Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Daniel Averine

Uudistettuun viikinkitupaan mahtuu Upinniemessä kahdeksan varusmiestä.

Katsaus Puolustusvoimien uusiin kasarmeihin

Sauli Rautiainen

Rannikkoprikaatin varuskunnassa Upinniemessä on valmistunut ensimmäinen Puolustusvoimien uudistetuista kasarmeista. Modernisoidut varusmiesten tilat toteuttavat uudet oppimis- ja työympäristökonseptit ja tukevat uudistuvaa varusmieskoulutusta.

Upinniemessä yhteensä neljä kasarmia on päivitetty tälle vuosikymmenelle. Näistä kaksi on valmiita, joista toiseen Ruotuväki teki vierailun. Nämä kasarmit ovat alkusoitto kaikkia varuskuntia koskettavasta uudistuksesta, jonka johdosta kaikkiaan yli 70 kasarmilla on jättiremontti edessään. Uudet kasarmit tehostavat palvelusta ja edesauttavat palveluspäivistä palautumista.

– Kaiken ydin on varusmiesten ja henkilökunnan terveys, turvallisuus ja viihtyisyys, toteaa Pääesikunnan tilahallinnan toimialapäällikkö, majuri Arjo Kaarre

Kasarmit on suunniteltu yhteistyössä Senaatin ja Puolustusvoimien kesken. Mallikonsepti sopeutetaan jokaiseen kasarmiin erikseen sen tilojen ja mahdollisuuksien mukaan.

– Jokaisessa varuskunnassa vanha kasarmi ja uudistuksen tavoitteet täytyy sovittaa yhteen. Täytyy varmistaa, että esimerkiksi majoituskapasiteetti pysyy riittävänä, kuitenkin siten, ettei uudistuksissa tingitä, kertoo huoltoaliupseeri, ylikersantti Kalle Kajan, joka on ollut Upinniemen kasarmien suunnittelutyöryhmässä alusta asti mukana.

Tiloja käytetään järkevämmin ja tehokkaammin

Uudistetussa luokassa lattiaan naulatut pulpetit ja liitutaulu ovat väistyneet. Upinniemessä esimerkiksi luokan jokainen osa on liikuteltavissa ja muunnettavissa haluttuun muotoon.

–  Luokkaa pystyy muokkaamaan miten haluaa, esimerkiksi pöydät ja tuolit on kasaan laitettavia. Lisäksi käytössä on uudistetut taulut ja erilaiset mobiilipäätteet, Kajan avaa.

Kaikkiaan suurissa luokissa tapahtuva opetus vähenee, ja tilalle tulee pienryhmiä, yksilöllisiä oppimistehtäviä sekä lomittaista harjoittelua. Myös mobiililaitteita ja mikroelokuvia käytetään koulutuksessa runsaammin. Tätä edesauttavat osaan tuvista tulevat älynäytöt.

– Uudet tilat tukevat "Koulutus 2020 -hanketta", jolla uudistetaan varusmiespalvelusta. Vaikka simulaatiot ja verkko-opiskelu lisääntyvät, maastokoulutus ja ampumataito ovat yhtä tärkeitä kuin ennenkin, Kajan sanoo.

Yksityinen viikinki, pistorasia ja vetolaatikko

Kasarmien sydämet, eli tuvat, ovat kokeneet yhden suurimmista uudistuksista. Upinniemessä tupia on kolmenlaisia: kahdeksan hengen viikinkitupa, 12 sotilaan isotupa ja kuuden taistelijan pikkutupa.

Niin sanotut viikinkimalliset tuvat, joissa punkat ovat seinän vierustaa pitkin, luovat tupien keskelle tilaa yhdessä ololle. Tupien keskellä voi keskustella, pelata pelejä tai opiskella. Yksityisyyttä lisätään punkkiin kiinnitetyillä sermeillä. Lisäksi jokaisessa punkassa on pistorasiapaikka, lukulamppu sekä pieni yöpöytä.

Kaapitkin ovat saaneet uuden mallin. Nykyään sipulisäkki tyhjennetään tilavampaan kaappiin, jonka ovessa on tuuletusreikiä kosteita vaatteita varten. Säilytystilaa lisäävät myös tuvan keskellä olevien pöytien vetolaatikot.

– Tuvassa on nyt enemmän säilytystilaa kuin aiemmin. Tämä ennakoi jo valmiiksi mahdollisesti tulevaisuudessa tulevia lisäyksiä varustuksiin, Kajan avaa.

Jokaisessa punkassa on lukulamppu, pistorasia ja yöpöytä.

Vapaa-aika monipuolistuu ja ilmanlaatu paranee

Astuttaessa koulutuksen jälkeen takaisin kasarmille ei märkien vaatteiden kanssa kävellä enää suoraan tupaan; sen sijaan taistelijat menevät ensin uudistettuun kellarin kuivaushuoneeseen ja jättävät märät tavaransa omiin lokeroihinsa. Ilmanlaatu paranee ja pölyn määrä vähenee, kun tupa rauhoitetaan jatkossa märiltä ja likaisilta ulkovaatteilta ja tuvissa säilytetään vain sisävaatteita ja -varusteita. 

– Uudistetut kuivaushuoneet, siivoamisen tehostaminen ja pienet asiat, kuten kaapeissa olevat reiät edesauttavat sisäilman pysymistä kunnossa. Lisäksi se tekee kasarmeista pitkäikäisempiä ja viihtyisämpiä, Kajan kertoo.

Siivouspalvelukin helpottuu ja nopeutuu, kun sotkuiset varusteet ovat tuvan sijasta kellarissa.

Samoin vapaa-ajalle on tulossa paremmat puitteet kuin aiemmin. Tavoitteena on hyödyntää käytäviä jatkossa nykyistä paremmin esimerkiksi varusteiden varastointiin, opiskeluun tai vaikkapa kunnon kohentamiseen. Esimerkiksi pieni kuntosali ja puhelinkoppi ovat konseptisuunnitelmassa mukana. Jo nyt Upinniemessä on käytävien päässä sohvia seurustelua varten.

Ensimmäisenä uusia kasarmeja pääsevät käyttämään Rannikkoprikaatin vastaylennetyt tykkimiehet ja matruusit, jotka majoittuvat tiloihin koulutushaarajakson alkaessa. Ensimmäiset käyttäjät ovat tärkeitä, sillä heidän palautteensa perusteella seuraavaksi remonttiin menevien kasarmien uudistuksia sovelletaan ja kehitetään.

– Kasarmilla on tarkoitus levätä ja saada energiaa seuraavaan palveluspäivään. Nyt siihen on erinomaiset elementit ja resurssit, Kajan suitsuttaa.

– Kun katselen paikkoja, minulle tulee vähän kylmiä väreitä. Kasarmit ovat nyt niin hienoja, että toivotaan, että paikat pysyvät kunnossa.

Uusissa 12 henkilön tuvissa punkat ovat tutuilla paikoillaan. Vasemmalla uudistettu kaappi.