Hyppää sisältöön
Osiot
Valikko

Ruotuväki

Kuva: Valtteri Nevalainen

Seminaari järjestettiin Katajanokan Kasinolla Kenraalisalissa.

Varusmiesliitto: verovähennys asepalveluksen suorittaneille

Juuso Kurttila

Varusmiesliitto on tilannut selvityksen maanpuolustusvähennyksestä eli ansiotuloverovähennyksestä, johon asepalveluksen suorittaminen oikeuttaisi.

Varusmiesliiton puheenjohtaja Rami Laitilan mukaan tarkoituksena on herättää keskustelua asevelvollisuuden arkisten asioiden ulkopuolelta.

– Usein varusmiehiä koskevassa keskustelussa puhutaan siitä, kuinka aikaisin tulee herätä, tai kuinka monta kertaa varusmies pääsee pyykinvaihtoon. Nämä ovat toki tärkeitä asioita, mutta toivomme, että tämä selvitys herättää keskustelua siitä kovemmasta ytimestä, hän toteaa.

Liiton tilaaman selvityksen kirjoittajan, kadettialikersantti Lauri Jauhiaisen mukaan tausta-ajatuksena verovähennykselle on asevelvollisuuden kehittäminen.

– Erityisesti Länsi-Euroopassa on siirrytty vapaaehtoiseen asevelvollisuuteen tai ammattiarmeijaan. Tällä hetkellä Suomessa nähdään, että yleinen asevelvollisuus on ainut tapa saavuttaa vaadittava henkilöstöresurssi. Ilmiöön kannattaa silti suhtautua vakavasti.

Osoitus asevelvollisuuden arvostuksesta

Maanpuolustusvähennystä saisi jokainen varusmiespalveluksen suorittanut henkilö kymmenen vuoden ajan palveluksen suorittamisen jälkeen. Vähennyksen tarkoituksena ei ole maksaa korvausta palveluksen suorittamisesta.

– Ideana ei ole maksaa kokonaista kompensaatiota tai palkkaa palveluksesta, vaan antaa signaalin siitä, että asevelvollisuuden suorittamista arvostetaan, Jauhiainen kertoo.

Jauhiaisen mukaan maanpuolustusvähennys ei ole ainut mahdollinen ratkaisu. Hänen mielestään jollain tavalla on osoitettava, että yhteiskunta arvostaa asevelvollisuutta.

– Esimerkiksi päivärahan korottaminen tai joustavuus opintoihin siirtymisessä varusmiespalveluksen jälkeen ajavat samaa asiaa. Maanpuolustusvähennys on esimerkki siitä, mitä tilanteelle voitaisi tehdä.

Selvityksessä on kolme erilaista mallia maanpuolustusvähennyksen toteuttamiselle: yleinen, ehdollinen ja sitova malli. Jauhiaisen mukaan ehdollinen malli, jossa saatu verovähennys perustuu kertausharjoituksiin osallistumisien määrään, on vaihtoehdoista paras.

– Ehdollisen mallin arvioidut kustannukset ovat 29 miljoonaa, mikä tekee mallista realistisimman. Se ei myöskään vaadi niin paljoa byrokratiaa tai hallintoa, kun taas sitovaan malliin pääseminen vaatisi aika monen järjestelmän muuttamista.

Varusmiesliiton puheenjohtaja Laitilan mukaan maanpuolustusvähennys tulee jatkossakin olemaan osa liiton päivittäistä edunvalvontatyötä. Nyt uhkakuva yleisen asevelvollisuuden väistymisestä ei ole merkittävä, mutta liitto katsoo tulevaisuuteen.

– Tällä hetkellä yleinen asevelvollisuus nauttii suurta suosiota, eikä tässä hetkessä ole tarvetta tämän kaltaiselle kannustimelle. Katsomme kymmenen tai kahdenkymmenen vuoden päähän, sillä palveluksen suorittava osuus ikäluokasta on jatkuvasti pienenemässä, hän toteaa.

 


Selvityksen kirjoittaja Lauri Jauhiainen on taustaltaan valtiotieteiden kandidaatti.