Intin johtajakoulutus on ymmärretty väärin
Vaikka puolustusvoimien antamaa johtajakoulutusta usein kehutaan, ja aliupseeri- tai reserviupseerikurssin käyminen on meriitti CV:ssä, muistetaan kuitenkin lisätä se loppukaneetti, ettei niitä oppeja voi sellaisenaan soveltaa siviilielämän johtajuuteen.
Väitän, että voi. Intin johtajakoulutus on vain ymmärretty väärin.
Jo kohta kaksikymmentä vuotta puolustusvoimat on kouluttanut syväjohtamista niin henkilökunnalle kuin varusmiehille. Syväjohtamisen malli perustuu transformationaalisen johtamisen oppiin, joka on kansainvälisesti tunnettu ja kehuttu ihmisten johtamisen malli. Se tulee täysin siviilimaailmasta.
Syväjohtaja haluaa jatkuvasti kehittää itseään ja ammattitaitoaan: alaisilta, vertaisilta ja esimiehiltä kerätään säännöllisesti palautetta. Tämä 360-asteen johtajaprofiili kehittymisen työkaluna on käytössä useissa eri siviiliorganisaatioissa, ja sitä onnistuneesti soveltavat yritykset saavat aikaan parempia tuloksia.
Puolustusvoimien antama johtajakoulutus on kaukana siitä stereotyyppisestä mielikuvasta, joka monilla edelleen on. Tuloksista kertovat esimerkiksi varusmiesten loppukyselyt, joissa kotiutuvien arviot varusmiesjohtajista ja kantahenkilökunnasta ovat olleet korkealla tasolla jo pitkään.
Hyvä johtaja osaa tarvittaessa omaksua erilaisia rooleja. Perinteisessä, transaktionaalisessa johtamismallissa johtajalla on vahva asema, jossa alaisten motivointi perustuu lähinnä tavoitteiden saavuttamiseen ja niistä palkitsemiseen. Se on suoraviivaista johtamista: tuossa on meidän tavoite, ja sinne nyt mennään.
Tätä johtamismallia ei nykyään pidetä kovin hyvänä arjen johtamisessa, mutta sillä on yhä paikkansa poikkeusoloissa, kuten taistelutilanteessa – tai vaikkapa siviiliorganisaation joutuessa kriisiin.
Kriisin pahimmassa vaiheessa kaivataan nimenomaan päättäväistä johtamista, jossa osataan tehdä nopeita ja oikea-aikaisia päätöksiä. Esimerkiksi suuronnettomuuden sattuessa ei voi breinstormata ideoita, vaan pitää toimia: esimiehet antavat selkeät tehtävät, ja kaikkien on toimittava tehokkaasti osana ryhmää.
Mutta tällainen johtajuus ei voi olla normi aina ja koko ajan – eikä se sitä syväjohtamisen mallissa olekaan. Syväjohtamisessa motivoidaan, innostetaan, rakennetaan luottamusta ja kohdataan alaisia yksilöinä. Siis tehdään juuri sitä, mitä missä tahansa siviiliorganisaatiossakin täytyy tehdä.
Niinpä mielikuvat huutavista ja alokkaita kyykyttävistä alikersanteista eivät voisi kauempana olla näistä opeista. Ja tässä se väärinymmärrys syntyy: varusmiesjohtajien tapa johtaa ei ole yhtä kuin se opetus, jota puolustusvoimien johtajakoulutuksessa annetaan.
On lähes mahdotonta, että parikymppinen mies tai nainen osaisi varusmiespalveluksensa aikana sisäistää ja soveltaa syväjohtamisen oppeja täydellisesti. Harvoin sitä näkee kokeneiden siviilijohtajienkaan tekevän.
Olisikin oikeampaa sanoa, että varusmiehen ei kannata ottaa varusmiesaikana soveltamaansa johtajuutta sellaisenaan reserviin, vaan pakata reppuun syväjohtamisen kulmakivet ja rakentaa niiden avulla itsestään hyvä johtaja. Ja se onnistuu kyllä intin opeilla.
