Petteri Keskikuru

Kirje tai kortti voi tuoda iloa pitkää kiinniolojaksoa viettävälle varusmiehelle.

#Postiavarusmiehelle-kampanja on alkanut

Elias Tuominen

Puolustusvoimat ja Posti Group Oyj ovat yhdessä aloittaneet kampanjan #postiavarusmiehelle. Kampanjan tavoitteena on kannustaa läheisiä ilahduttamaan varusmiehiä kirjeillä ja korteilla pitkien kiinniolojaksojen aikana.

Varusmiesten arki on koronavirusepidemian johdosta kokenut suuria muutoksia. Viikonloppulomat ovat muuttuneet malleihin, joissa useamman kiinnioloviikon jälkeen varusmiehet pääsevät pidemmälle lomalle. 

Suurimmassa osassa varuskuntia käytössä on niin sanottu 2+2+2-malli, jossa neljää kiinnioloviikkoa seuraa kaksi lomaviikkoa. Joissakin varuskunnissa käytössä on lisäksi ns. 1+1+1-malli, jossa kahden viikon palvelusjaksoa seuraa yhden viikon loma. 

#Postiavarusmiehelle-kampanjan tavoitteena on piristää varusmiesten arkea kannustamalla heidän läheisiään lähettämään varuskuntiin varusmiehille kirjeitä. Idea kampanjaan tuli Puolustusvoimien puolelta ja Posti Group Oyj lähti siihen innolla mukaan, sillä yhteistyötä Puolustusvoimien kanssa on ollut ennenkin.

– Veteraanien osalta olemme tehneet muistamiskampanjan jo monena vuotena itsenäisyyspäivän aikoihin, Posti Group Oyj:n kuluttaja-asioiden johtaja Tuija Åkerman kertoo.

Vaikka postinkulkua on paljolti viime vuosien aikana siirtynyt verkkoon, voidaan kirjeillä ja paketeilla nähdä yhä olevan merkitystä.

– Tutkitustikin perinteisellä kirjeellä ja kortilla on some-ajassa oma merkityksensä. Hypisteltävyys on tärkeää. Korttiin tai kirjeeseen liittyy henkilökohtainen, lämmin ajatus. Aidot kirjeet ja kortit myös säilytetään tallessa, etenkin itse askarrellut tai muutoin erityisen merkityksellisiä sanoja tai kuvia sisältävät lähetykset, Åkerman arvioi.

– Koronatilanne koskee meitä kaikkia, koko yhteiskuntaa. Meistä postilaisista on hienoa olla mukana tukemassa niin nuoria kuin vanhojakin tässä tilanteessa, kun fyysinen tapaaminen on rajoitettua. Kortti tai kirje ilahduttaa aina, niin lähettäjää kuin vastaanottajaakin, Åkerman summaa.

Lähettääksesi postia varusmiespalveluksessa tai naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa olevalle, sinulla tulee olla tiedossasi vastaanottajan joukko-osasto, joukkoyksikkö ja perusyksikkö. Varusmiehille tai varuskunnista lähetettävissä korteissa ja kirjeissä ei ole eroavaisuuksia normaalilähetyksiin, jotka kulkevat perille pääsääntöisesti neljässä työpäivässä.

Myös varusmiehet voivat lähettää läheisilleen kirjepostia. Postimerkkejä sekä kortteja varusmiehet voivat hankkia sotilaskodeista sekä sotilaskotiautoista. Posti aikoo myös lahjoittaa kampanjan aikana varusmiesten käyttöön postimerkkejä. 

Kampanjan tunnelmia sosiaalisessa mediassa voit seurata aihetunnisteella #postiavarusmiehelle.