Me olemme puolustus
Kirjoittajan mielestä on hienoa, että puolustusvoimat on osa yhteiskuntaa.
Pari kuukautta sitten haastattelin naapurissani asuvaa sotaveteraania, joka käskettiin talvisodan alettua koulun penkiltä rintamalle 17-vuotiaana. Vaikka nuori mies pelkäsi kuollakseen, oli käsky ehdoton eikä sitä voinut välttää: jokainen kaveri lähti puolustamaan isänmaata.
Kuumien sotien päätyttyä kylmät ajat alkoivat. Tämän myötä joidenkin suomalaisten eroavat asenteet sotaveteraaneja kohtaan nousivat esiin. Haastattelemalleni veteraanille tiuskaistiin kadulla 1960-luvun taitteessa: "Kun aina ollaan valittamassa, niin miksi edes lähditte sinne sotaan?"
Kuultuani tarinan kysymys jäi häkellyttämään minua. Miksi joku haluaisi noin loukata itsenäisyytemme puolesta taistelleita? Etenkin 1960- ja 1970-luvuilla poliittinen radikalismi vilisi nuorison keskuudessa ja pilkkasi veteraanien urotöitä sotavuosina. Nykyään asenteet ovat kuitenkin palanneet myönteisimmiksi.
Viimeisimmän Ruotuväki-lehden (12/16) potretissa tapasimme skotlantilaisen sotahistorioitsijan, sir Hew Strachanin, joka on luennoinut ympäri maailman etenkin sotilaiden ja asevoimien suhteesta siiviileihin. Tässä yhteydessä hän kehui Suomen tilannetta verrattuna joihinkin Länsi-Euroopan maihin. Jatkuneen asevelvollisuuden myötä puolustusvoimien ja kansan välille ei ole kasvanut kuilua kuten esimerkiksi Ranskassa.
Ranska päätti pitkän historiansa asevelvollisena maana vuonna 1996 ja korvasi pakkopalveluksen ammattiarmeijalla. Siitä eteenpäin yhteinen tietoisuus maanpuolustuksen tarpeellisuudesta on murentunut vuosi vuodelta, koska kutsua sotilaaksi ei enää jaeta jokaiselle. Ranskalaisten maanpuolustustahto ei ole entisellään.
Suomessa sen sijaan puolustusvoimat on osa yhteiskuntaa eikä sen ulkopuolella vartioiva sotilasmassa. Se ottaa nuoria asepalvelukseen ja siirtää heidät sen jälkeen reserviin. Asevelvollisuus hitsaa varusmiehet yhteen sekä palvelustovereiden että puolustusvoimien kanssa. Tällä tavalla kiertokulku toimii ja organisaatio integroituu kansan keskuuteen.
Enemmistö suomalaismiehistä suorittaa asepalveluksen, joten sotilaaksi ei päädytä vain omasta tahdosta kuten ammattiarmeijassa. Varusmiespalveluksen takia suuri osa suomalaisista on tavalla tai toisella yhteydessä puolustusvoimiin, esimerkiksi kertausharjoituksissa tai nostalgisissa inttiajan muistoissa.
Omasta kokemuksestani useat suomalaisnuoret reagoivat heitä odottavaan asepalvelukseen kuten aiemmin esitelty veteraani rintamakäskyyn: "kaverit menevät, joten niin menen minäkin". Rauhanajan haasteet eivät toki ole yhtä vakavia kuin kriisitilanteessa, mutta mentaliteetti on samankaltainen.
Nyky-Suomen siviili-sotilas-suhteesta tulisi olla iloinen, sillä asiat eivät ole joka puolella samoin: kansat oudoksuvat sotilaitaan tai kapinoivat heitä vastaan. Suomessa reservi on kuitenkin puolustuksen selkäranka, joten sodassa puolustamme itse itseämme – puolustajaa ei ole syytä vieroksua.
