.jpg/8cc0d265-ce3b-437c-aa32-2e96ea9e89df?t=1737987363970)
Kun ensimmäisen Laivue 2020 -korvetin pohjalevy leikattiin juhlallisessa steel cut -tilaisuudessa lokakuussa 2023, Timo Ståhlhammar pystyi huokaisemaan helpotuksesta. Vuosia kestänyt suunnittelutyö otti viimein konkreettisen askeleen kohti modernin laivaston valmistumista.
Vaikka aloitus myöhästyi alkuperäisestä aikataulusta, projekti on tällä hetkellä hyvässä vaiheessa. Ensimmäinen laivan runko on koottu eli kaikki suurlohkot on nostettu rungolle. Toisen laivan valmistaminen aloitettiin syksyllä 2024, jopa kahdeksan viikkoa etuajassa.
Kun korvettien rakentaminen aloitettiin, Ståhlhammar oli ensimmäinen sotilasvirassa ollut henkilö, jonka telakka palkkasi. Rauma Marine Constructionin projektipäällikkönä hän on ollut hankkeessa avainasemassa.
Kun RMC perustettiin vuonna 2014, Ståhlhammar oli hiljalleen jäämässä eläkkeelle Merivoimista. Entiset kollegat Merivoimista ottivat yhteyttä. Ståhlhammar palkattiin syksyllä 2016 telakalle aluksi erityisasiantuntijaksi, koska hänellä oli pitkä kokemus Puolustusvoimien erilaisista laivoista.
– Minulle on kertynyt hyvä verkosto, eli tunnen Puolustusvoimien johtoa myöten vanhemmat upseerit. Samoin minulla oli liittymäpintaa puolustusministeriöön eli hyvät yhteiskuntasuhteeni olivat merkittävä syy, miksi minut haluttiin projektiin mukaan.
Ståhlhammar edustaa työssään RMC:tä, mutta taustansa vuoksi hänen helpompi hahmottaa Puolustusvoimien ja Merivoimien tavoitteita laivanrakentamisessa. Asiakkaiden tarpeiden ymmärtäminen onkin avainasemassa laivanrakennuksessa.
Syyskuussa 2011 Ståhlhammar pääsi tapaamaan Ruotsin kruununprinsessa Victoriaa Turun vierailulla. Kuva: Ståhlhammarin kotialbumi
– Minun on helppo ymmärtää asiakkaan näkökulmaa, kun tiedän, miten ja millaisissa olosuhteissa Merivoimissa operoidaan. Työssäni minua motivoi se, että sitä tehdään maanpuolustuksen kehittämiseksi.
Merivoimat on Suomessa suhteellisen pieni puolustushaara, minkä vuoksi laivoja rakennetaan harvoin, noin 10-15 vuoden välein. Se on hankaloittava tekijä sekä suunnittelun että sotalaivarakennuttamisen osaamisen kannalta.
Neljä uutta Pohjanmaa-luokan korvettia korvaavat neljä Rauma-luokan ohjusvenettä, kaksi Hämeenmaa-luokan miinalaivaa ja miinalaiva Pohjanmaan.
Ståhlhammar kokee, että projektin aloitus oli haastava, koska laivoille ei ollut valmista mallia, josta niitä olisi voinut lähteä rakentamaan. Uudet korvetit ovat myös ensimmäiset, jotka suunnitellaan ja rakennetaan Lloyd'sin luokitusmääräysten mukaisesti,
Ståhlhammar kehuu kuitenkin telakan ja Merivoimien välistä yhteistyötä, joka on toiminut erittäin hyvin. Uudet korvetit muodostavat tulevaisuudessa Suomen meripuolustuksen rungon Hamina-luokan kanssa.
– Mitä pidemmälle projektissa on menty, sitä enemmän me puhallamme yhteen hiileen, Stålhammar kiteyttää.
Yhteen hiileen puhaltaminen on erityisen tärkeää, sillä Laivue 2020 -hankkeeseen kuuluu monta eri osapuolta. Telakka on tehnyt sopimuksen neljän korvetin rakentamisesta Puolustusvoimien logistiikkalaitoksen ja palvelusopimuksen Saabin kanssa, joka kattaa asejärjestelmäkokonaisuudet.
Ståhlhammar työskenteli RMC:llä ensimmäisinä työvuosina asejärjestelmäprojektijohtajana. Hän oli mukana laatimassa sopimusta RMC:n ja asejärjestelmiä, kuten ilma- ja pintatorjuntaohjuksia toimittavan Saabin välille.
Ståhlhammar painottaa, että kaikkien projektissa mukana olevien työntekijöiden on ymmärrettävä telakan, Merivoimien, lippuviranomaisten, isostandardien ja Naton ACAP-sopimukseen liittyvät vaatimukset, joita korveteille on annettu.
