Tehtävän suorittamisella on hintansa

Asepalveluksen aikana on syytä käydä avoimempaa keskustelua siitä, mitä sotilaalta vaaditaan poikkeusoloissa.

"Suomi varautuu puolustamaan aluettaan itsenäisesti. Yleinen asevelvollisuus tuottaa maa-, meri- ja ilmavoimille riittävät resurssit tehokkaaseen toimintaan konflikti- ja sotatilanteissa. Asevelvollisuus on kustannustehokas tapa tuottaa suuri ja toimintakykyinen reservi." Näin todetaan puolustusvoimien nettisivuilla.

Huolimatta puheista turvallisuustilanteen muuttumisesta maailmalla, Suomessa asevelvollinen voi astua palvelukseen luottavaisin mielin siitä, että hän saa suorittaa palveluksensa turvallisessa ympäristössä. Asepalvelus on kuitenkin vain pieni osa asevelvollisuutta, joka ulottuu täysi-ikäistymisestä lähes eläkeikään.

Tulevaisuutta ei kukaan meistä pysty ennustamaan, joten olisi naiivia vain todeta, että mitään ei koskaan tule tapahtumaan. On siis varauduttava kaikkeen, myös epätodennäköisenä pidettävään kehityskulkuun. Pelkän varusmiespalveluksen pohjalta on hankala arvioida, millainen mahdollinen kriisitilanne tulevaisuudessa voisi olla ja mitä se vaatisi yksittäiseltä sotilaalta tai suuremmalta joukolta.

Asepalveluksen aikana puhutaan paljon siitä, mitä osaamista vaaditaan ja mihin sotilaan on pystyttävä, sillä se on pohja osaamistavoitteiden määrittelemiselle. Pienemmälle huomiolle jää se, mitä tarkoittaa olla osa joukkoa, joka konflikti- tai sotatilanteessa käyttäisi sotilaallista voimaa.

Yksi keskeisistä kysymyksistä on, kuinka suuria riskejä ryhmän tehtäviin sisältyisi poikkeusoloissa. Suomen puolustusvoimat on asevelvollisuusarmeija, joka pääosin koostuu joukosta tavallisia kansalaisia, jotka liikekannallepanossa kutsutaan palvelukseen. Useimmilla heistä tuskin on käsitystä siitä, kuinka suuria tappioita kahden viikon jatkuva taistelukosketus aiheuttaisi. Saatikka sitten kolmen tai neljän vuorokauden mittainen vaativa ratkaisutaistelu.

Kaikella mitä taistelussa tehdään on kuitenkin hintansa ja siitä pitäisi pystyä puhumaan avoimemmin. Otetaan esimerkiksi tilanne, jossa joukkueen on otettava takaisin haltuun useampia rakennuksia. Epäsuoraa tulta ei saada toivotusti tai sitä ei voida varoetäisyyksien vuoksi käyttää. Ensimmäisten sotilaiden lähestyessä rakennusta toivottua räväkkää tulenavausta ei tulekaan kommunikaatiokatkoksen vuoksi. Jos jotain menee pieleen, puhutaan nopeasti huomattavista tappioista.

Asepalvelus valmistaa varusmiehiä poikkeusolojen tehtäviin, mutta sivuuttaa sen, kuinka suuren hinnan he joutuisivat tehtävänsä suorittamisesta tosipaikan tullen maksamaan.