Suu täynnä hiekkaa

Aamu valkeaa Niinisalossa. Arrow 17 -harjoituksessa toisen taistelupäivän ensimmäinen taistelu on käynnistymässä kahdenkymmenen minuutin sisällä. Jääkärit ottavat asemiaan keskittyneinä. Harjoituksen vastustajia odotetaan vakava ilme kasvoilla. Kukaan ei juokse ympäriinsä tai höpöttele niitä näitä. Monelle varusmiehelle Arrow 17 -harjoitus onkin viimeisiä näytönpaikkoja todistaa opitut asiat.

Harjoitukseen osallistuu enimmillään 2 200 sotilasta. Yhdysvalloista paikalla on Euroopan-maavoimajoukkojen komppania noin 110 sotilasta Stryker-kalustolla ja Norjasta mekanisoitu joukkue noin 50 sotilasta. Harjoituksen johtajan apulaisen, kapteeni Marko Ruuskasen mukaan kansainväliset joukot saatiin hyvissä ajoin paikalle, jolloin hekin pääsivät harjoitukseen hyvin mukaan ennen taisteluvaiheen alkua.

– Näkee sen, että kaikki joukot ovat hyvin valmistautuneita harjoitukseen, Ruuskanen kertoo.

Harjoituksen tavoitteena on kouluttaa joukkotuotannossa olevia joukkoja eli varusmiehiä. Kotimaisia taistelijoita löytyy useista aselajeista ja joukko-osastoista. Paikalla on myös elektronisen sodankäynnin osaajia, lennokkeja sekä helikopterikin.

Harjoitus sisältää muutaman harjoittelupäivän jälkeen alkaneen kolmipäiväisen taisteluvaiheen, sekä toisella viikolla olevan ampumavaiheen. Taisteluvaiheeseen on muodostettu kaksi taisteluosastoa, joilla on kaksipuoleinen simulaattoriavusteinen taisteluharjoitus. Ruuskasen mukaan harjoitus on varsinkin mekanisoiduille panssarijoukoille viimeinen iso rypistys ennen kotiutumista, kun taistelun lisäksi vielä ammutaan.

 

Taistelu käynnistyy läheisessä ryteikössä. Panssarivaunuja ajaa ohitse niin vasemmalta kuin oikealta pöllyttäen hiekkaa joka paikkaan. 130 panssariajoneuvon joukossa on uusia Leopard 2A6 -vaunuja, joiden toimintaa on alkuviikosta käynyt Alankomaiden maavoimien komentajakin ihastelemassa.

Ensimmäisellä vaunuun koulutetulla joukolla on aihetta ylpeyteen. Alle kaksi vuotta sitten ensimmäiset Leopard 2A6 -vaunut saapuivat, ja jo nyt vaunut ovat täydessä taisteluvireessä osaavalla miehistöllä varustettuna.

Päivä panssarivaunussa ei ole kuitenkaan helppo, vaan vaatii miehistöltä todellista henkistä ja fyysistä kanttia. Pienessä tilassa oleminen tunnista toiseen aiheuttaa helposti tottuneemmallekin ahtaan tilan ahdistusta. Vaunun ajaja, panssarimies Aatu Korhonen toteaakin olon olevan melkoisen hyvä palvelustehtävien suorittamisen jälkeen.

– Vaikka se onkin oma konttori ja osaa ne jutut niin on sieltä kiva päästä poiskin, Korhonen toteaa.

Vaunun sisällä tuuletin ja talvella moottorin lämpö pitävät viihtyisyydestä huolta. Kannella tähystelevällä lataajalla sen sijaan käy viima ja Niinisalon erikoispiirteenä hiekkaa saa suun täyteen. Miehistön eri jäsenet löytävät syitä olla tyytyväisiä omiin hommiinsa, vaikka toisella joku olisikin paremmin.

Norjasta harjoitukseen osallistui aivan vertaisia varusmiespalvelusta suorittavia panssarivaunujen miehistöä. Neuvomaan ei kukaan heistä lähtenyt suomalaisjoukkoja. Samoja asioita tehdään pienillä painotus eroilla.

– Suomalaiset hyökkäävät enemmän samanaikaisesti, kun me toimimme usein pienempinä ryhmittyminä, norjalainen panssarivaunumies toteaa pohtiessaan eroja.

Niinisalon hiekkaerämaa tuli tutuiksi kaikille osallistujille. Leopard 2A6 -vaunu lunastamassa odotuksia puolustusvoimien yhtenä uusimmista hankinnoista.

Kehuja isännät saavat niin Norjasta kuin Yhdysvalloista. Taistelutoiminnan lisäksi ruokahuolto on koettu erinomaiseksi. Norjalaiset kun ovat tottuneet syömään vaunussa kuivamuonaa johon lisätään vettä, eikä yhdysvaltalaisten ikuisesti säilyvät kuivamuonapussit sisällä paljon vaihtelua. Ulkoruokailu tuoreista elintarvikkeista on tehnyt suuren vaikutuksen.

