Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Juho Naula

Kaartinjääkäri Jesperi Kiviaho anoo harjoitusvapaansa vaikka punkasta käsin. Hän on ollut tyytyväinen Santahaminan nykyiseen langattomaan verkkoon, joka päivitetään kevään aikana entistä nopeampaan.

Kasarmit tavoittaa myös verkosta

Lasse Lipsanen

Digitaalinen kasarmi sujuvoittaa varusmiesten arkea sähköistämällä esimerkiksi loma-anomukset. Varuskuntiin rakennettavat langattomat verkot varmistavat yhteydet ulkomaailmaan.

Varusmiehet ja reserviläiset ovat olleet verkossa jo pitkään. Puolustusvoimat pyrkii hyödyntämään tätä Asevelvollisten informaatiopalvelut -projektissaan. Se pitää sisällään muun muassa puolustusvoimien Moodle-palvelun, asevelvollisten kohtaamisen sosiaalisessa mediassa sekä kaikissa joukko-osastoissa toimivat niin sanotut some-agenttivarusmiehet.

Keskeinen osa projektia on digitaalinen kasarmi, eli PVMoodlen asevelvollisille suunnatut palvelut. Moodle on internetissä toimiva virtuaalioppimisympäristö. Digitaalinen kasarmi saadaan valmiiksi tämän vuoden aikana, ja viimeistenkin joukko-osastojen on tarkoitus aloittaa sen käyttö ensi vuoden ensimmäisen saapumiserän kanssa.

Sähköisten lomahakemusten ja häviämisilmoitusten täyttö on jo arkipäivää monessa varuskunnassa ympäri Suomen. Kaartin jääkärirykmentin tukikomppaniassa PV Moodlea hyödynnetään laajalti. Saapumiserän johtaja, luutnantti Miikka Pohja kertoo käytön laajentuneen vähitellen. Alkuvaiheesta, jossa Moodlea pidettiin lähinnä sähköisenä ilmoitustauluna, on tultu pitkälle.

– Koulutustaidon jatkokurssilla, kun uudet alikersantit pitivät toisilleen koulutuksia, loimme koulutuskorteille sähköisen palautuskansion. Kouluttajat pystyivät sähköisenä liittämään niihin omat kommenttinsa. Alkuperäinen tekijä pystyi tämän jälkeen korjaamaan korttinsa, jolloin vältettiin se, että kortin joutuisi kirjoittamaan käsin uudelleen, Pohja havainnollistaa.

Tukikomppaniassa palveleva kaartinjääkäri Jesperi Kiviaho kertoo käyttäneensä Moodlea viikko-ohjelmien tarkastamiseen ja viikoittaisten harjoitusvapaiden anomiseen. Hän kehuu järjestelmää helppokäyttöiseksi ja moderniksi.

– Paperihan on vähän vanhanaikaista. Nykyään kaikki toimii netin välityksellä ja se on tosi helppoa. Treenivapaat pitää anoa tiistaihin mennessä, ja jos tajuaa maanantaiyönä, että nyt on unohtunut, niin sitten vaan tekee nopeasti kännykällä sen, Kiviaho kertoo.

Pääsy uusiin palveluihin varmistetaan varuskuntiin rakennettavilla langattomilla verkoilla. Jotkin joukko-osastot, kuten Kaartin jääkärirykmentti, ovat hankkineet verkot omatoimisesti. Nykystandardeilla nämä yhteydet ovat varsin hitaita, ja niitä parannellaan. Tavoitteena on, että loputkin joukko-osastot saavat langattomat verkot viimeistään toukokuun aikana.

Tähän asti osassa varuskunnista on kärsitty siitä, ettei kaupallisten operaattoreiden kaista riitä palvelemaan suurta määrää varusmiehiä. Uusien verkkojen avulla varmistetaan sähköisten palveluiden saatavuus ja helpotetaan yhteydenpitoa siviilimaailmaan.

Sähköisen asioinnin kokeilu alkaa keväällä

Asevelvollisten informaatiopalvelut -projektin päällikkö, komentajakapteeni Jari Holopainen korostaa, että internetissä on tärkeää olla läsnä laajalla rintamalla.

– Keskeisiä ovat kaikki sosiaalisen median kanavat kuten Facebook, YouTube ja Instagram. Lisäksi pyritään siihen, että asevelvollisia koskevat hakemukset sähköistetään, jotta niitä voi päivittää ajasta ja paikasta riippumatta,Holopainen sanoo.

Kevään aikana aloitetaan ensimmäisen sähköisen asioinnin palvelun rakentaminen. Tulevaisuudessa puolustusvoimien järjestelmien käyttö sekä tunnistautuminen onnistuu esimerkiksi pankkitunnuksilla. Hanke aloitetaan erikoisjoukkohausta. Pienestä kohderyhmästä saatujen kokemusten perusteella palvelua pystytään laajentamaan muuhunkin käyttöön.

– Erikoisjoukkoon voidaan pian hakeutua samalla tavalla kuin vaikkapa korkeakouluun. Prosesseissa ei sinänsä ole suuria eroja, Holopainen selventää.

Palveluiden sähköistämisestä saatavat hyödyt eivät rajoitu varusmiesten parantuneeseen käyttökokemukseen. Esimerkiksi postikustannukset pienenevät, jos kaikki palvelut saadaan sähköistettyä. Palvelut eivät myöskään ole syntyneet tyhjiöön, vaan ne ovat tulleet tarpeeseen.

– Digitaalisesta kasarmista tullut palaute on ollut hyvää. Näemme jo pelkistä tilastoista, että varusmiehet käyttävät palveluita ja niille on kysyntää, Holopainen sanoo.