– Vaatimukset ovat aina tällaisessa rakennusprojektissa taustalla. Sitten, kun erilaiset vaatimukset on täytetty, ollaan puhtaalla pelikentällä.
Uusiin korvetteihin asennetaan paljon erilaisia asejärjestelmiä. Taistelujärjestelmien suuri määrä verrattuna aluksen kokoon on aiheuttanut haasteita kokonaismassan kanssa.
– Laiva pitäisi pääsääntöisesti kellua oikealla syvyydellä ja pystyssä. Joka kerta, kun aluksen varusteluun tehdään muutoksia, mietitään, miten se vaikuttaa näihin asioihin.
Puolustusvoimilla on tarkat kriteerit Pohjanmaa-luokan alusten suorituskyvylle. Laivojen pitää voida kulkea normaaleista valtamerille suunnitelluista sota-aluksista poiketen esimerkiksi jäissä. Aluksen rungon tulee kestää tällöin jäiden aiheuttamia iskuja, ja laivajärjestelmät täytyy mitoittaa ympäristövaatimusten mukaisesti.
Ensimmäisen korvetin kölinlaskua juhlistettiin Rauman telakalla huhtikuussa 2024. Kuva: RMC
Pohjanmaa-luokan alusten suorituskyky on Ståhlhammarin mukaan omaa luokkaansa verrattuna siihen, mitä Merivoimissa on aikaisemmin ollut. Laivue 2020 on toinen tärkeä strateginen hanke F-35-hävittäjien ohella koko valtakunnan puolustusjärjestelmälle.
Ennen siirtymistä RMC:lle Ståhlhammar ehti tehdä pitkän uran Merivoimilla. Merikadettikurssi 52:n jälkeen hän aloitti nuorena luutnanttina palveluksen Helsinki-luokan laivoilla tykistöupseerina vuonna 1985, jossa hän eteni myöhemmin laivan kakkosmieheksi.
Laivatöiden osalta hän ehti toimia Rauma-luokan päällikkönä ja Hamina-luokan prototyypin projektipäällikkönä.
Ståhlhammar kertoo, että Miinalaiva Pohjanmaan päällikkönä työskenteleminen oli hänelle mieluinen tehtävä. Aikanaan Puolustusvoimien lippulaivana toiminut Miinalaiva Pohjanmaa oli myös koulutuskäytössä.
– Tehtävässä oppi kotimaan miinasodankäynnistä, kun ajoimme paljon Turun saaristossa.
Ståhlhammar teki laivalla koulutuspurjehduksia Pohjois-Amerikkaa myöten, kun hän pääsi kadettiaikana käymään Bermudassa ja Kanadan Halifaxissa asti. Aluksen päällikkönä hän kulki Miinalaivan kanssa Välimerelle Gibraltariin ja Turkin Izmiriin asti.
Vuonna 2006 Ståhlhammarille tarjoutui mahdollisuus työskennellä Yhdysvalloissa Virginian Norfolkissa Naton transformaatioesikunnassa. Ennen ulkomaankomennusta hän oli apulaisjohtaja valtakunnallisilla maanpuolustuskursseilla, jotka keskittyvät yhteiskunnan varautumiseen ja poikkeusolojen järjestelyiden ymmärtämiseen.
– Minulta kysyttiin, että haluaisinko lähteä Yhdysvaltoihin. Kun kysyin, mitä tehtävä koskee, vastaus oli yllättävä. Minulle kerrottiin, että selvitä siellä, mitä pitää tehdä.
Ståhlhammar työskenteli Naton esikunnassa ensimmäisenä suomalaisena edustajana vuoteen 2008 asti. Vaikka Suomi ei ollut vielä osa Natoa, toimimme Naton kumppanimaana.
– Se oli ensimmäinen Nato-liittymäpinta. Vaikka Suomi ei päässyt partnerimaana aivan kaikkeen mukaan, sain käsityksen siitä, miten Nato-esikunta toimii ja mitä se tekee. Saihan Puolustusvoimat silloin omaa jalkaa oven väliin Yhdysvalloissa.
Ståhlhammarille tärkeimpiä oppeja Nato-työssä olivat puolustusliiton rakenteiden ymmärtäminen ja se, että jokainen jäsenmaa katsoo omasta perspektiivistään sitä, miten asioita viedään eteenpäin.
Hän huomasi nopeasti, että kansainvälisissä tehtävissä on myös omat haasteensa. Monikansallisessa ympäristössä esimerkiksi englannin kielen taitotaso on jokaisella erilainen.
Ståhlhammar kertoo, että hän sopeutui ulkomaantehtävään kaikesta huolimatta hyvin.