Jotta tyrmäys olisi täydellinen, paikalle saapuu sotilaskotiauto. Osa pyörittelee päätään saadessaan käteensä kahvin ja munkin ja ihmettelee, voiko tällaista ollakaan. Yhdysvaltalaissotilas antaa arvioksi suoralta kädeltä seitsemän viidestä. Sen sijaan Norjan päädystä alkuhämmennyksen jälkeen saadaan parannusehdotus.

– Sisään voisi laittaa sitruunahilloa tai vaniljaa, norjalainen varusmies ehdottaa.

Pelkäksi munkin syömiseksi päivä ei mene, vaan uusi taistelu alkaa parin tunnin huoltotauon jälkeen. Kovaääninen käsky hoputtaa partiota telamiinojen kanssa. Vihollisen lähestyessä panssarivaunuin viiden minuutin tavoiteaikaan on miina todella maahan kaivettava. Ilmasta käsin tilannetta seuraa tiedustelulennokki.

Jalkaväkijoukkueen rippeet saavuttavat asemansa. Epäsuora tuli tuhoaa viereisen panssarivaunun ohella lähialueen miehistön. Simulaattorit toteavat osuman, kenellekään ei siis todellisuudessa käy mitään. Männikössä taistelupari kyselee osumia, ja huomaa kummankin olevan haavoitettuja, toinen kuolettavasti.

– Ei ne sua täältä tuu hakemaan, kuollut naurahtaa haavoittuneelle.

Pian osumia mittaavan simulaattorijärjestelmän nollaaja tulee paikalle. Joukon johtaja antaa uuden käskyn ja taistelu jatkuu. Hetken päästä jääkärit ovat jo niin maastoutuneita, ettei heitä enää näe.

Tasaisessa maastossa hiekkaan kaivautunut tai kasvillisuuteen maastoutunut taistelija metsikössä on panssarivaunuille vaikea maali huomata. 20 kilometriä pitkässä hiekkalaatikossa piilopaikkoja on riittämiin. Tällaisessa maastossa taistelemista ovat kansainväliset vieraatkin tulleet harjoittelemaan.

Yhdysvaltalaissotilas nauttimassa sotilaskotiauton munkeista huoltotauolla.

 

Illansuussa ennen käskynantoa nelihenkinen joukko kokelaita keskustelee. Joukosta löytyy edustusta niin keltaisten kuin sinisten puolelta, Parolasta ja Säkylästä sekä tulenjohtajia ja yllättäen ilmatorjuntapanssarivaunun johtajaa. Ilmatorjuntaakin tarvitaan ilmavoimien hävittäjien pyöriessä taivaalla. Vaikka miehet ovat eri puolilta, vakuuttaa kokelas Matias Lepistö ettei sillä näin iltasella enää merkitystä ole.

– Sodat on sodittu niin nyt ihan kavereita vaan, Lepistö siniseltä puolelta toteaa.

Kokelaiden kesken ei selkeää voittajaa löydetä. Keltaiset puhuivat torjuntavoitosta sinisten muistuttaessa vastassa olleista 14:sta Leopard-panssarivaunusta.

Kokelaiden mukaan tärkeämpää harjoituksessa on voittajan löytämisen sijaan kuitenkin itsensä kehittäminen ja muilta oppiminen. Jos siinä sivussa englantikin pääsisi kehittymään.

Aikaisemmin päivällä tavatulla yhdysvaltalaisella oli ollut vielä kovemmat tavoitteet. Luottavaisin mielin hän oli komentajalleen todennut uskovansa, että saa suomen kielen haltuun vielä harjoituksensa aikana.

Vähän matkan päässä käskynannosta kansainvälisiä suhteita ylläpidettiin norjalaisen ja suomalaisen yhteisselfiellä. Kuvan toinen osapuoli, norjalainen varusmies Niklas Skyttermoen Guldbrandsen, pystyy hyvin tiivistämään suomalaisen sotilaan olemuksen.

– Suomalaiset vaikuttavat mukavilta, hymyilevät ja sanovat "Hei!" koko ajan, Guldbrandsen toteaa.

Guldbrandsen otti vuoden tauon korkeavirtasähkömiehen hommista ja ryhtyi CV90-rynnäkköpanssarivaunun ajajaksi. Suomeen hän oli lähtenyt, kun kysyttiin halukkuutta. Guldbrandsen siirtyy mukavan asennon vaunun päälle ja palaa kirjansa pariin. Vaunun johtaja on vielä seuraavaa päivää suunnittelemassa läheisellä käskynantopaikalla.

Joukot alkavat vetäytyä iltapuuhiin, ja tiellä vastaan tulee viimeiset leirisotkun asiakkaat. Lämpimässä illassa ei vartiovuorokaan vastustusta aiheuta. Seuraavana aamuna taistelut taas jatkuvat.