Minkä tähden luovumme vapaudestamme?

Jos minulle olisi tammikuussa väitetty, että sotahistoriaan tutustuminen voi nostaa palvelusmotivaatiotani, en olisi uskonut – nyt ajattelen toisin.

Henkilökohtaisesti en ole koskaan pitänyt historiaan perehtymistä mielekkäänä. On typerää päntätä menneitä ja katsoa taaksepäin, sillä kuljemme eteenpäin. Käsitykseni kuitenkin muuttui, kun pääsin seuraamaan Lapin jääkäripataljoonan kaukopartiomarssia. Marssilla kunnioitetaan jatkosotaan kuuluneen Seitajärven partisaanihyökkäyksen uhreja ja silloista kaukopartiota.

Maanantaina olimme tapahtumien näyttämöllä, Seitajärven kylässä, jossa meille yksityiskohtaisesti kerrottiin, kuinka aurinkoinen heinäkuun seitsemäs päivä kului vuonna 1944. Vaikka kertomukset tapahtumista olivat raakoja, vasta tuolloin paikalla olleen henkilön tapaaminen herätti minut todella.

Meillä Suomessa on yleinen asevelvollisuus, jotta emme enää koskaan joutuisi sotaan. Mitä vahvemmalta puolustuksemme näyttää, sitä epätodennäköisempää on, että tänne hyökätään.

Nykyään varusmiespalvelustaan suorittavilla nuorilla ei kuitenkaan ole kosketusta tuon epätodennäköisesti syttyvän sodan raakuuteen. Harva meistä enää nykyään on tavannut sodan kokenutta veteraania tai siviiliuhria. Tästä johtuen kyseinen peruste intin käymiselle voi tuntua kaukaa haetulta.

Kaivataan konkretiaa. Halutaan kunnollinen selitys sille, miksi juuri minun ja 24 000 muun ikäiseni täytyy uhrata tuurista riippuen 165, 255 tai 347 päivää elämästään puolustusvoimille. Minkä takia jokaisen suomalaisen miehen täytyy luopua vapaudestaan?

Sodan uhrin tapaaminen loi yhteyden historian tapahtumien ja nykyhetken tosiasioiden välille. Hänen kotikyläänsä hyökättiin: naisia ja lapsia raiskattiin, kidutettiin ja teloitettiin. Lopuksi kylä poltettiin maan tasalle. Meitä olisi tarvittu Seitajärven kylässä 74 vuotta sitten.

Vastaavat kohtaamiset ovat mielestäni tarpeellisia varusmiespalveluksessa, sillä palvelukseen kuuluu historian ja perinteiden kunnioittaminen. Tämä on kuitenkin hankalaa, jos varusmiehillä ei ole kosketuspintaa historiaan.

Marssille osallistuneille varusmiehille kosketuspinta tarjottiin, mutta omassa palveluksessani tilaisuutta tuskin olisi tullut vastaan. Maanpuolustustahtoa kohottava kohtaaminen on tärkeä kokemus varusmiehelle – etenkin silloin, jos on epävarma palveluksensa suorittamisesta loppuun saakka.

Vastahakoinen varusmies voi löytää sotaveteraanin tai evakon kanssa vietetyn hetken avulla palvelukselleen merkityksen. Syyn sille, miksi maastopukuun jaksaa pukeutua aamusta toiseen.