Hyppyreppuun lapio, radio vai ensiapupakkaus?

C-295M-kuljetuslentokoneen renkaat nousevat ilmaan. Hetkeä aikaisemmin varjot on puettu ja varustus tarkastettu hyppymestareiden toimesta. Kone on kuormattu koneen takarampista. Koneella on korkeutta noin 250 metriä ja lentominuutteja vain muutama, kun koneen ovi aukeaa. Viimeistään siinä vaiheessa meteli nousee niin korkeaksi, että keskustelu on turhaa. Ajatuksissa pyörivät tulevan hypyn vaiheet, vaikkakin ne jäävät osittain tahdonvastaisen jännityksen varjoon.

Uloshypyn jälkeen varjon lauetessa hiljaisuus valtaa ympäristön. Adrenaliini alkaa poistua ja jännitys ei enää hallitse ajatuksenjuoksua – mielessä pyörii kysymykset, joihin on saatava vastaukset: onko varjo auennut? Missä muut hyppääjät ovat? Mitä maa-alueella näkyy? Kuinka korkealla olen?

Alastulokierähdyksen jälkeen tähystetään ympäristöä. Maahantuloalueella ei näy vihollisia, joten varjo kerätään varjolaukkuun ja hetkeä aikaisemmin hihnan varaan pudotettu rinkka noudetaan. On aika suunnata ennalta määritettyyn kiintopisteeseen, jossa partio kokoontuu. Laskuvarjojääkäreistä koostuva tiedustelupartio on kasassa ja valmis suorittamaan tehtäväänsä, kukin omassa roolissaan.

Pioneerilinja harjoitteli maston räjäyttämistä Pahkajärven harjoitusalueella, joka sijaitsee noin 30 kilometriä Utin jääkärirykmentistä pohjoiseen.

 

Yllä oleva tilanne on kuvitteellinen, mutta mahdollinen kuvaus siitä, mitä laskuvarjojääkäri näkee ja kokee hypyn aikana. Laskuvarjohyppy on kuitenkin vain yksi siirtymistapa tehtävään. Maahantulon jälkeen korostuu se, mitä heinäkuussa 2018 palveluksensa aloittaneet laskuvarjojääkärikurssin 57 laskuvarjojääkärit harjoittelevat juuri nyt.

– Kaikki laskuvarjojääkärit käyvät AUK1:n. Joulukuussa on alkanut RUK ja AUK2, joka meillä tarkoittaa erikoiskoulutushaaralinjojen käynnistymistä, valottaa laskuvarjojääkärikomppanian päällikkö, kapteeni Teppo Heikkinen.

Utin jääkärirykmentin laskuvarjojääkärikomppanialla on siis nyt käynnissä erikoistumiskausi, jossa perehdytään kullekin valikoituneeseen koulutushaaraan. Karkeasti voi ajatella, että erikoistumiskausi valmistaa siihen, mikä kunkin laskuvarjojääkärin rooli tiedustelupartiossa on tehtävään siirtymisen jälkeen.

–Erikoiskoulutushaarakoulutuksessa opeteltavia erityistaitoja tullaan tarvitsemaan loppupalveluksen sotaharjoituksissa, tuolloin annamme varusmiehille vaativampia tehtäviä, Heikkinen sanoo.

Erikoiskoulutushaarat ovat tuttuja: viestilinja, aselinja, pioneerilinja, lääkintälinja sekä tiedustelu- ja tulenjohtolinja. Lisäksi yhdeksi linjaksi lasketaan reserviupseerikurssi. Heikkisen mukaan RUKiin on kovin kilpailu, ja suurimmat pettymykset koetaan, kun sinne ei päästä. Toinen suosittu linja on aselinja.

– Nuoria miehiä kiinnostavat aseet ja erilaiset asejärjestelmät, Heikkinen sanoo.

 

Pääsemme kapteeni Heikkisen matkaan, kun hän käy seuraamassa käynnissä olevia eri linjojen harjoituksia. Pahkajärven harjoitusalueella, tarkemmin Rosoharjulla, noin kymmenestä taistelijasta koostuva aselinja on hiihtänyt ampumakoulutukseen. Heillä on meneillään viikon mittainen harjoitus.

– Harjoituksen ajan yövymme rakennuksissa, joista hiihdämme tänne. Sitten ammumme ja hiihdämme takaisin. Majoitusrakennuksessa huollamme aseita kolme tuntia iltaisin. Huoltoon sisältyy myös yleensä vyöttäminen, eli vyötämme seuraavan päivän panokset, kertoo aselinjan taistelija, aliupseerioppilas Amos Utti.

Aselinjan taistelijoista koulutetaan tarkka-ampujia, ja heidän pääase onkin tarkkuuskivääri TRG-42. Muita heille koulutettavia aseita ovat muun muassa MP5-konepistooli, kranaattikonekivääri, ilmatorjuntakonekivääri sekä Barrett 82 -raskas tarkkuuskivääri. Rosoharjulla kyseisen päivän ampumakoulutus tapahtuu Barrett 82 -tarkkuuskiväärillä.

– Vaikka aseen laukauksesta kuuluva ääni on melkoinen, niin sitä ihan yllättyy kuinka pehmeä itse rekyyli on, kapteeni Heikkinen kertoo aseesta.

Aliupseerioppilas Utin mielestä aselinjan taistelijalle tärkein ominaisuus on rauhallisuus.

