Kaikkien yhteinen puolustus ei tule liukuhihnalta

Puolustusvaliokunnan varapuheenjohtaja Mika Kari toivoo, että turvallisuus kuuluisi tiiviimmin koko kansalle ja että puolustusvoimilla olisi enemmän kouluttajia.

– Turha leuhkuus on täällä semmoinen juttu, mitä ei hyvällä katsota. Täällä saa olla huono, muttei omasta mielestään liian hyvä. Siinä asetelmassa on jotain reilua, kansanedustaja Mika Kari (sd.) tunnelmoi lahtelaisuutta.

Lahti on ollut Karille monia asioita syntymäkaupungista työnantajaan. Hän on toiminut Lahdessa monissa luottamustehtävissä, joihin lukeutuu muun muassa kaupunginvaltuuston puheenjohtajuus.

Kari on toisen kauden kansanedustaja. Häntä vaikuttamiseen motivoi se, kun lapsuudesta tutun tehdaskaupungin savupiiput alkoivat kaatua 90-luvun alussa ja työttömyys oli nousussa.

– Työttömyys Lahdessa räjähti käsiin lyhyessä ajassa. Silloin ajattelin, että kyllä tässä täytyy olla muitakin vaihtoehtoja kuin odottaa ja pikkuhiljaa lähdin mukaan vaikuttamistyöhön, hän kertoo.

Ulko- ja turvallisuuspolitiikka on seurannut Karia koko kansanedustajan uran ajan: hän on istunut eduskunnan puolustusvaliokunnassa vuodesta 2011 asti ja nyt hän toimii valiokunnan varapuheenjohtajana. Lahti oli varuskuntakaupunki vuoteen 2014 asti, jolloin Hämeen rykmentti lakkautettiin ja Kari epäileekin sen olevan osasyy kiinnostukseen maanpuolustuksesta. Häntä motivoi myös vahva usko Suomen nykyiseen puolustusratkaisuun.

– Suomi on monilla mittareilla pieni maa, mutta jos katsoo tämän maan panostamista omaan puolustuksen suorituskykyynsä, ei Suomi ole pieni maa. Meillä on kyky puolustaa itseämme, mutta on meillä jotain sitäkin tärkeämpää – tahto puolustaa itseämme.

Karin mukaan suomalaisen turvallisuuspolitiikan pohjaa luo suomalaisten vahva maanpuolustustahto. Hänen oma maanpuolustustahtonsa kumpuaa jo lapsena heränneestä historian kiinnostuksesta. Lapsuudessaan Kari asui kerrostalossa, jossa asui useita sotaveteraaneja.

– Heidän kanssaan tuli paljon keskusteltua sodan ja rauhan ajoista. Yhtenä alleviivattavana asiana mieleen jäi se, että sota on täyttä kurjuutta ja kärsimystä. Siinä ei ole mitään hyvää eikä ihannoitavaa. Sota on ihmiskunnan suurin vitsaus, hän sanoo.

– Osa veteraanien perintöä on kertoa tätä tarinaa eteenpäin, jotta ihmiset ymmärtäisivät kuinka tärkeää on vaalia rauhaa.
Kari pitää tärkeänä sitä, että keskustelua maanpuolustuksesta ja turvallisuudesta käytäisiin koko kansaa siihen osallistaen. Poliitikot kuitenkin syyllistyvät Karin mukaan kahteen erheeseen, jotka ajavat kansalaiset kauemmas turvallisuuden ja maanpuolustuksen ääreltä.

– Minusta tärkeää on, että kun maanpuolustuksesta puhutaan niin puhutaan ymmärrettävästi. Monimutkaiset asiat vaativat paljon taitoa, jotta ne osataan selittää ymmärrettävästi. Toiseksi, keskustelu maanpuolustuksesta ei saa olla pelottelua tai säikyttelyä. Sen tavoitteena tulisi olla turvallisuuden luominen – ei turvattomuuden.

Kari uskoo osallistavampaan maanpuolustukseen, johon kaikki voivat halutessaan osallistua. Hän toivookin, että myös naiset saataisiin tiiviimmin mukaan maanpuolustukseen.

– Meillä ei ole varaa jättää naisikäluokan osaamista huomiotta. Suurempi osa naisista hakeutuu korkeakouluun kuin miehet, minkä vuoksi siellä piilee osaamista esimerkiksi informaatiosodankäyntiin liittyviin teemoihin, hän perustelee.

Uusi saapumiserä alokkaita aloitti jälleen palveluksensa haastattelun aikoihin. Tämä toi Karin mieleen oman varusmiespalveluksen. Kari suoritti palveluksensa vuonna 1987 Keski-Suomen viestipataljoonassa Keuruun varuskunnassa. Aliupseerikoulun käytyä hän toimi alokaskouluttajana, ja sai kersantin ylennyksen ansiokkaasta palveluksestaan.

– Muistan kun olin palaamassa varuskuntaan lomakyydillä ja bussissa sain kuulla, että perjantaina kun olin poissa, oli pataljoonassa annettu muutamia ylennyksiä. Niitä pohdittiin ja ehdin palvelustovereitani onnitellakin. Maanantaina käskynjaossa komppanian vääpeli ilmoitti, että minutkin oli ylennetty alikersantista kersantiksi. Se yllätti nuoren miehen, hän muistelee.

Ylennyksiä on Karille ropissut palveluksen jälkeenkin. Viimeisimpänä on lippujuhlan päivänä saatu aliupseerin korkein sotilasarvo, sotilasmestari, josta Kari tuntee suurta kiitollisuutta.
Vaikka Kari epäilee palveluksen käytäntöjen muuttuneen, on hänellä silti vinkkejä annettavana nykyisille varusmiehille. Hän peräänkuuluttaa kouluttajien vastuuta ja sitä, että tuntee omat alaisensa.

– Kouluttajan vastuu ei ole pelkästään sitä, että antaa tehtäviä ja seuraa niiden hoitamista. Vastuu on sitä, että niistä tuoreista alokkaista tehdään omaan tehtävään sopivia huippuosaajia. Omasta ajastani jäi mieleen, että monilla kouluttajilla oli sellainen liukuhihnatekemisen meininki. Itse en usko liukuhihnatekemiseen vaan siihen, että jokaisesta saadaan omanlaisensa huippuosaaja. Meillä on monenlaisia tehtäviä, joten kaikenlaista osaamista kaivataan, Kari summaa.

Alokkaita hän puolestaan neuvoo olemaan rohkeita ja vaatimaan tasokasta koulutusta.

– Pitää uskaltaa vaatia sitä, että koulutuksen laatu on riittävän korkealla. Uudelle varusmiehelle voi olla vaikeaa etsiä henkilöä, jolle kertoa huomioistaan. Uskon kuitenkin, että joukko-osastoissa on mietitty valmiiksi kanavat palautteen antamiseen. Kannustankin alokkaita osallistumaan koulutuksen kehittämiseen antamalla rohkeasti palautetta.
Puolustusvoimien 100-vuotiaan taipaleen juhlavuonna Kari tahtoo osoittaa onnittelunsa. Syntymäpäiväonnittelujen lisäksi Kari antaisi niin voidessaan myös lahjan.

– Jos voisin antaa puolustusvoimille lahjan, antaisin lisää kouluttajia, joilla paikata kouluttajavajetta. Henkilökunnalla on liian vähän työkavereita työn määrään nähden. Kannan aidosti huolta henkilöstön jaksamisesta ja työkunnosta. Olenkin esittänyt, että aliupseerivajetta paikattaisiin sadalla uudella aliupseerilla.