Meri ja raja veivät mennessään
Merikadettikurssin priimuksena vastavalmistunut luutnantti Veera Nuolioja tähtäsi merivartiostoon Maanpuolustuskorkeakoulun kautta. Nyt vartiolaiva Turvalla aloittanut Nuolioja on myös valottanut kadetin elämää somekadettina Instagramissa.
Luutnantti Veera Nuolioja valmistui vastikään merikadettikurssin priimuksena. Valmistujaisia seuraavana päivänä hän jatkoi Rajavartiolaitoksen tehtäviin vartiolaiva Turvalla. Kysyttäessä, mikä häntä on vienyt eteenpäin maanpuolustustyössä ja opinnoissa kurssin priimukseksi, hän löytää vastauksen motivaatiosta.
– Olen tykännyt todella paljon opiskelusta, minulla on ollut joka päivä kivaa koulussa, meillä on ollut aivan loistava kurssi ja erinomainen kurssihenki. On todella motivoivaa työskennellä ja opiskella ilmapiirissä, missä kaikki ovat motivoituneita ja haluavat terveellä tavalla menestyä hyvin, Nuolioja iloitsee.
Tämä motivaatio ja kiinnostus hehkuvat Nuoliojasta kautta haastattelun.
Nuolioja tiesi jo pienestä pitäen aikovansa suorittaa asepalveluksen veljiensä ja isosiskonsa tapaan. Hän palveli nyt jo lakkautetussa Pohjois-Karjalan prikaatissa jääkäriryhmän johtajana. Vuoden matkailualan opintojen jälkeen hän päätti pian osallistua rajavartijan peruskurssille.
– Rajavartijan hommassa kiehtoi tehtäväkentän monipuolisuus. Merivartijalle ja rajavartijalle tarjotaan todella laajaa tehtäväkenttää. Siinä tulee sotilaallinen maanpuolustus, mutta siinä on myös rajojen valvontaa, rikostorjuntaa, kansainvälistä toimintaa ja meripelastusta.
Rajavartijan monipuolisella peruskurssilla Nuolioja hankki rajavartioviranomaisen toimivaltuudet. Hän opiskeli rikostorjuntaa, venäjää ja ruotsia, fyysistä voimankäyttöä, painia sekä pistoolin, teleskooppipatukan ja käsirautojen käyttöä. Tutuksi tulivat rajatarkastukset ja rajojen valvonta. Rajavartioala vei mennessään.
– Tykkäsin ihan todella paljon olla koulussa. Rajavartijan peruskurssilla tiesin täsmälleen, että nyt olen oikealla alalla.
Nuolioja kehuu Rajavartiolaitoksen niin kutsuttua rajamieshenkeä. Vastaanotto on joka paikassa tervetullut, ja aina löytyy tuttuja tai tutun tuttuja.
– Rajavartiolaitos on todella ihmisläheinen paikka. Siellä on erinomainen organisaatiokulttuuri ja avoin ilmapiiri. Kaikki ihmiset, joihin olen tutustunut Rajavartiolaitoksessa, ovat todella siistejä tyyppejä, Nuolioja ylistää lämpimästi.
Rajavartijan peruskurssilla Nuoliojalla heräsi ajatus jatkaa opintoja Maanpuolustuskorkeakoululla (MPKK). Ensin hän kuitenkin halusi hankkia työkokemusta ja työskenteli Helsingin rajatarkastusosastossa kaksi vuotta, minkä jälkeen hän pääsi opiskelemaan MPKK:n laivastolinjan merivartio-opintosuuntaan tähdäten merivartiostoon.
Meri selvisi Nuoliojan elementiksi.
– Merenkulku tuli minulle uutena asiana, ja se sitten vei mennessään. Tämä koulu on tutustuttanut minut merenkulkuun ja terävöittänyt uratavoitteitani. Tiedostin, että haluan työskennellä merellä.
– Aluksella toimitaan pienessä porukassa. Kun olemme merellä esimerkiksi koulutuspurjehduksilla, sieltä ei ole yhteyksiä ulkomaailmaan, puhelimet eivät toimi ja kaikki toiminta tehdään oman joukon kanssa. Työskentely on todella intensiivistä ja tiivistä.
Somekadettina Nuolioja on kertonut kadetin arjesta Instagram-tilillään, jolla oli loppuvaiheessa reilut 1300 seuraajaa. Hänen aloittaessaan opinnot tietoa merivoimista ja laivastolinjalla opiskelusta löytyi hyvin vähän. Siksi Nuolioja alkoi yhtenä MPKK:n somekadeteista kertoa kadetin elämästä ja vastailla seuraajien kysymyksiin.
– Siitä tuli pelkkää positiivista palautetta. Selkeästi tilistä tykättiin. Silloinkin, kun lopetin tilin, tuli paljon viestiä, että olin inspiroinut useita. Se on ollut tietysti paras palaute, että moni on tullut kertomaan päätyneensä tilin myötä hakemaan joko merivoimiin, rajalle tai MPKK:lle.
Valmistumista seuraavana päivänä Nuolioja jatkoi uusiin tehtäviin vartiolaiva Turvalle. Sen tehtäviin kuuluu muun muassa rajojen ja vesiliikenteen valvonta, meripelastus ja öljyntorjunta
– Olin Turvalla työharjoittelussa kesäloman lopuksi ja pääsin jo vähän tutustumaan tuleviin työkavereihin ja työyksikköön ja tykkäsin olla siellä todella paljon. Olen todella innoissani, kun menen töihin.
Hän näkee itsensä töissä Rajavartiolaitoksella vielä 10–20 vuoden päästä.
– Tällä hetkellä minulla on se ajatus, että haluan olla laivalla töissä mahdollisimman pitkään. Kun on sopiva aika, pääsen toivon mukaan myös kansainvälisiin tehtäviin. Meillähän oli vartiolaiva Merikarhu Välimerellä operaatiossa muutama vuosi sitten. Jos sellainen tilaisuus uusiutuisi vielä jonain päivänä, se olisi varmasti yksi tavoite, Nuolioja maalailee.