Riku Rantalalle maistuvat sisäelinten lisäksi myös kertausharjoitukset

Kylmä tuuli puhaltaa HaminaKotkan satamassa aikaisin torstaiaamuna. Satamarakennusten kupeessa on havaittu epäilyttävää toimintaa jo jonkin aikaa, ja Säteilyturvakeskus on mitannut poikkeuksellisen suuria radioaktiivisen säteilyn määriä eräästä rakennuksesta.

Karjalan prikaatin valmiusyksikkö on saanut tehtäväkseen hyökätä satamaan. Lukuisia CV- ja Leopard-panssarivaunuja odottaa tien levennyksellä muutaman sadan metrin päässä rakennuksista. Pian ensimmäiset vaunut nytkähtävät liikkeelle ja vyöryvät peräkkäin satamarakennusten tasalle.

Yhdessä CV-vaunuista odottaa reserviläinen Riku Rantala yliluutnantin natsat rinnassaan. Rantala on kutsuttu kertaamaan Maasotakoulun ja Karjalan prikaatin Kymi 118 -paikallispuolustusharjoitukseen.

Panssarivaunut vyöryvät satamarakennusten tasalle.

 

Sotilaiden jalkautuessa panssarivaunuista Rantala heiluttaa rynnäkkökiväärin sijasta videokameraa. Kyseessä ei ole kuitenkaan uusin Madventures-seikkailu, vaan monen muun reserviläisen tapaan Rantala harjoittelee oman osaamisensa mukaista sodanajan tehtävää.

Kymi 118 -harjoituksessa hän työskentelee joukon ulkoisen viestinnän parissa. Jos harjoiteltu tilanne tapahtuisi oikeasti, paikalle ilmaantuisi varmasti uteliaita toimittajia esimerkiksi kansainvälisestä mediasta. Heidän yhteyshenkilöinä on luonnollista käyttää viestinnän ammattilaisia.

Harjoituksen loppupuolella pääsemme haastattelemaan Rantalaa paikalle pysäköidyssä puolustusvoimien pakettiautossa. Ohi vyöryvät panssarivaunut ja yli lentävät helikopterit vaikeuttavat haastattelua hieman, mutta kuulemme kuitenkin toisiamme aina välillä.

Karjalan prikaatin valmiusyksikkö pääsi harjoittelemaan ilmatorjuntaansa Kymi 118 -harjoituksessa.

 

Paikallispuolustusharjoitukset ovat Rantalan mukaan erinomainen osoitus siitä, että puolustusvoimatkin elää ajassa mukana.

– Maailma on muuttunut, kriisitilanteissa ei välttämättä ole enää perinteisiä sodanjulistuksia tai rintamalinjoja. On epäselviä ja nopeasti muuttuvia tilanteita, joiden kanssa toimimista pitää harjoitella, Rantala kiteyttää.

Myös yleinen asevelvollisuus itsessään saa Rantalalta kiitosta.

– Tämänkaltainen järjestelmä sopii erittäin hyvin demokraattiseen valtioon. Kun kansalaiset ovat itse mukana maanpuolustuksessa, tiedämme mihin yhteiskunnan resursseja käytetään sekä pystymme valvomaan järjestelmää. Näin valtaetäisyydetkään eivät muutu liian pitkäksi.

– Itse aion kantaa korteni kekoon niin kauan kuin tätä vanhaa miestä vielä tarvitaan, Rantala lupaa hymyillen.

Yliluutnantin sotilasarvo jo kertookin, ettei tämä ole Rantalan ensimmäinen kertausharjoitus. Aktiivisesta elämästä huolimatta hänelle on kertynyt jo yli 50 kertauspäivää.

– Yrittäjän on aina hankala lähteä kertaamaan, mutta olemme ajatelleet muiden osakkaiden kanssa, että yksi tapa toteuttaa meidän yrityksemme yhteiskuntavastuuta on lähettää Riku kertaamaan, Rantala perustelee.

Oikeassa kriisitilanteessa Rantalan tehtävä voisi olla esimerkiksi viestiminen kansainvälisen median kanssa.

 

Ohi juoksevat varusmiehet saavat Rantalan muistelemaan omia inttiaikojaan. Tuolloin 19-vuotias stadilainen jätkä haki vapaaehtoisesti Sodankylään, missä päätyi sissikomppaniaan.

– Ajattelin, että aika kuluu vähän nopeammin, jos olen enemmän metsässä kuin kasarmilla, Rantala muistelee.

Sissikomppaniasta hän päätyi aliupseerikoulun kautta Haminaan reserviupseerikouluun ja lopulta tiedustelu-upseerikurssille.

Asepalveluksen jälkeen koulussa aina pärjännyt Rantala etsi "sitä omaa juttuaan" tietojenkäsittelytieteen lisäksi muun muassa kadettikoulusta.

– Vaikka nopeasti huomasin ettei sotilasura ehkä ollut minulle tarkoitettu, vuosi kadettikoulussa oli mahtava kokemus. Siellä sain potkun kirjoittamiseen.

Ensimmäisen kadettivuoden jälkeen koulun johtaja allekirjoitti Rantalan eroanomuksen saatetekstillä "hyväksyn pahoitellen".

– Luulen, että sotilasurani ei olisi päättynyt hyvin. Ennen pitkää joko minä tai puolustusvoimat olisi varmasti todennut, ettemme sovi yhteen, Rantala naurahtaa.

Varusmiespalveluksen aikana Rantala halusi olla mahdollisimman paljon metsässä, jotta aika kuluisi nopeammin.

 

Ulkomailla seikkaillessaan Rantala on oppinut olemaan vaitonainen sotilastaustastaan.

– Monessa maassa asevoimiin suhtaudutaan ihan eri tavalla kuin Suomessa. Useimmissa käymissäni maissa viranomaiskoneisto on korruptoitunut, ja asevoimiin ei päädy ainakaan sitä ikäluokan terävintä kärkeä. Kehitysmaissa armeija voi olla hirvittävä väkivaltakoneisto, jonka henkilöstöllä on huono koulutus ja valtavasti valtaa, hän harmittelee.

Nämä asiat on opittu kantapään kautta. Varusmiespalveluksen jälkeen Rantala haki uutta passia, eikä viitsinyt hankkia uutta passivalokuvaa. Niinpä passin kuvaan päätyi vakavailmeinen sotilas vänrikin ruusut kauluksessaan.

– Joka ikisessä maassa kesti sitten ikuisuus rajalla. Sotilaskuvan takia kaikki tavarani syynättiin jatkuvasti läpi. Passi oli ilmeisesti väärä paikka säilyttää kotiutumiskuvaa, Rantala irvailee.

Jo intissä opitusta järjestelmällisyydestä on kuitenkin ollut hyötyä. Madventures-seikkailujen aikana Tuomas "Tunna" Milonoff toimi luovana johtajana, kun taas Rantala vastasi käytännön asioista.

– Varmistan aina, että akut on ladattu, varusteet ovat kunnossa ja seuraava siirtyminen on mietitty. Ruokaa ja vettä pitää aina olla mukana, Rantala toteaa vakavasti ja kysyy, onko meillä nälkä.