Susi vai leijona?
Kirjoittajan mielestä ihannesotilasta kuvaa paremmin susi kuin leijona.
Yksinäinen susi on tuomittu kuolemaan, mutta lauman voimalla susi pystyy selättämään itseään suurempia petoja sekä saaliseläimiä, kuten hirviä, Laumassa eläminen vaatii älykkyyttä, kurinalaisuutta, organisointia ja ennen kaikkea yhteistyökykyjä. Jokaiselle lauman jäsenellä on jaettu oma tehtävänsä ja roolinsa, jota toteutetaan jahdin aikana samaan tapaan kuin sotilaat toteuttavat omia roolejaan tehtäviensä saatossa. Leijonat puolestaan kuvataan varsin itsenäisiksi eläimiksi, jotka ovat voimakkaita ja urheita. Leijonat ovat ikään kuin luonnon omia Rambo-taistelijoita.
Aikanaan yksilön kyvyillä ja taidoila oli suurempi merkitys yksittäisissä armeijoiden yhteenotoissa kuin nykyään. Saagat kertovat hurjista viikinkien berserkeistä, jotka etenivät karjuen vihollislinjojen läpi taistellen kuin karhut. Sotien mittakaavan kasvaessa ja tuliaseiden kehittyessä berserkkien kaltaiset soturit tulivat tarpeettomiksi ja maksimaalisen taistelutaidon tilalle keskeiseksi nousi yksilöiden toiminta ryhmänä.
Berserkkien tilalle nousi uusia soturikansoja, kuten mongolit – arojen sudet. Mongolit käyttivät liikkuvuuttaan hyväksi vihollista vastaan ja hämmensivät vihollisiaan vaikuttavilla yhteislaukauksilla hevosten selästä sekä taitavasti toteutetuilla valeperääntymisillä. Sotilailta vaaditaan kuitenkin yhä myös omia yksilöllisiä kykyjä, kuten aseenkäsittelytaitoja, tilannehavainnointia sekä kykyä soveltaa omia taitojaan eri tilanteissa. Mongolit tunnettiin aikanaan erityisesti taidoistaan ja tarkkuudestaan jousen kanssa.
Aleksanteri Suuren kerrotaan aikanaan todenneen, että hän ei pelkää leijonalaumaa, jota johtaa lammas, vaan lammaslaumaa, jota johtaa leijona. Ajatuksen voi yhä todeta pätevän yhä niin sotilailla, kuin susillakin. Laumaa pitää ruodussa johtaja. Johtaja on sekä lauman suurin yksittäinen vahvuus, että sen suurin yksittäinen heikkous. Hyvä johtaja kykenee ottamaan kaiken irti laumastaan, kun taas heikomman johtajan alaisuudessa lauma kompuroi ja sen yksilöiden kyvyt valuvat hukkaan. Johtajan kaatuessa lauma ajaantuu helposti kaaokseen, jos uusi johtaja ei täytä valtatyhjiötä.
Hyvän varusmiehen ei tarvitse täyttää kaikkia mahdollisia ihanteita rohkeudesta, voimakkuudesta ja pelottomuudesta, eikä myöskään omata komppanian parasta aseenkäsittelytaitoa tai kuntoa ollakseen toimintakykyinen ja tehokas sotilas. Riittää, että sotamies tuntee oman tehtävänsä ja pystyy toimimaan yhteistyössä ryhmänsä muiden jäsenten kanssa – riittää, että sotilas on hieman aliarvostettu ja rujo suomalainen susi, sillä voima löytyy lopulta laumasta eikä yksilöstä.