– Jokainen laukaus tulee tehdä huolella, meistä tulee kuitenkin tarkka-ampujia, hän sanoo.

Aselinjan taistelijoista koulutetaan tarkka-ampujia. Linja on reserviupseerikurssin jälkeen toiseksi halutuin linja.

 

Salmelanviita-nimisellä alueella, useiden kilometrien päässä Rosoharjusta, pioneerilinja on omassa harjoituksessaan. Siellä demonstroidaan maston räjäyttämistä.

– Riittää että iskee vaijereihin, silloin kaatuu koko masto. Varmuuden vuoksi kuitenkin panostamme myös tolpan, sanoo pioneerilinjan aliupseerioppilas Joel Luodelahti.

Kouluttaja lähettää kymmenen hengen pioneerilinjan matkaan. Taistelijat juoksevat kahdelle kalliotaskulle, joihin on rakennettu puuaidasta, teräsbetonista ja metallinpätkistä kohde, joka tulee räjäyttää. Kalliotaskuilla vietetään aikaa vain pari minuuttia, kunnes räjähteet on viritetty. Joukko juoksee takaisin suojaan lähtöpisteen viereen ja saa luvan räjäytykselle. Kaksi kovaa pamausta, ja kalliotaskut muuttuvat kauttaaltaan mustan tuhkan värittämiksi.

Kouluttajien johdolla räjäytyksen tulosta tutkitaan yllättävänkin yksityiskohtaisesti ja hetken päästä tilanne tullaan harjoittelemaan uudestaan. Aliupseerioppilas Luodelahden mukaan pioneeri tarvitsee tarkkuutta.

– Käsittelemme räjähtäviä aineita, joten totta kai pitää olla huolellinen ja tarkka kun esimerkiksi nallittaa ja kiinnittää panoksia. Vaikka pioneereja sanotaan humoristisesti vahvoiksi ja tyhmiksi, niin kyllä tässä silti pitää käyttää päätä, hän toteaa.

 

Utin jääkärirykmentin välittömässä läheisyydessä sijaitsevalla Haukkajärvellä laskuvarjojääkärikomppanian lääkintälinjalla on käynnissä hypotermiaharjoitus. Harjoitus on osa lääkintälinjan talviselviytymisharjoitusta.

– Kaikki laskuvarjojääkärit tulevat aikanaan hiihtämään avantoon, mutta tämä harjoitus on ainoastaan lääkintälinjalle, jotta he osaavat toimia hypotermiatilanteessa erityisen hyvin, kapteeni Heikkinen kertoo.

Lääkintälinjan taistelijat käyvät avannossa yllään lenkkarit, pipo ja M62-mallia oleva maastopuku. Turvallisuudesta huolehditaan muun muassa sinisen köyden avulla, joka kiedotaan avantoon menevän taistelijan ympärille.

–Köydellä ei automaattisesti vedetä kaveria pois, vaan ainoastaan autetaan häntä, yksi kouluttaja muistuttaa.

Yksi toisensa jälkeen taistelijat pulahtavat avannossa, joka lienee harjoituksen helpoin osuus: haasteet alkavat, kun kroppa pitäisi saada takaisin lämpimäksi. Saunaa tuskin olisi taistelukentällä, joten sitä ei ole myöskään Haukkajärvellä. Kehon lämpötilaa pyritään nostamaan esimerkiksi foliopuvuilla, lumen luonnilla ja pystypainilla.

Hypotermian lisäksi lääkintälinjan talviselviytymisharjoituksessa simulaationukke on ollut vahvasti läsnä. Aliupseerioppilas Joona Reunamäki pohtii, että lääkintälinjan laskuvarjojääkäri tarvitsee rohkeutta.

– Hyvä ryhmätyöskentelytaito on välttämätön, mutta myös rohkeus, jotta on valmis kohtaamaan erilaisia tilanteita. Annamme kuitenkin hätäensiapua kaikkeen, mitä taistelukentällä voi käydä, Reunamäki sanoo.

 

Laskuvarjojääkäripartion koko on 8–12 taistelijaa, ja siitä löytyy 1–2 taistelijaa jokaisesta koulutushaaralinjasta. Kapteeni Heikkinen kertoo, että laskuvarjojääkäreiden erikoiskoulutushaarakoulutus poikkeaa "normaaleista" koulutushaaralinjoista siinä, että poikkeusoloissa erikoisjoukon tehtävän pituus on yleensä pitkä ja sijainti syrjässä.

– Linjakoulutus keskittyy nimenomaan pitkäkestoiseen tiedustelu- ja vaikuttamistehtävän toimintaympäristöön. On selvää, että pitkät etäisyydet ja useiden vuorokausien toiminta-aika asettavat monipuoliset haasteet, sekä suuntaviivat myös linjakoulutukselle, hän sanoo.

Heikkisen mukaan käytännössä tämä tarkoittaa esimerkiksi sitä, että lääkintämiehet harjaantuvat potilaan hoitamiseen tilanteissa, jossa ulkopuolista apua ei ole tunteihin tai vuorokausiin saatavilla. Vaikka laskuvarjojääkäreiden roolit partiossa vaativat erilaisia ominaisuuksia, yksi ominaisuus on Heikkisen mukaan ylitse muiden.

– Jokaisen laskuvarjojääkärin tärkein ominaisuus on periksiantamattomuus, oli hän sitten pioneeri- tai asemies, hän päättää.