Väärää tapaa suorittaa palvelusta ei ole, kunhan tekee parhaansa
Kirjoittaja pohtii maahanmuuttajataustaisten ristiriitaista roolia maanpuolustuksessa.
Vekaranjärvellä Ilmatorjuntapatteristossa palveluksensa suorittaa suuri määrä maahanmuuttajataustaisia varusmiehiä. Ilmiö herätti hiljattain keskustelua toimituksessamme: miksi juuri tämä joukkoyksikkö vetää puoleensa maahanmuuttajataustaisia nuoria?
Eräs arveli, voisiko kyseessä olla jonkinlaisen syrjinnän tulos, että vähemmistönuoria ohjattaisiin tiettyihin tehtäviin puolivahingossa, puoliväkisin. Mutta liityttyäni keskusteluun osasin tarjota toisenlaisen näkökulman, jota eivät tilastot tai palveluspaikkalistat helposti paljasta. Kyse ei ole syrjinnästä, vaan valinnasta.
Ilmatorjuntapatteristo on palveluspaikkana tunnettu lyhyistä, kuuden kuukauden palvelustehtävistään. Monelle maahanmuuttajataustaiselle nuorelle tämä on järkevä ratkaisu. Kun tavoitteena ei ole löytää sen suurempaa merkitystä, vaan hoitaa velvollisuus pois alta siististi, se voi olla houkutteleva vaihtoehto.
Useampi ystäväni, jotka ovat itse valinneet tuon komppanian, selittivät päätöstään suorasanaisesti.
– Tämä valtio ei palvele meitä samalla tavalla kuin se odottaa meidän palvelevan sitä.
Lause jäi kaikumaan mieleeni. Se kiteytti sen, kuinka monipuolisesti maanpuolustustahto voi näkyä suomalaisissa nuorissa.
Maahanmuuttajataustaiset eivät ole tulleet tyhjästä. Monen taustalla on sukupolvien liike, jonka syitä ovat sota, epävarmuus tai toivo paremmasta.
Eivät valinnat, vaan olosuhteet.
He näkevät, miten valtiomme kansainväliset suhteet, kauppakumppanuudet ja linjaukset voivat kytkeytyä samoihin ilmiöihin, jotka aiheuttavat levottomuutta ja epävarmuutta heidän juuriensa alkuperämaissa. Usein juuri niihin järjestelmiin, jotka pakottavat ihmisiä jättämään kotimaansa taakse.
Monelle se luo ristiriidan. Heitä odotetaan liittymään rivistöön vankkumattoman isänmaallisella tunteella, mutta heidän oma kokemuksensa Suomesta on toisinaan ollut ulkopuolisuuden sävyttämä. Tämä ei tarkoita, että heiltä puuttuisi maanpuolustustahtoa, päinvastoin. Se löytyy, se ei vain aina soi samassa sävellajissa valtavirran kanssa.
Kaikki eivät marssi kasarmille rinnassaan liekehtivä sinivalkoinen kutsumus. He marssivat, koska laki käskee ja koska velvollisuus on velvollisuus, vaikka tunne sitä kohti olisi ristiriitainen.
Monille kantasuomalaisille maanpuolustus on luonnollinen jatkumo yhteisön arvoista, perheiden historiasta, isien ja äitien kertomuksista. Mutta jos kokemus on ollut se, ettei valtio ole täysin ottanut sinua syliinsä, miten kuuluisi kietoutua sen lippuun?
Palvelus silti suoritetaan. Usein harkiten ja tunnollisesti. Opitaan komennot, käskyt ja tahtimarssin askeleet. Toimitaan osana joukkoa, vaikka tie sinne olisi ollut mutkikkaampi.
Ehkä tärkeintä ei ole, että kaikkien rinnassa liekehtii se sama sinivalkoinen kutsumus, vaan että kaikki voivat hetken tuntea sen kuuluvan myös heille.
Lue Ruotuväen artikkeli tutkimuksesta, jossa kartoitettiin ulkomaalaistaustaisten kokemuksia varusmiespalveluksesta täältä.
