Yhtä joukkoa myös kasarmilla

On hienoa huomata, että asiasta käydään paljolti keskustelua, joka osoittaa sen, että sekatuville löytyy kannatusta. Kyseinen Helsingin Sanomien uutinen herätti pohtimaan asiaa hieman laajemmin myös omien kokemusten kautta.

Naisten sijoittaminen erillisiin tupiin, ja ainakin omalla p-kaudellani lisäksi eri kerrokseen, laittaa naiset eriarvoiseen asemaan miesten kanssa. Joukon yhtenäisyyden kannalta tilanne on myös haastava. Miten on mahdollista luoda tiivis joukko, jos osa siitä näkyy vain vilaukselta ruokailussa tai oppitunnilla? Itse huomasin p-kaudella, että harjoituksissa oli vaikeaa muistaa keitä omassa joukkueessa edes oli. Lisäksi tuntui, että uusia kasvoja ilmestyi komppaniaan vielä viikkojenkin jälkeen vaikka näin ei todellisuudessa ollut, kyseisiä henkilöitä ei vain ollut kohdannut kunnolla aikasemmin.

Koen, että nykyisin palveluskavereiden osalta suhtautuminen naisiin on yleisesti positiivista. Kuten aina isoissa joukoissa, sekaan mahtuu myös niitä joilla on joitain negatiivisia asenteita naisia kohtaan intissä. Se, että tuvat ovat erilliset ja mahdollisesti jopa eri kerroksissa, ruokkii vielä lisää huhuja naisten eriarvoisesta kohtelusta tai siitä, että sama kuri ei ylipäänsä koskisi heitä. Sain p-kaudella kuulla miehiltä selityksiä siitä millaiset toimintatavat naistentuvassa on ja kuinka meillä ei ole niin tarkkaa pidetäänkö säännöistä kiinni. Mielenkiintoinen ajatus sinänsä, sillä kaikki komppanian naisjohtajat nukkuivat alokkaiden kanssa samassa tuvassa jolloin tietenkin olimme kokoajan valvovan silmän alla. Vaikka huhut eivät pitäisi paikkansa on niitä vaikea oikoa ja ne väistämättä ruokkivat niitä negatiivisia asenteita joita naisia kohtaan on. Tämä taas vaikeuttaa naisten sopeutumista inttiin.

Kuitenkin esimerkiksi harjoituksissa kaikki nukkuvat samoissa teltoissa sekaisin. Voisin sitäpaitsi väittää, että teltassa vasta tiivis tunnelma onkin, tuvissa jokaisella on kuitenkin ihan oma punkka jossa nukkua. Harjoituksissa huomasi hyvin kuinka joidenkin palveluskavereiden arvostus jopa meitä naisia kohtaan nousi kun he oikeasti näkivät, että osaamme toimia yhtälailla kuin miehetkin. Yöllä hälytyksen sattuessa naiset suoriutuivat samalla tavalla poteroihinsa kuin miehet ja jokaista autettiin sukupuoleen katsomatta. Ehkä vieläkin tärkeämpänä, harjoituksissa ei ollut naisia ja miehiä vaan oli joukkueita. Ei tarkkailtu sitä, että onko naistentupa ajallaan paikalla vaan tarkkailtiin kokonaisia joukkueita. Harjoituksissa sai kokea olevansa oikeasti osa joukkoa toisin kuin kasarmilla.