Sanahelinästä teoiksi
Kirjoittajan mielestä muutosta ei tehdä powerpoint-esityksillä.
Uusimmassa Ruotuväessä kerrotaan Porin prikaatin lähestymistavasta uusia alokkaita kohtaan. Porin prikaatissa jalustalle on nostettu yksilön ja ihmisen johtaminen sekä turhien käytänteiden purkaminen.
Varusmiesjohtajien huutamista ja räyhäämistä on pyritty kitkemään. Pinkkoja ja punkkia ei syynätä hullun lailla. Alokkaita lähestytään ihmisinä.
Se on vain ja ainoastaan hyvä asia.
Kun yksilöä ohjataan ja opastetaan etenkin alokaskauden alussa, alokas sopeutuu ja tuntee olonsa tervetulleeksi. Keskittyminen pysyy itse sotilaskoulutuksessa. Näin henkisiä voimavaroja saadaan paremmin hyödynnettyä, mikä taas edistää sotilaskoulutusta.
Vihdoin puhutaan siitä, mikä on todella varusmiespalveluksen tarkoitus eli tuottaa mahdollisimman laadukkaita sotilaita tositilanteen varalle. Se, että osataan tehdä punkka tai siivota tupa todella nopeasti ja tarkasti, ei tee varusmiehestä yhtään parempaa sotilasta.
Punkkien syynääminen ei myöskään edistä johtajien johtamistaitoa. Varusmiesjohtajat saavat nyt Porin prikaatissa omaan johtamiskokemukseensa täysin uudenlaisen elementin.
Aiemmin johtajat ovat voineet kaavamaisesti tukeutua vanhoihin käytäntöihin. Nyt he pääsevät aidosti johtamaan ihmisiä, mistä on todellista hyötyä myös siviilielämän johtamistehtävissä.
Varusmiesjohtajille on koulutettu jo pitkään syväjohtamista, johon kuuluu ihmisen yksilöllinen kohtaaminen. Ongelmana on kuitenkin ollut turhien käytäntöjen ja tietynlaisen kulttuurin kierre, joka on periytynyt aina seuraavalle saapumiserälle. Käytännön tasolla johtamista ei olla onnistuttu muuttamaan.
Muutosten tekeminen vaatii aina kaikkien panosta ja sitoutumista. On oikeastaan täysin yhdentekevää, minkälaisia linjauksia tehdään palavereissa ja powerpoint-esityksissä, jos organisaatiossa toimivat ihmiset eivät ymmärrä tai ole sitoutuneita muutoksien tekemiseen käytännössä.
Toimintakulttuuria ei muuteta sanahelinällä. Siihen tarvitaan yhtenäisyyttä ja halua kaikilta tasoilta niin varusmiesjohtajista aina prikaatin komentajaan asti sekä ennen kaikkea oikeita tekoja.
Lähitulevaisuus näyttää, kuinka sitoutunut koko Porin prikaati on ollut muutoksien tekemiseen. Onko ennen kaikkea varusmiesjohtajilla malttia pysyä annetussa linjassa? He ovat kuitenkin suurennuslasin alla, sillä varusmiesjohtajat ovat varusmiesten lähimpiä esimiehiä.
Jos ja kun Porin prikaatin malli tuottaa haluttua tulosta, on toivottavaa, että myös muissa joukko-osastoissa yksilön ja ihmisen johtamista painotettaisiin rohkeasti ja omaa aiempaa toimintaa tarkasteltaisiin yhtä itsekriittisesti kuin Porin prikaatissa.
