Varusmiehiä eikä marjanpoimijoita

Uudenmaan eristämistoimet saivat aikaan tilanteen, jossa sadat intoa puhkuvat maanpuolustuksen turvaajat kaivoivat valmiiksi pakatut virka-apureppunsa punkkiensa alta ja lähtivät valvomaan Uudellemaalle rajoja – sekä laskemaan rajan ylittäviä autoja. Kyseessä oli Puolustusvoimien antama virka-apu poliisille tehtävässä, johon poliisin omat resurssit eivät olisi riittäneet.

Puolustusvoimilla on neljä laissa määrättyä tehtävää. Yksi näistä lakisääteisistä tehtävistä on virka-avun antaminen muille viranomaisille. Puolustusvoimat toteuttaa vuodessa satoja eri virka-aputehtäviä, joten mistään poikkeuksellisesta operaatiosta ei ollut kyse. Kolme muuta tehtävää ovat Suomen sotilaallinen puolustaminen, osallistuminen kansainvälisen avun antamiseen ja osallistuminen kansainväliseen sotilaalliseen kriisinhallintaan.

Varusmiesten käyttäminen virka-aputehtävissä on hyödyksi parhaimmillaan sekä yhteiskunnalle että varusmieskoulutukselle. Puolustusvoimien valmiuspäällikkö, prikaatikenraali Kari Nisula totesi Uudenmaan virka-aputehtävän olevan myös sotilaskoulutusta. Vaikka pitkät virka-aputehtävä sotkevat osaltaan koulutussuunnitelmaa, siellä opitaan monia sotilaalle olennaisia taitoja kuten vartiointitehtäviä, alueen eristämistä, liikenteen ohjaamista ja ryhmässä toimimista.

Varusmiesten käyttäminen eri avustustehtävissä tulee kuitenkin olla harkittua ja perusteltua. Hetki sen jälkeen, kun varusmiehet oli saatu avustamaan poliisia Uudenmaan rajojen valvonnassa, alettiin mediassa puhua varusmiesten käytöstä esimerkiksi peltotöissä ja marjanpoiminnassa.

Tämänlaatuinen ehdotus saa pohtimaan koko asevelvollisuuden ideaa ja päämäärää. Ovatko varusmiehet yhteiskunnallinen työvoimavara, jota voidaan muutaman euron päivärahan hinnalla käyttää hyödyksi eri alojen tehtävissä?

Ilmoille heitetyn peltotyöehdotuksen lisäksi mediassa liikkui ehdotus siitä, että varusmiehet velvoitettaisiin ainakin pariksi viikoksi marjastamaan metsiin, jotta he oppisivat hyödyntämään luonnontuotteita. Luonnontuoteyritysten edunvalvojan esittämä idea ei ota huomioon sitä, että varusmieskoulutuksessa koulutetaan jokaiselle koulutushaaralle ja aselajille tarvittavat taidot jo itsessään, ja ne taidot vaihtelevat tehtävästä riippuen. Kaikkien joukkojemme ei välttämättä tarvitse oppia hankkimaan luonnosta ravintoa, ja täten kahden viikon marjanpoimintakoulutus vain heikentäisi heidän taitojaan omassa aselajissaan viemällä siihen käytettävissä olevaa koulutusaikaa. Ne joukot, joille ravinnon hankkiminen luonnosta on tarpeellinen taito, saavat siihen koulutuksen palveluksensa aikana.

Asevelvollisuuden tarkoitus on luoda Suomelle uskottavat ja riittävät sotilaalliset joukot, jotka olemassaolollaan pyrkivät ennaltaehkäisemään Suomeen kohdistuvan sotilaallisen uhan ja tarvittaessa vastaamaan siihen nopeasti ja tehokkaasti. Tällaisia joukkoja ei uskoakseni peltoa kyntämällä rakenneta, saati marjoja poimimalla.

Jo nyt on puhuttu varusmiespalveluksen poikkeusjärjestelyiden aiheuttamista haasteista riittävän koulutuksen takaamiselle ja ylipäätään palveluksen läpiviennille. Virka-aputehtävät vähentävät koulutukseen käytettävissä olevan ajan määrää, jolloin täytyy pohtia mitä osia koulutuksesta joudutaan karsimaan. Koulutukseen käytössä olevan ajan edelleen vähentäminen vaikuttaisi tulevien reservin joukkojen taitoihin oman sodan ajan sijoituksensa paikan täyttämisessä.

Ylipäätään keskustelussa varusmiesten käytössä yhteiskunnan eri tehtävissä tulee mielestäni muistaa, että asepalvelusta suorittamassa olevat henkilöt ovat ensisijassa saamassa koulutusta siitä, miten puolustaa isänmaataan pahimman kriisin uhatessa. Tietyntyyppiset virka-aputehtävät palvelevat asevelvollisuuden päämäärää tarjoamalla varusmiehille sotilaskoulutusta viranomaisten tukemisen yhteydessä.

Yhteiskunnan halpatyövoimaa varusmiehet eivät saa kuitenkaan olla. Varusmiespalvelukseen on tultu saamaan oppia sotilaallisista taidoista ja sen ohessa kehittymään ihmisinä. Sanonnan mukaan armeijan pitäisi tehdä pojista miehiä, ei marjanpoimijoita.