituksen kulkuun. Nyt alkavan tiedotustilaisuuden jälkeen on heillä ohjelmassa vielä lahjanvaihtotilaisuus. 

Mitä upseerit edellä sitä miehistö perässä. Kenties hihamerkit vaihtavat omistajaa myös kenraalien keskuudessa. 

Upseerit vakavoituvat tilaisuuden alkaessa. Mielikuva toverillisuudesta kuitenkin säilyy ja myös vahvistuu miesten puheenvuorojen myötä.

Prikaatikenraali Eric Lendroitin (vas), kenraalimajuri John L. Raffertyn ja prikaatikenraali Sami-Antti Takamaan puheissa korostui yhteistyön merkitys osana kokonaisturvallisuutta. Kuva: Patrik Vuori

– Vastataksemme uusiin teknologisiin edistysaskeliin kyber- ja elektronisessa sodankäynnissä meidän on toimittava yhdessä, Rafferty toteaa. 

– Tämä harjoitus ei ole vastaus mihinkään, mutta mukana on 29 kansallisuutta, ja se lähettää vahvan viestin kaikille tahoille, hän jatkaa. 

Takamaa ja Lendroit nyökyttelevät. He ovat selvästi samaa mieltä. Lopulta Rafferty kiteyttää perimmäisen ajatuksen Dynamic Front -harjoituksen takana. 

– Kun harjoittelemme yhdessä, olemme vahvempia yhdessä, hän lausuu painokkaasti