Anna varusmiehen olla

Lähes aina kulkiessani kaupungilla varusmiehen siviiliväestöstä erottavassa prameassa univormussani kokee joku asiakseen tulla tavalla tai toisella häiritsemään minua. Näiden vitsiniekkojen päivittäiset aamuja ja asento -huudot ovat enemmän sääntö kuin poikkeus. 

Huutelun ohella toisinaan kyse voi olla myös keskustelunavauksesta. Vanhemmat miehet kertovat, kuinka heidän aikanaan armeijassa hiihdettiin kesät talvet syömättä ja nukkumatta. Me varusmiehet sen sijaan olemme koko ikäluokkamme lailla vetelää pullamössöä. Jopa Puolustusvoimat on pilalla, ja varusmiehillä on aivan liian helppoa. Niin – pääsemmehän parhaimmillaan jopa kerran päivässä syömään lautaselta sisätiloissa. 

Mokomasta hyväntahtoisesta jutustelusta mielensä pahoittaminen voisi olla monen makuun liian kyynistä. Keskusteluita kuitenkin tulistaa psykoneuroottinen tarve alentaa kaikkensa maansa eteen tekevää taistelijaa. Usein niin tehtävä kuin sotilasarvokin ovat öykkärin mielestä alinta pohjasakkaa riippumatta siitä, mitkä ne ovat tai ovatko ne tulleet keskustelussa esiin. No, mukavahan se on, että nämä supersotilaat päättävät tuhlata bussimatkani kertoakseen toimittajalle, kuinka vihaavat kaltaisiani tykkimiehiä.

Palvelusaikaisten kokemusten muistelu voi toki olla mukavan nostalgista, mutta tarvitseeko sillä välttämättä vaivata varusmiestä, joka haluaisi käyttää viimeiset hetket lomastaan keskittyen johonkin muuhun kuin humalaiseen örinään. Palvelus on itsessäänkin rankkaa, eikä kukaan halua kuulla tutuksi muodostunutta lätinää palveluksen keveydestä ja omasta kykenemättömyydestä.  

Oliko ennen paremmin? 

Vähäisen elämänkokemukseni nojalla epäilen, että jatkuva tarve mollata nykyvarusmiehiä ei niinkään johdu heikosta suoriutumisestamme, päinvastoin. Ehkä alentamisen tarve kumpuaa juurikin siitä, että kaikesta huolimatta otamme nykyäänkin paikkamme rivistä selkä suorana kuten edeltävätkin ikäluokat. Yleensä asia on juuri näin päin. Miksi oikeastaan edes haluaisit mennä keskustelemaan varusmiehelle, jos pitäisit häntä totaalisena turhakkeena ja yhteiskunnan haaskana? 

Ylipäätään uskon, että ikäluokkamme alentaminen on aiheetonta, etenkin varusmiespalveluksen osalta. Ei varusmiespalvelus edelleenkään päästä ketään helpolla. Maailmaa kuitenkin kehittyy, ja varusmiespalvelus sen mukana kuten kuuluukin. Kertoohan sekin, että presidentillämme on hiukset päässään ja nelosolutta saa nurkan takaa alepasta, että jotain mullistavaa on tapahtunut vuosikymmenten vieriessä. 

Esimerkiksi viime aikoina on keskusteltu Puolustusvoimissa käyttöön tulevista uusista tuvista, joista Ruotuväki uutisoi viime numerossaan. Uusien tupien myötä varusmiehiä hemmotellaan muun muassa pistorasioilla. Kuitenkin tämäkin on mennyt listalle asioita, joista jatkaa loputonta valittamista. On hyvin vaikea järkeillä, keneltä punkan viereinen pistorasia on pois tai miten se vaikuttaa sotilaskoulutukseen. 

Miksi palveluksen edes tulisi olla tarpeettoman rankkaa? On selvää, että varusmiesten suoriutuminen paranee huomattavasti palvelustyytyväisyyden mukana, ja se on yhteinen etu. Se että muistat, että olisit suorittanut palveluksesi maakuopassa ja näkkileipää järsien ei tarkoita, että jokainen myöhempi sukupolvi on velvollinen käymään saman kuvitteellisen koulun. 

Minulla ei ole mitään syytä uhrata vuotta elämästäni vain karaistuakseni yhtä miehekkääksi kuin kaljan tuoksuinen aamutteleva herrasmies. Sen sijaan maani puolustamiseen voin osallistua. 

Ensi kerran kun näet varusmiehen, anna hänen jatkaa matkaansa. Eiköhän valtio tee tehtävänsä kunnialla yli satavuotisia perinteitä vaalien kuten ennenkin.