Työt veivät Ståhlhammarin Yhdysvaltoihin toisen kerran vuonna 2013, jolloin hän asui vaimonsa kanssa Washington D.C. ssä. Hän työskenteli Yhdysvalloissa ja Kanadassa puolustusasiamiehenä, joka edistää ja kehittää maiden välistä sotilaallista yhteistyötä, kuten materiaaliyhteistyötä. Toisella ulkomaankomennuksella suhdetoiminta ja edustaminen olivat tärkeä osa työtä.
Ståhlhammar ei hoitanut ainoastaan sotilasasioita, vaan hänen tehtäviinsä kuului myös suurlähettiläiden tukeminen turvallisuuspolitiikan asiantuntijana. Hänen aikanaan Yhdysvalloissa oli kaksi eri suurlähettilästä.
Ståhlhammar muistelee, että hän vietti paljon aikaa Yhdysvaltojen rannikkovartioston esikunnassa mainostamassa suomalaista jäänmurtajaosaamista.
– Vakuutin heille, että jäänmurtajaa ei kannata tehdä Yhdysvalloissa, kun Suomessa osaamme tehdä niitä paljon nopeammin, paremmin ja halvemmalla.
Ståhlhammar edusti Washingtonissa Puolustusvoimain komentajaa ja piti samalla kotimaan tietoisena siitä, mitä Yhdysvalloissa tapahtui.
Meri on ollut aina lähellä Ståhlhammarin sydäntä. Hänen kiinnostuksensa Merivoimia kohtaan heräsi ensimmäisen kerran varusmiespalveluksessa, jonka hän suoritti Upinniemen rannikkojääkärikoulussa.
Vuonna 1980 alkanut erikoiskurssi keräsi motivoituneita nuoria, koska sinne pyrittiin vapaaehtoisesti. Kurssin aikana 120 miehestä otettiin mittaa, kun kurssin aikana koeteltiin nuorten fyysistä ja henkistä selviytymiskykyä.
– Harjoitukset olivat pitkä ja rankkoja, minkä lisäksi joka paikkaan juostiin. Vaativa kurssi loi meihin rannikkojääkärihengen. Usein sanotaankin, että kerran rannikkojääkäri, aina rannikkojääkäri.
Ståhlhammarin haave upseeriurasta syntyi vasta nuorena vänrikkinä. Ennen varusmiespalvelusta hän ei osannut kuvitella lähtevänsä sotilasuralle, edes suvusta ei löytynyt ammattisotilaita.
– Kun varusmiespalveluksen jälkeen jäin töihin vänrikiksi, näin, mitä nuoren upseerin elämä on ja mitä se voi tarjota. Silloin tein päätöksen hakeutua upseeriksi, mitä en ole katunut jälkikäteen.
Ståhlhammar kertoo, että parasta hänen työssään Merivoimilla on ollut päällikön ja komentajan tehtävät. Lisäksi Merivoimien alusten päällikkönä ja Saaristomeren meripuolustusalueen komentajana toimiminen ovat olleet mieleenpainuvia.
Ståhlhammarille sotilasjohtajana joukkoyksiköiden ohjaaminen oli työn peruskauraa, mutta kiinnostava osa työtä.
– Siinä näkee oman kädenjäljen, kun seuraa, miten joukko kehittyy ja mitä se osaa.
Kiireinen projektinjohtajaminen vaatii vastapainoksi mielekkäitä harrastuksia. Ståhlhammar pelaa kesäisin mielellään golfia. Iltaisin ja viikonloppuisin hänellä on tapana käydä vaimonsa kanssa lenkillä koirien kanssa.
Ståhlhammar ei omista itse edes soutuvenettä. Hän on saanut töidensä puolesta olla lavoilla niin paljon, että esimerkiksi ruotsinlaivoilla seilaaminen ei kiinnosta kokenutta merimiestä. Siviilialuksilla risteilemisestä hänellä ei ole juurikaan kokemusta, vaikka Ståhlhammar on työnsä puolesta tehnyt vierailuja lukuisille sota-aluksille.
Ståhlhammar myöntää, että projektipäällikön työt vievät suurimman osan hänen päivistään, joten muulle elämälle jää vähän aikaa. Joidenkin vuosien kuluttua eläköityminen tulee hänelle ajankohtaiseksi, mutta hän aikoo tehdä telakalle töitä niin pitkään kuin mahdollista.
– Niin kauan kuin itselläni ja perheellä terveyttä riittää, aion jatkaa näissä hommissa. Toisaalta ihmisen pitää joskus tehdä se päätös, että nyt olen mielestäni antanut sen, mitä minulla on annettavaa ja ottaa enemmän se toinen puoli käyttöön elämästä.
– Haaveissani on, että eläkepäivillä voisi elää stressittömämpää elämää, koska työpäivät ovat pitkiä. Haluan antaa enemmän aikaa perheelle ja lapsenlapsille sekä kaivaa golfmailat esille, jotka ovat olleet liian pitkään pussissa.
