Kuinka kauan sinä selviäisit elossa?
Kirjoittaja on huolissaan kansalaisten varautumistaidoista.
Kuvitellaan hypoteettinen kriisitilanne. Suomen pohjavesivarannot ovat saastuneet ja vedenjakelu on turvallisuussyistä lopetettu koko Suomesta. Kaikki nestemäiset tuotteet ovat loppuneet kaupoista jo ensimmäisen päivän aikana, ja parhaillaan kehkeytyvät mellakat estävät ulkona liikkumisen. Hätätiedotteissa taataan, että suurimmalle osalle kansalaisia saadaan toimitettua vettä neljän vuorokauden aikana.
Vanhana partiolaisena uskon kyllä tiedostavani varautumistaitojen tärkeyden, mutta jostain kumman syystä en ole ottanut uhkien mahdollisuutta vakavasti. Kerrostalokämpästäni löytyy hyvänä päivänä makaronia, muutama oluttölkki ja laastareita. Hävettää myöntää, mutta vakavassa kriisitilanteessa minulta menisi sormi suuhun. En edes tiedä missä lähin väestonsuoja sijaitsee. Minä en selviäisi elossa.
Tällä viikolla käyty kansalaispalveluskeskustelu sai minut pohtimaan omia varautumistaitojani. Elisabeth Rehn – Bank of Ideas -ajatushautomon selvitys kansalaispalveluksesta esitti asepalveluksen rinnalle luotavaa varautumispalveluskonseptia, jonka suorittavat oppisivat tärkeitä varautumistaitoja ei-sotilaallisia kriisejä varten.
Suorittamani empiirisen kyselytutkimuksen perusteella aivan liian moni kansalainen on varautunut kriiseihin yhtä huonosti kuin allekirjoittanut.
Aftonbladet uutisoi lauantaina Ruotsin puolustusministeriön alaisen siviilivalmiusviraston lähettäneen jokaiselle ruotsalaiselle kotitaloudelle "Om krisen eller kriget kommer" -oppaan, jossa käydään läpi kansalaisen tärkeimmät varautumistaidot erilaisia kriisejä varten. Ei lainkaan huono idea.
Suomen tulisikin mielestäni panostaa enemmän kansalaisten varautumistaitoihin. Erilaiset luonnonkatastrofit ynnä muut kriisit tuntuvat kaukaisilta, mutta esimerkiksi sikainfluenssaepidemiaa tai hurrikaania on vaikea ennakoida. Perusteellisesta varautumisesta on kaikille pelkästään hyötyä. Tietoisuutta voisi lähteä rakentamaan esimerkiksi peruskouluissa, yleisissä kutsunnoissa tai vaikka Ruotsin tapaan kotiin jaettavilla kriisioppailla.
Tänä viikonloppuna aion itse selvittää kansalaisten tärkeimpiä varautumismenetelmiä sekä toimia niiden mukaisesti. Suosittelen sinullekin.
Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön Kotivara-sivustolta löydät tärkeimmät varautumisohjeet suomeksi.
Ruotsinkielinen Om krisen eller kriget kommer -opas löytyy PDF-tiedostona tästä linkistä. Oppaasta löydät vinkkejä, tietoa ja jopa muistilistan tärkeistä varautumistarvikkeista.