Joonas Mölsä

Puolustusvoimat hyödyntää digitalisaatiota eturintamassa

Roope Kariniemi

Vuosittainen yritysturvallisuuspäivä käsitteli digitalisaatiota, joka näkyy entistä selvemmin puolustusvoimissa. Kesällä 2018 valittiin ohjelmistorobotiikan toimittaja.

Santahaminassa järjestettiin marraskuussa yritysturvallisuuspäivä 12. kerran. Tapahtuma on puolustusvoimien sidosryhmäturvallisuuden päätapahtuma.

– Yritysturvallisuuspäivän tavoitteena on yhteistyön kehittäminen sidosryhmien kanssa sekä henkilöstön ja sidosryhmien verkostoituminen ja kouluttaminen. Lisäksi tavoitteena on puolustusvoimien ajankohtaisten, turvallisuuteen liittyvien, asioiden jakaminen, taustoittaa sidosryhmäturvallisuuspäällikkö, komentajakapteeni Toni Lahti.

Tämän vuoden tapahtuman teemana oli digitalisaatio. Digitalisaatiolla tarkoitetaan tietotekniikan yleistymistä arkielämän toiminnoissa. Lahden mukaan puolustusvoimissa on käynnistynyt viime vuosina digitalisaatioon liittyviä hankkeita ja projekteja, joka vaikuttivat teeman valintaan.

– Digitalisaatiota on myös Suomessa kuvattu niin sanotuksi kärkihankkeeksi, jonka vaikutukset tulee ottaa huomioon kaikessa toiminnassa, suunnittelussa ja kehittämisessä, Lahti sanoo.

 

Yksi tapahtuman puhujista oli ohjelmistorobotiikka-palveluita tarjoavan Digital Workforce yrityksen perustaja Jukka Virkkunen. Ohjelmistorobotiikalla automatisoidaan rutiinitoimenpiteitä tietotyössä. Digital Workforce ja puolustusvoimat aloittivat yhteistyönsä vuoden 2018 aikana, kun puolustusvoimat halusi edistää digitalisaation hyödyntämistä. Virkkusen sanoo, että puolustusvoimat on hyvässä vauhdissa digitalisaation hyödyntämisessä.

– Jos katsoo valtionhallintoa, niin yleisesti puolustusvoimat on hyvässä tilanteessa. Ei ole yhtään liiottelua sanoa, että siellä ollaan ottamassa käyttöön tätä tekniikkaa aivan eturintamassa, Virkkunen kertoo.

 

Virkkunen sanoo, että ohjelmistorobotiikan hyödyntäminen on lähtenyt liikkeelle pääsääntöisesti yrityksistä finanssisektoreilta kuten pankeista ja vakuutusyhtiöistä. Tällä hetkellä teknologia yleistyy kovaa vauhtia niin terveydenhuollossa kuin valtionhallinnossakin.

– Ohjelmistorobotilla korvataan ihmisiä tietotyön rutiineissa. Eli ohjelmistorobotti osaa tehdä kaiken mitä ihminenkin näppäimellä ja hiirellä osaa, pois lukien kokemukseen perustuva päättely. Silloin hyvin erityyppisiä rutiineja voi automatisoida: vakuutusyhtiössä robotit käsittelevät vahinkoilmoituksia ja terveydenhuollon puolella robotit tekevät lähetteitä, Virkkunen luettelee.

Hänen mukaansa robotit tulevat paikkaamaan tulevaisuuden työvoimapulaa korvaamattomasti.

– On ennustettu, että kestävyysvaje kasvaa neljään prosenttiin. Voisi karrikoiden sanoo näin, että me emme tule selviämään kansakuntana ilman ohjelmistorobotiikkaa tai sen tyyppisiä työkaluja, koska meillä ei enää jonain päivänä ole tarpeeksi työntekijöitä tekemään näitä juttuja. Silloin teknologiset työkalut ovat niitä, joilla se arki mahdollistetaan.

Virkkunen uskaltaa myös arvioida, että tulevaisuudessa digitalisaatio parantaa myös varusmiespalvelusta.

– Puolustusvoimien ei kannata käyttää kantahenkilökuntaa tai asevelvollisia semmoisissa töissä, jotka kone voi hoitaa, vaan käyttää henkilökuntaa siinä, mikä on mielekkäämpää ja motivoivampaa.

 

Digitalisaatioon liittyy kuitenkin haasteensa, mutta ne komentajakapteeni Lahden mukaan tiedostetaan.

– Digitalisaation suurin haaste on, ja tulee olemaan tietoturvallisuuden kokonaisuus eli miten toteutamme digitaaliset palvelut turvallisesti. Haasteena on löytää tasapaino käytettävyyden ja turvallisuuden osalta. Digitaalisuus pakottaa myös muuttamaan totuttuja toimintatapoja ja -malleja, Lahti toteaa.