Teikarin päivänä muisteltiin rannikkojääkärien historiaa
Vaasan Rannikkojääkäripataljoonan perinnepäivää vietettiin keskiviikkona heinäkuun viidentenä päivänä Upinniemen ja Dragsvikin varuskunnissa.
Vuosittain järjestettävää Teikarin päivää vietettiin juhlallisissa merkeissä Upinniemen ja Dragsvikin varuskunnissa.
Teikarin päivä on saanut nimensä Vaasan rannikkojääkäripataljoonan perinnetaistelusta, Teikarin taistelusta; josta tuli tänä vuonna kuluneeksi 79 vuotta.
Pataljoonan komentajan, komentaja Atte Löytösen mukaan perinnepäivä on pataljoonalle erittäin tärkeä, ja yksi vuoden kohokohdista.
– Teikarin taistelijoiden perinnöstä on syntynyt rannikkojääkärihenki, henki, jossa tehtävät täytetään viimeiseen saakka. Seisomme tänään nöyrinä ja kiitollisena osoittamassa kunnioitusta aikaisempien sukupolvien työlle täällä Teikarin kiven äärellä, hän ilmaisi puheessaan.
Teikarin taistelu oli yksi jatkosodan viimeisistä ratkaisevista taisteluista. Viisi päivää kestäneet taistelut ovat jääneet historiaan erityisesti niiden verisyyden vuoksi. Suhteessa muihin Suomen sotien taisteluihin, Teikarissa haavoittui ja kaatui erittäin paljon miehiä.
Vaikka Teikaria ei ole pidetty historiallisesti yhtä suuressa arvossa kuin esimerkiksi Tali-Ihantalan taisteluja, on sen merkitys erittäin suuri Suomen itsenäisyyden kannalta.
– Viiden päivän sisällä Teikarilla torjuttiin kolme Neuvostoliiton hyökkäystä. Suomalaiset joutuivat lopulta vetäytymään, mutta Neuvostoliiton joukot eivät jatkaneet hyökkäystään mantereelle, selittää Löytönen.
Veteraanien muistoa kunnioittaen
Taisteluista on kulunut tänä vuonna 79 vuotta, minkä vuoksi lähes kaikki Teikarilla taistelleet veteraanit ovat menehtyneet.
Kersantti Viljo Aronniemi, 98, on viimeinen elossa oleva Teikarin veteraani. Korkeasta iästään huolimatta Aronniemi on ollut tuttu kasvo rannikkojääkärien perinnetoiminnassa. Hän on ollut pitkään muun muassa Rannikkojääkärikillan perinnejärjestön jäsen.
Viimeisten vuosien aikana Teikarilta on löydetty paljon rintamalla kaatuneiden miesten jäänteitä, joista suurin osa on jäänyt tunnistamattomaksi.
Lisää Teikarin taisteluista ja rannikkojääkäreistä voit lukea pian ilmestyvästä Ruotuväen heinäkuun numerosta.