Kadonneen matruusin kohtalo

Matruusi Vilho Ronkaisen luultiin kadonneen jatkosodan taisteluissa mahdollisesti Neuvostoliittoon sotavangiksi. Tieto ei ollut kuitenkaan varmaa, ja nyt liki 80 vuotta myöhemmin hän sai sotilaalliset hautajaiset Helsingissä, kun hänen kaatumisensa jatkosodassa varmistui.

Helsingin Hietaniemen hautausmaalla vallitsi sumun luoma haikea tunnelma lukuisten sotilaallisiin, mutta juhlallisin asuihin pukeutuneiden henkilöiden kerääntyessä hautausmaan uuden kappelin alueelle. Tarkemmin ottaen sijaintina toimi sankarihautausmaa, sillä kyseessä oli jatkosodassa kaatuneen matruusi Vilho Ronkaisen hautajaiset, jotka järjestettiin sotilaallisin menoin. 

Ronkaisen oma tarina on kaikin puolin hyvin mielenkiintoinen. Helsingistä kotoisin oleva mies sai kutsun jatkosodan rintamalle hänen ollessaan vasta 20-vuotias, ja hän osallistuikin sodan taisteluihin aivan sen loppumetreille saakka. Vuoden 1944 heinäkuussa Karjalaan kuuluvan Säkkijärven Teikarsaarella käytiin viisi päivää kestänyt taistelu, jossa saari menetettiin Neuvostoliitolle. Taisteluiden loputtua Ronkainen todettiin kadonneeksi, ja hänen kohtalonsa jäi 80 vuodeksi epäselväksi.

Kaksi vuotta sitten Karjalan valli -ryhmä, joka suorittaa ajoittain Suomen sodissa kaatuneiden sotilaiden ruumiiden ja jäämistön etsimistä sekä Suomen että Venäjän puolella, löysi juuri Teikarsaaren alueelta sotilaalle kuuluvia tavaroita, sekä yhden ihmisen kylkiluun. Kaksi vuotta kestäneiden dna-testien ja tutkimusten tulokset vahvistuivat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen johdolle tammikuussa, jolloin varmistui, että tutkimusryhmän löydöt kuuluivat Ronkaiselle, ja että hän oli kaatunut jatkosodassa.

Sotilaspastori Paavo Ranta toimitti hautajaisten siunaustilaisuuden. Kuva: Olli Nurminen

Sankarin siirtyminen rauhaan

Itse varsinaisen hautajaisseremonian ja siunauksen toimitti Kaartin jääkärirykmentin sotilaspastori Paavo Ranta. Rannan siunauksessa korostui nuoren Ronkaisen hyvin valitettava kohtalo, ja elämä jota hän ei oikeastaan koskaan saanut elää.

– 23-vuotiaana menehtynyt matruusi Vilho Ronkainen ei saanut ikinä kokea hänen lapsensa, ja lastenlapsensa rakkautta sekä lämpöä, hän totesi.

Vaikka hautajaiset järjestettiin sotilaallisin menoin, muistuttivat ne silti pääosin tavallisia hautajaisia. Alkusoittona toimi Jean Sibeliuksen "Finlandia", jonka jälkeen vainajan lähiomaiset, Puolustusvoimien edustajat sekä muu saattoväki laskivat arkun päälle kukkatervehdyksensä. Paikalla oli Puolustusvoimien osalta kadetteja sekä monien eri järjestöjen evp-upseereja. Omaisten lisäksi saattueeseen ei juurikaan kuulunut muita siviilihenkilöitä. 

Siunaus jatkui virsien ja rukousten tahdissa, kunnes monille varusmiehillekin tuttu päätösvirsi 577 "Sun kätes, Herra, voimakkaan" toimi lopetuksena kappelissa järjestetylle tilaisuudelle.

Ronkaisen arkku kannettiin hautaan kadettien sekä vakinaisesta palveluksesta eronneiden everstien toimesta. Hautaan laskun yhteydessä ilmaan kajahti kolme kunnialaukausta niin kuin perinteisesti kaatuneille sotilaiden hautajaisissa tehdään.

Hautajaiset päättyivät lopulta Rannan lausumaan Adolf Ehrnroothin ikoniseen siteeraukseen, joka etenkin jatkosodan aikana edusti vahvasti suomalaista maanpuolustushenkeä.

– Suomi on hyvä maa. Se on paras meille suomalaisille. Se on puolustamisen arvoinen maa, ja sen ainoa puolustaja on Suomen oma kansa.

 

Juttua muokattu 6.4.2023 klo 16.11: Korjattu etunimeksi Vilho.